Mi­nul­la on yk­si al­le­vii­vaus Raa­ma­tus­sa, joka py­säyt­tää mi­nut usein­kin miet­ti­mään, myös omaa hen­gel­li­syyt­tä­ni ja us­ko­a­ni, eli ope­tus Hen­gen he­del­mis­tä: Rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä. (Gal. 5: 22)

Ku­ten on tun­net­tua, maan­vil­je­li­jä tar­vit­see pal­jon tai­toa ja tie­toa sekä ko­ke­mus­ta ja oi­kea-ai­kai­suut­ta, ja mik­sei myös on­nea saa­dak­seen kor­jat­tua näin syk­syi­sin hy­vän sa­don vil­je­le­mäs­tään maas­ta.

Suo­ma­lai­nen sa­non­ta ”kis­sa kii­tok­sel­la elää” ku­vas­taa sitä, kuin­ka kii­tol­li­suus tu­li­si osoit­taa vas­ta­pal­ve­luk­sel­la tai ai­na­kin val­miu­del­la toi­mia vas­ta­vuo­roi­ses­ti ih­mis­tä koh­taan, joka on aut­ta­nut tai muu­ten pal­vel­lut it­seä. Sa­nan­las­ku on sii­nä mie­les­sä vei­keä, et­tä kis­sa ei vält­tä­mät­tä ole pa­ras kii­tol­li­suu­den osoit­ta­ja.

Tut­ki­mus­ten mu­kaan pääs­säm­me pyö­rii kes­ki­mää­rin 4 000–6 000 aja­tus­ta päi­väs­sä. Mu­reh­ti­mi­seen tai­pu­vil­la lu­ku­mää­rä on to­den­nä­köi­ses­ti vie­lä suu­rem­pi, mut­ta Jee­suk­sen sa­no­ja mu­kail­len, on­ko ku­kaan meis­tä on­nis­tu­nut mu­reh­ti­mal­la li­sää­mään elä­män­sä pi­tuut­ta kyy­nä­rän­kään ver­taa?

Sau­li Nii­nis­tö on toi­mi­nut val­ti­on pää­mie­he­nä koh­ta 12 vuot­ta. Nii­nis­tö on hoi­ta­nut pre­si­den­tin vir­kaa kii­tet­tä­väs­ti naut­tien kan­san suur­ta luot­ta­mus­ta. Uu­si pre­si­dent­ti va­li­taan en­si vuo­den alus­sa, ja eh­do­ka­sa­set­te­lut ovat sel­vät lä­hes kaik­kien puo­lu­ei­den osal­ta. Var­maa on se, et­tä uu­si pre­si­dent­ti as­tuu suu­riin saap­pai­siin ul­ko­po­liit­ti­sen ti­lan­teen ol­les­sa sa­nal­la sa­no­en to­del­la haas­ta­va.

Kuun­te­len mel­ko usein pod­cas­te­ja. Nii­den suo­sio on kas­va­nut vii­me vuo­si­na. Ei­kä ih­me, sil­lä ne avar­ta­vat maa­il­maa ja he­rät­tä­vät ajat­te­le­maan. Jo­kin ai­ka sit­ten kuun­te­lin kes­kus­te­lun, jos­sa poh­dit­tiin kris­ti­tyn hy­viä te­ko­ja.

Sei­nä­jo­ke­lai­nen elo­ku­va­kier­tue jär­jes­ti vii­me sun­nun­tai­na elo­ku­va­näy­tän­tö­jä Kih­ni­ös­sä ja Kar­vi­as­sa. Ylei­sö­me­nes­tys oli hyvä oli­han toi­se­na fil­mi­nä “Va­paa­li­pul­la hel­vet­tiin.” Elo­ku­van ai­he­ko in­nos­tut­ti muu­ta­mia kih­ni­ö­läi­siä nuo­ru­kai­sia pro­tes­toi­maan ti­lai­suut­ta var­sin ou­dol­la ta­val­la. Jouk­koon kuu­lui nuo­ri­a­mie­hiä use­am­pi­a­kin, mut­ta kak­si noin 17-18 vuo­ti­as­ta oli­vat hank­ki­neet koi­ran­pom­me­ja tai mui­ta vas­taa­via pau­kut­te­lu­vä­li­nei­tä ja heit­te­li­vät nii­tä elo­ku­va­e­si­tyk­sen ai­ka­na Ihan­to­lan etei­seen. Rä­ti­nää ja pau­ket­ta etei­ses­sä ja pi­ha­maal­la oli. Ylei­sö­ä­kin moi­nen ti­lai­suu­den häi­rin­tä en­sin häm­mäs­tyt­ti ja sit­ten ih­me­tyt­ti.

