Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puhui vaali-iltana punaisesta aallosta, joka pyyhkäisi yli Suomen.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa poliittista yhteistyötä kunnanhallituksen tehtävien toteuttamisessa. Muutoin hän on yksi jäsen muiden joukossa, eikä jalustaa ole syytä tarpeettomasti korottaa – muuten kärsii kansanvalta. Pormestarius olisi asia erikseen.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Päättyvän valtuustokauden aikana kuntapäättäjien harteilta putosi raskas vastuu sosiaali- ja terveyspalveluista. Valitettavasti kaikki harmit ja vastuut eivät suinkaan kadonneet.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon viime vuoden talousarviossa oli investointeihin varattu historiallisen niukasti rahaa, vain 1,5 miljoonaa euroa. Silti siitäkin jäi kolmannes käyttämättä.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Eilisestä lähtien hyvinvointialueilla ei ole enää ollut velvollisuutta järjestää ajokorttiin vaadittavia terveystarkastuksia. Ne voivat siis kehottaa kansalaisia kääntymään tässä asiassa yksityislääkärin puoleen.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Sisä-Suomen poliisin siirtyminen Ikaalisissa yleispoliisimalliin on tervetullut askel kohti kansalaisia lähempänä olevaa poliisitoimintaa.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuten jo yt-neuvotteluiden tuloksista saattoi ennakoida, niin Kihniö päätyi maanantaina kunnanhallituksen päätöksellä vähentämään yhden johtavan viran, eli hallinto- ja talousjohtajan. Jatkossa pitäjässä on kolme johtavaa virkaa: kunnanjohtaja, hyvinvointijohtaja ja tekninen johtaja.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu jäi vain kahden vuoden mittaiseksi. Aika on ehdottomasti turhan lyhyt. Kuvaavaa on, että sama valtuusto päätti niin kokeilun aloittamisesta kuin sen päättämisestä.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Koskaan eivät Kihniön sosiaali- ja terveyspalvelut ole olleet niin hyvät kuin nyt. Jokseenkin tällainen oli henki Puumilassa pari viikkoa sitten, kun Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha järjesti siellä asiakastyöpajan. Sen tarkoitus oli ottaa kihniöläiset mukaan suunnittelemaan tulevia palveluita, mutta samalla Pirha halusi epäilemättä myös lieventää muutosvastarintaa.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Joulun alla Kihniön päättäjät käytännössä irtisanoivat kunnanjohtaja Petri Liukun. Häntä sijaistaa nyt hallinto- ja talousjohtaja Kristiina Mäkelä.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuntavaalien ehdokasasettelu on nyt selvillä. Ennenkö kampanjat kuumentuvat, on hyvä suunnata katse myös ehdokas- ja äänestäjämääriin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta on ajautunut kummalliseen tilanteeseen, kun lähes jokainen asia menee äänestykseen ja useimmiten päätös on toinen kuin viranhaltijan esitys.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Arkkuhautapaikan hinta nousee Kihniössä tuntuvasti, jos tiistai-iltana kokoontunut kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston esityksen.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuntavaalien kanssa samaan aikaan käytäviin aluevaaleihin lähtee tällä kertaa 15 paikallista ehdokasta sekä kolme ehdokasta, joilla muuten on vahva paikalliskytkös. Edelliskerralla ehdokkaita oli 20, joten määrä on nyt pienempi.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Paikallisten osuuspankkien torstaina tiedotettu yhdistyminen on yllätys vain ajoituksen osalta. Jo pitkään on ollut selvää, että pääjohtaja Timo Ritakallio luotsaa osuuspankkileiriä kohti vähintään maakunnallisia pankkeja. Se lienee edessä aikanaan myös Pirkanmaalla.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.