Ke­säm­me al­koi eri­lail­la, kun oli ko­ro­na-hä­lyä, ja tai­taa lop­pu­a­kin sa­mois­sa mer­keis­sä. Kar­vi­as­sa siir­sim­me rip­pi­juh­lat ke­sä­lo­man lop­puun en­si sun­nun­tail­le, jot­ta mah­dol­li­sim­man moni voi­si osal­lis­tua, myös kir­kos­sa, juh­liin.

Jee­sus sa­noo: ”Men­kää si­sään ah­taas­ta por­tis­ta. Mo­net me­ne­vät ava­ras­ta por­tis­ta ja la­ve­aa tie­tä, mut­ta se vie ka­do­tuk­seen. Mi­ten ah­das on­kaan se port­ti ja ka­pea se tie, joka vie elä­mään, ja vain har­vat löy­tä­vät sen!”

Kir­kas­tus­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Mark. 9:2-8) Jee­suk­sen ul­ko­muo­to muut­tui ope­tus­las­ten näh­den ja hä­nen vaat­teen­sa al­koi­vat hoh­taa kirk­kaan val­kei­na. Kor­ke­al­la vuo­rel­la, kir­kas­tus­vuo­rel­la, ta­pah­tui iso­ja asi­oi­ta. Kai­ken kes­ki­pis­tee­nä oli Jee­sus Kris­tus, hä­nen ih­meel­li­nen muut­tu­nut ole­muk­sen­sa, hä­nen va­lon­sa ja kirk­kau­ten­sa.

Meil­tä ky­sy­tään sil­loin täl­löin, teet­te­kö siel­lä oi­ke­aa lä­he­tys­työ­tä. Mie­les­täm­me teem­me. Kris­ti­nus­kos­sa kes­keis­tä on ih­mis­ten kes­ki­näi­nen koh­taa­mi­nen, so­vin­to, rin­nak­kai­ne­lo ja an­teek­si­an­to – sa­nal­la sa­no­en: rau­ha.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa (Joh 8: 2-11) ker­ro­taan avi­o­ri­kok­sen teh­nees­tä nai­ses­ta, jon­ka fa­ri­seuk­set ha­lu­si­vat ki­vit­tää, mut­ta jon­ka Jee­sus ar­mah­ti. Tätä hau­reu­teen lan­gen­nut­ta ki­vi­tet­tä­väk­si vaa­ti­neet ei­vät suin­kaan tun­te­neet huol­ta tä­män nai­sen sie­lus­ta ja pe­las­tu­mi­ses­ta, vaan he ha­lu­si­vat tun­tea it­sen­sä eri­no­mai­sik­si tä­män nai­sen rin­nal­la. Sa­mal­la he et­si­vät ai­het­ta saa­da syyt­tää Jee­sus­ta Moo­sek­sen lain hal­vek­si­mi­ses­ta, sen lain, joka vaa­ti ki­vit­tä­mis­tä.

Ke­sä­kuun puo­les­sa vä­lis­sä BBC Tra­vel jul­kai­si kir­jai­li­ja-toi­mit­ta­ja Srish­ti Chaud­ha­ryn te­ke­män ju­tun suo­ma­lai­sis­ta. Toi­mit­ta­ja oli hy­vin vai­kut­tu­nut suo­ma­lais­ten re­hel­li­syy­des­tä, jon­ka hän tun­si tul­vi­van vas­taan jo len­to­ken­täl­le saa­pu­es­sa. Suo­mi on me­nes­ty­nyt eri­tyi­sen hy­vin maa­il­man­laa­jui­sis­sa re­hel­li­syyt­tä mit­taa­vis­sa tut­ki­muk­sis­sa. Erääs­sä tut­ki­muk­ses­sa 12 lom­pak­koa pu­do­tet­tiin kau­pun­gil­le. Hel­sin­gis­sä niis­tä omis­ta­jil­leen pa­lau­tui 11. Täl­lä suo­ri­tuk­sel­la saim­me jäl­leen yk­kös­si­jan ja vah­vis­tus­ta mai­neel­lem­me.

Ate­ri­ayh­teys näh­dään Raa­ma­tus­sa eri­tyi­se­nä ys­tä­vyy­den osoi­tuk­se­na. Sik­si Jee­suk­sen toi­min­ta he­rät­ti ar­vos­te­lua. Tuo mies hy­väk­syy syn­ti­set seu­raan­sa ja syö hei­dän kans­saan (Luuk. 15:2).

Tut­ki­jat löy­si­vät pari tu­hat­ta vuot­ta van­ho­ja sie­me­niä Lähi-idäs­sä. Sie­me­net lai­tet­tiin huip­puo­lo­suh­tei­siin, jois­sa ne sai­vat so­pi­vas­ti läm­pöä ja kos­teut­ta. Ih­me ta­pah­tui, sie­me­net al­koi­vat itä­mään. Kuo­ren al­la ol­lut uu­den elä­män po­ten­ti­aa­li puh­ke­si esiin löy­tä­es­sään oi­ke­an maa­pe­rän.

