Arto Papunen
Karvian sivistyslautakunta esittää tekniselle toimelle, että se selvittää, onko muutos mahdollinen nykyisillä henkilöstöresursseilla.
Niina Kivioja
Jari Lepistö (kesk) jätti eriävän mielipiteen aluehallituksen päätöksestä.
Jussi Rantala
Projektiasiantuntijan työtehtäviin kuuluu myös Karvia-talon urheilutalon osuuden peruskorjauksen suunnittelun kilpailuttaminen.
Marko Huhta
Karviassa on esitetty aloitteella punaisella merkatun tien muuttamista kunnan ylläpidon vastuulle. Käytännössä siitä on muodostunut kadun tapainen kulku-ura asemakaava-alueen kolmelle tontille.
Työministeri Matias Marttinen (kok) korostaa markkinakartoituksen merkitystä työkaluna, kun kunnat kartoittavat palveluiden hankintaa.
Jussi Rantala
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Soile Ala-Kantti jätti Karvian kunnanvaltuuston kokouksessa kaikkien ryhmien puheenjohtajien allekirjoittaman valtuustoaloitteen.
Jussi Rantala
Toiminnanjohtaja Jussi Uusitalo vakuuttaa, että metsänhoitoyhdistyksen näkyvyys Karviassa ei vähene, vaikka Mhy Karhu menee mukaan fuusiossa syntyvään Mhy Länsi-Suomeen.
Arto Papunen
Satakunnan hyvinvointialue uusii strategiaansa ja järjesti tätä varten kyselyn, johon myös alueen asukkaat saivat vastata, Kuvassa muutaman viikon liikennöinyt Sata-alueen terveyspalveluauto.
Mari Kallio
Jari Lepistö ei asettunut enää ehdolle keskustan Satakunnan piirin puheenjohtajaksi.
Emil Kuivanen
Kokoomuksen Jaakko Hietaluoma (etualalla oikealla) esitti Karvian tuloveroprosentin laskemista nykyisestä.
Mari Kallio
Yrittäjä Nina Hietakangas kertoo, että Taikinatassu Oy:n toiminta jatkuu, vaikka ravintolatoiminta Sarvelassa päättyy viimeistään vuoden vaihteessa.
Arto Papunen
Pelastustoimi on osa Satakunnan hyvinvointialueen toimintaa. Kuvituskuva.
Arto Papunen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.