Tänä ai­ka­na ky­sy­tään kan­sa­lais­kuu­li­ai­suut­ta. Ko­ro­na­vi­rus on ai­heut­ta­nut sen, et­tä omis­ta eduis­ta kyn­sin ja ham­pain kiin­ni pi­tä­mi­nen ei ole enää aal­lon har­jal­la. En­nen vi­ruk­sen le­vi­ä­mis­tä on ol­lut val­loil­laan ajat­te­lu oman edun aja­mi­ses­ta. Nyt kai­kil­ta odo­te­taan toi­sen huo­mi­oi­mis­ta. It­se­ä­ni on ih­me­tyt­tä­nyt, kun poik­keus­lain tai jon­kin sää­dök­sen tul­tua voi­maan kai­kil­la on en­sim­mäi­se­nä ky­sy­myk­se­nä, mi­ten tätä ase­tus­ta val­vo­taan.

Näi­nä viik­koi­na on tul­lut py­säh­dyt­tä­vä muis­tu­tus ih­mis­voi­mien vä­häi­syy­des­tä. Pie­ni vi­rus on jär­kyt­tä­nyt elä­mää ym­pä­ri maa­il­maa ja saa­nut ai­kaan omas­sa maas­sam­me­kin poik­keuk­sel­li­set olot.

Yh­teis­vas­tuu­ke­räys­tä kut­su­taan lä­him­mäi­sen­rak­kau­den kan­san­liik­keek­si. Sen kuul­les­sam­me muis­tam­me eh­kä rak­kau­den kak­sois­käs­kyyn: Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. Tä­män li­säk­si mie­leem­me eh­kä juo­lah­taa ker­to­mus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta. Se on ta­ri­na, jon­ka Jee­sus ker­too vas­ta­tes­saan ky­sy­myk­seen Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni?.

En­si sun­nun­tai­na kir­kois­sa ai­hee­na on Jee­sus he­rät­tää us­kon. Ai­heen kans­sa olem­me kris­til­li­sen us­kon yti­mes­sä. Ai­heen mu­kai­ses­ti kaik­ki ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen vir­ret ja teks­tit kes­kit­ty­vät us­kon al­ka­jaan ja täy­del­li­sek­si te­ki­jään – Jee­suk­seen Kris­tuk­seen. Hän on kris­til­li­sen us­kon ydin, joka evan­ke­liu­meis­sa to­dis­taa, vii­ta­ten ”kir­joi­tuk­siin” eli van­haan tes­ta­ment­tiin, et­tä il­man hän­tä ih­mi­nen ei saa mi­tään ai­kaan.

Tämä on kris­tit­ty­jen yk­sey­den ru­kous­vii­kon tee­ma 18.–25.1. Kris­til­li­nen vie­raan­va­rai­suus ei ole vain kes­ki­näis­tä ys­tä­vyyt­tä, vaan myös ra­kas­ta­vaa koh­taa­mis­ta nii­den kans­sa, jot­ka ei­vät ole tääl­tä ko­toi­sin, ei­vät puhu mei­dän kiel­täm­me ei­vät­kä jaa mei­dän kult­tuu­ri­am­me. Se on pie­ni haas­te myös sil­loin, kun siir­rym­me tu­tus­ta hiip­pa­kun­nas­ta toi­seen. La­pu­an hiip­pa­kun­ta pe­rus­tet­tiin vas­ta 1956, ja se on hy­vin nuo­ri ver­rat­tu­na Tam­pe­reen hiip­pa­kun­taan.