Maarit Lehto-Alatalo
Kihniön Vapaaseurakunnan järjestämässä joulujuhlassa on perinteisesti nähty vaivaa kunnon joulunäytelmän rakentamisessa. Tämänvuotinen juhlanäytelmä Tällaisia hetkiä varten perustuu talvisodan kokeneiden ihmisten tarinoihin. Näytelmä vie katsojan ensiksi keskelle tämän ajan joulun odotusta, josta se eri vaiheiden kautta kulkeutuu vuoteen 1939, talvisodan jouluun.
Natalia Leivo ja Matias Anttila Pomarkusta ovat saaneet poikavauvan Satasairaalassa 19. marraskuuta.
Niina Kivioja
Karvia: Ma: Broilerikastike, riisi, kasvislisäke. Ti: Makaronilaatikko, kasvislisäke. Ke: Lihakeitto, leipä, juusto, tuorepala. To: Uunimakkara, perunasose, kasvislisäke. Pe: Kalapyörykät, peruna, kastike, kasvislisäke.
Parkanon joulunavaus järjestettiin perjantaina.
Janna-Sofia Kuusinen
Joulunavausta vietettiin perjantaina Parkanossa. Katso Janna-Sofia Kuusisen kuvat tapahtumasta.
Jäämien Kuoron puheenjohtaja Kirsi Kuoppasalmi harjoittelee stemmoja kotonaan Parkanossa. Tiistai-illat on varattu kuoroharjoituksille Tampereella.
Maarit Lehto-Alatalo
Suomen vanhimpiin sekakuoroihin lukeutuvan Jäämien Kuoron parkanolaiselle puheenjohtajalle Kirsi Kuoppasalmella kuorolaulu on ykkösharrastus. Viikoittain hän matkaa tiistai-illaksi Tampereelle kuoroharjoituksiin.
Jaana Saintrond kerää vanhoja huonekaluja ja esineitä. Suurin osa vierastalon huonekaluista on tuotu Ranskasta, josta on peräisin myös alakerran tapetit. Kattokruunu on talon edellisen omistajan hankinta.
Maarit Lehto-Alatalo
Karvian Sarvelasta kotoisin oleva Jaana Saintrond (o.s. Rahkomaa) arvostaa vanhoja rakennuksia. Hänellä on synnyinpitäjässään meneillään remonttiprojekteja, jotka etenevät kiireettä. Viimeisimpänä remontti valmistui kotikylässä, kun kyläkaupan toisella puolen sijaitseva Vierastalo Holokko otettiin käyttöön heinäkuussa.
Jymy-yllätyksen erityisesti parkanolaisille järjestivät maamme suurimpiin teollisuuskonserneihin kuuluva Rauma Repola Oy ja Osuuspankkien Keskuspankki. Solmitun kaupan perusteella Parkanon Oy:n osakekanta yli 90 prosenttisesti siirtyi Rauma Repola Oy:lle. Tämä merkitsee sitä, että Parkanon tehtaitten asioista suuntii ja päättää viimeksimainittu eikä rahalaitos.
Juhani Koivisto
Tapani Rakennus
Parkanolainen Juhani Koivisto jatkaa Eläkeliiton Satakunnan piirihallituksessa toisen kaksivuotiskauden. Koivisto edustaa hallituksessa pohjoisen alueen eli Kankaanpään, Jämijärven, Honkajoen, Karvian, Kihniön ja Parkanon jäseniä.
Ritva Koivisto on Kihniön kausi- ja omakotiasukkaiden uusi puheenjohtaja. Hänen edeltäjänsä Pentti Torkko siirtyy varapuheenjohtajaksi.
Jussi Rantala
Kihniön Kausi- ja omakotiasukkaat sai uuden puheenjohtajan yhdistyksen syyskokouksessa. Nuijaan tarttuu kihniöläissyntyinen Ritva Koivisto Parkanosta. Nykyinen puheenjohtaja Pentti Torkko jatkaa yhdistyksen varapuheenjohtajana.
SPR:n paikallisosaston avaamassa tilassa kävi helmikuussa avajaisiltana melkoinen kuhina. Vasilina Kaitaranta, Maryna Kravcova, Anna Atamanschuk ja Svetlana Myroniuk lajittelivat vaatteita kuulumisten vaihtamisen ohessa.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkano Talon toiminta muuttaa muotoaan. Vanhalla lukiolla sijaitseva SPR Kihniö-Parkanon käyttämä tila ei jatkossa ole käytössä säännöllisesti. Kaupunki antoi tilan SPR:n paikallisosaston käyttöön, ja helmikuussa avattu paikka on ollut loppusyksyyn saakka avoinna joko kerran viikossa tai joka toinen viikko.
Niina Kivioja
Karvia: Ma: Jauhelihapihvit, perunasose, lämmin kasvislisäke, salaatti. Ti: Kasvissosekeitto, sämpylä, leikkele, tuorepala. To: Palapaisti, perunat, kasvislisäke, salaatti. Pe: Kalakeitto, pehmeä leipä, juusto, tuorepala.
Mari Kallio
Anni Lehtinen ja Tero Konttinen Parkanosta saivat tyttövauvan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 13. marraskuuta.
Nuorisorikollisuus ei ole paisunut ongelmaksi Parkanossa. Rikostilastot kahdelta viime vuodelta osoittavat, että vuonna -71 oli 15–20-vuotiaiden nuorten tekemiä rikoksia 106, kun taas viime vuonna vain 76. Tänä vuonna ei esim. myymälävarkauksista ole poliisille tullut yhtään ilmoitusta. Yleensäkin alle 20-vuotiaita on pidätettyjen joukossa varsin vähän, totesi ylikonstaapeli Lauri Sandholm Parkanossa järjestetyssä nuorison käyttäytymishäiriöitä koskevassa keskustelutilaisuudessa.
Kaunista ja luonnontilaista luhtaista keidassuota Pohjasnevalla. Suolta löytyy useamman tyyppistä suota, kuten saranevaa ja kalvakkanevaa.
Jarmo Vacklin
Pohjasneva löytyy likeltä Käskyvuorta ja jää Kihniöstä sinne matkatessa Käskyvuorentien oikealle puolelle. Alueen luonto on mosaiikkimaista muodostuen soista ja kallioisista mäistä. Suo on kehittynyt kalliomäkien ympäröimään kallionotkelmaan. Suojelualueen leveys on noin kilometri ja saman verran löytyy paikoin myös korkeutta.
Niina Mansikkaviita suunnitteli ja valmisti kultaseppämestarin näyttötyönä näyttävän kaulakorun.
Maarit Lehto-Alatalo
Vuosien odottelun, kahden vuoden mestarikoulutuksen ja näyttöjen suorittamisen jälkeen Niina Mansikkaviita viimein on kultaseppämestari. Käsityöläisammatissa mestarin titteli on korkein mahdollinen.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.