An­ni on taa­pe­ro, joka on tuo­nut äi­tin­sä mus­ka­riin kir­kon mä­el­le. Äi­ti on hie­man vä­sy­nyt, mut­ta hän on päät­tä­nyt läh­teä mus­ka­riin it­sen­sä ja lap­sen­sa vuok­si. Äi­ti tie­tää, et­tä hän saa ver­tais­tu­kea mus­ka­riin ko­koon­tu­neil­ta äi­deil­tä ja isil­tä. Mus­ka­ri on heil­le yk­si vii­kon ko­ho­koh­dis­ta.

"Ei tääl­lä asu san­ka­rei­ta, hä­vin­nei­tä on niin mon­ta. Ker­jä­läi­siä vain uu­pu­nei­ta.."Yht´äk­kiä se oli­kin to­del­li­suut­ta. Louk­ka­sin it­se­ni töis­sä ja jou­duin pit­käl­le sai­raus­lo­mal­le. Tu­lot pu­to­si­vat ja koko elä­mä mul­lis­tui ker­ta­hei­tol­la. En pär­jän­nyt­kään omil­la­ni, vaik­ka luon­tee­ni oli­si niin vaa­ti­nut. Oli pak­ko tur­vau­tua Ju­ma­laan ja ru­kouk­seen.

Pit­kän tal­ven jäl­keen kesä tun­tuu hy­väl­tä. Seu­ra­kun­nan Hy­vän mie­len tuo­ki­os­sa poh­dim­me, mikä on ru­kouk­sem­me ke­sään. Jo­kai­nen sai va­li­ta esil­le lai­te­tuis­ta ku­vis­ta sen, mikä ku­vas­taa hä­nen ke­sä­ru­kous­tan­sa. Ku­vat toi­vat muis­to­ja, mie­li­ku­via ja he­rät­ti­vät aja­tuk­sia. Nii­den kaut­ta yh­tei­nen ru­kous sai sa­nat.