Sa­nat erot­ta­vat mei­tä. Yk­si va­lit­taa, et­tei enää saa sa­noa mi­tään. Kai­kes­ta suu­tu­taan. Toi­sen mie­les­tä vi­ha­pu­he on isom­pi on­gel­ma kuin kos­kaan.

Tu­le­van sun­nun­tain raa­ma­tun­teks­tit ker­to­vat meil­le sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la ar­mos­saan an­taa ih­mi­sil­le et­sik­ko­ai­ko­ja. Et­sik­ko­a­jal­la tar­koi­te­taan ai­kaa, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti kat­soo kan­san­sa puo­leen ja kut­suu ih­mi­siä yh­tey­teen­sä. Täl­lai­nen ai­ka voi kos­ket­taa koko kan­sa­kun­taa, seu­ra­kun­taa tai yk­sit­täis­tä ih­mis­tä. Täl­lai­se­na ai­ka­na ih­mi­nen ko­kee vah­vas­ti Ju­ma­lan pu­hut­te­le­van hän­tä.

Yl­lä ole­va teks­ti on yk­si en­si sun­nun­tain Van­han Tes­ta­men­tin teks­teis­tä Sa­nan­las­ku­jen kir­jan kol­man­nes­ta lu­vus­ta. Päi­vän ai­he kut­suu mei­tä miet­ti­mään, mitä on us­kol­li­suus Ju­ma­lan lah­jo­jen hoi­ta­mi­ses­sa. Usein se tar­koit­taa toi­sis­ta vä­lit­tä­mis­tä, huo­len­pi­toa, ar­jen asi­oi­den hy­vää hoi­ta­mis­ta. Raa­mat­tu on mo­nes­ti yl­lät­tä­vän ar­ki­nen kir­ja oh­jeis­saan.

Lau­lun voi kuul­la ulos as­ti. Iso­nen pi­tää ki­ta­ran soin­nuil­laan lau­lun ka­sas­sa sa­mal­la kun jo­tain al­kaa nau­rat­taa, ja joku puo­les­taan epä­röi, liit­tyi­si­kö lau­luun mu­kaan vai ei.

Ajan­koh­dan evan­ke­liu­mis­sa (Mark. 9:2-8) ope­tus­lap­set kuu­li­vat ja nä­ki­vät jo­tain to­del­li­suu­des­ta poik­ke­a­vaa. He nä­ki­vät Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kir­kas­tu­neen ole­muk­sen ja kuu­li­vat ää­nen, joka sa­noi pil­ves­tä: Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, kuul­kaa hän­tä!

Tou­ko­kuun lo­pul­la Par­ka­nos­sa pa­loi kuu­den asun­non ri­vi­ta­lo maan ta­sal­le. Asuk­kaat ei­vät saa­neet mi­tään mu­kaan­sa.

Ikä­vä kyl­lä har­taus­kir­joi­tuk­sen ot­sik­ko ei tä­män päi­vän työ­mark­ki­noil­la pidä enää täy­sin paik­kaan­sa. Tun­nen it­se use­am­pia tun­nol­li­sia ja ah­ke­ria ih­mi­siä, jot­ka ovat et­si­neet va­ki­tuis­ta työ­paik­kaa use­am­man vuo­den ajan. He ei­vät ole pys­ty­neet muut­ta­maan työ­pai­kan pe­räs­sä sa­to­jen ki­lo­met­rien pää­hän.

Uu­ti­sis­sa on pu­hut­tu jo rei­lun vuo­den kii­vaas­sa muu­tok­ses­sa ole­vas­ta itä–län­si-suh­tees­ta. Olem­me saa­neet kuul­la, kuin­ka län­si ja itä ovat er­kaan­tu­neet toi­sis­taan ja juo­pa vä­lil­lä on ken­ties suu­rem­pi kuin kyl­män so­dan ai­ka­na. Joka päi­vä saam­me uut­ta tie­toa il­man­suun­tien liik­keis­tä. Siis kuin­ka kau­ka­na itä ja län­si ovat­kaan toi­sis­taan?