Muis­tan erään Kar­vi­an Il­ta­rus­kon pal­ve­lu­ko­din van­huk­sen ker­ran sur­reen, kun ei pää­se enää osal­lis­tu­maan ko­ti­kir­kos­sa eh­tool­li­sel­le, et­tei ”lai­to­seh­tool­li­nen” ole sitä sa­maa kuin ko­ti­kir­kon sak­ra­ment­tiyh­teys. Tuol­loin mie­tin, et­tä oli­si­han eh­tool­lis­ta tar­jol­la ko­ti­kir­kos­sa har­va se sun­nun­tai, mut­ta mi­ten hän sin­ne pää­si­si?

Koko maan­pii­rin py­säyt­tä­nyt vi­rus saat­taa hy­vin­kin ol­la vie­mäs­sä koh­ti lo­pu­na­jan Raa­ma­tun il­moit­ta­mia on­net­to­muuk­sia – ja nii­tä edel­tä­vää suur­ta hen­gel­li­sen he­rä­tyk­sen ai­kaa. Ver­taus ker­too ku­nin­kaan po­jan häis­tä, jois­sa kut­su­tuil­le on va­rat­tu täy­del­li­set juh­lan puit­teet, jopa pu­kua myö­ten. Mut­ta juu­ri en­nen hää­päi­vää ku­nin­gas jou­tuu häm­mäs­ty­en to­te­a­maan, et­tä hää­huo­ne on jää­mäs­sä lä­hes tyh­jäk­si, kos­ka kut­su­tuil­la on muu­ta heil­le tär­ke­äm­pää te­ke­mis­tä (Matt. 22:5)

Raa­ma­tun leh­dil­tä löy­tää uu­del­leen ja uu­del­leen aar­tei­ta, joi­den ää­rel­lä py­säh­tyy poh­ti­maan Ju­ma­lan to­del­li­suut­ta. Yk­si täl­lai­nen pu­hut­te­le­va koh­ta on tal­len­net­tu en­sim­mäi­sen Ku­nin­gas­ten kir­jan lu­kuun 19. Sii­nä ku­va­taan, kuin­ka pro­feet­ta Elia ko­kee Ju­ma­lan läs­nä­o­lon Ho­re­bin vuo­rel­la.

Par­ka­non seu­dul­la, jos pi­täi­si va­li­ta par­hain ai­ka vuo­des­ta esi­tel­lä paik­ka­kun­taa, se oli­si eh­dot­to­mas­ti ke­vä­tai­ka äi­tien­päi­vän jäl­keen. Pien­ta­reet pu­keu­tu­vat val­koi­siin kuk­kiin. Vai­vaa ei ole tar­vin­nut näh­dä. Saam­me tuon kau­neu­den ihan il­mai­sek­si Luo­jan lah­ja­na. Kai­kil­la on sa­ma­nai­nen oi­keus naut­tia! Joku voi kä­vel­lä ohi huo­maa­mat­ta mut­ta ai­na­kin mi­nul­le se on yhä joka ke­vät ih­me.

Luu­len, et­tä suu­rin osa meis­tä lau­laa. Moni nuo­ri lau­laa mu­ka­na mu­siik­kia kuun­nel­les­saan. Jois­ta­kin mie­his­tä sa­no­taan, et­tä he ovat kyl­py­huo­ne­te­no­re­ja. Suih­kus­sa lau­la­mi­nen on mu­ka­vaa, kun ko­vat kaa­ke­li­sei­nät kai­ut­ta­vat lau­lua. Mo­nien ra­vin­to­lail­toi­hin kuu­luu ka­ra­o­ke-lau­lu. Useim­mat myös hy­räi­le­vät jo­ta­kin lau­lua ru­tii­ni­töi­tä teh­des­sään.

Elä­mäs­säm­me ta­pah­tuu mo­nen­lai­sia asi­oi­ta, on pie­niä ja suu­ria asi­oi­ta ja ta­pah­tu­mia. Jot­kut hy­vin­kin pie­net asi­at ja ta­pah­tu­mat voi­vat pai­nua mie­liim­me vuo­sik­si jopa vuo­si­kym­me­nik­si. Jos tuo meil­le ta­pah­tu­nut asia oli hy­vin myön­tei­nen, se voi tuot­taa meil­le iloa vie­lä vuo­sien­kin jäl­keen. Jos meil­le ta­pah­tui jo­tain ikä­vää tai lä­hei­sil­lem­me, muis­tam­me sen­kin jopa koko elä­mäm­me ajan.

Ra­kas­tat­ko sinä mi­nua enem­män kuin nämä toi­set? Olen­ko minä si­nul­le ra­kas? ky­syy Jee­sus Pie­ta­ril­ta kol­meen eri ker­taan ajan­koh­dan evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Joh. 21:15–19). Hän ky­syy ky­sy­myk­set Pie­ta­ril­ta, joka Jee­suk­sen tuo­mit­se­mi­sen ai­kaan kol­meen eri ker­taan ja jopa va­lal­la van­no­en kiel­si edes tun­te­van­sa Jee­sus­ta (Matt. 26:69–74).