Posti lopettaa varhaisjakelun Parkanossa, Karviassa ja Kihniössä.
Emil Kuivanen
Paikallislehti Ylä-Satakunnan jakelussa tapahtuu isoja muutoksia loppiaisen jälkeen varhaisjakelun päättymisen myötä.
Parkanon, Karvian ja Kihniön taajamissa tämä tarkoittaa erityisesti jakeluaikataulun myöhäistymistä nykyiseen nähden.
Uudenvuodenaattona eli 31. joulukuuta ilmestyvä Ylä-Satakunta on viimeinen, joka jaetaan varhaisjakelussa. Posti lopettaa kyseisen jakelumuodon kokonaan Pohjois-Pirkanmaalla.
Karvian ja Kihniön taajamissa Ylä-Satakunta jaetaan jatkossa keskiviikkoisin Postin osoitteellisessa jakelussa.
Parkanon taajamassa vaihtuu puolestaan jakeluyhtiö, kun Pisa Jakelu Oy aloittaa Ylä-Satakunnan jakelijana. Lehti jaetaan uuden yhtiön toimesta keskiviikkoisin kello aamukahdeksan ja iltakuuden välillä. Reittien jakeluajoissa voi olla viikoittaista vaihtelua.
Pisa Jakelu jakaa Ylä-Satakunnat myös Ikaalisten ja Hämeenkyrön taajamien asukkaille.
Muualla Parkanossa, Karviassa ja Kihniössä jakelu jatkuu entiseen tapaan Postin osoitteellisessa jakelussa.
Levikkialueen ulkopuolella Posti on laajentanut vuorojakelua, eli Ylä-Satakunnan jakelupäivät saattavat olla vuoroviikoin joko keskiviikko ja torstai, tai vaihtoehtoisesti torstai ja perjantai. Posti siirtyy vuorojakeluun vaiheittain postinumeroaluekohtaisesti.
Varhaisjakelun päättyminen tarkoittaa myös lehtien irtomyynnin päättymistä Kihniössä ja Karviassa. Irtomyynti Kankaanpäässä loppuu, mihin vaikuttaa osaltaan myös sikäläisen R-kioskin toiminnan loppuminen.
Myös jakelun puutteista ilmoittamisen kanavat ja käytänteet muuttuvat samalla. Jatkossa niistä toivotaan ensisijasssa sähköisesti tehtävää ilmoitusta Ylä-Satakunnan asiakaspalveluun joko sähköpostitse tai Ylasatakunta.fi:n lomakkeella.
Ylä-Satakunta suosittelee kaikille lukijoilleen sähköisen Ylasatakunta.fi-verkkopalvelun käyttöönottoa. Tilaajatunnukset sisältyvät kaikkiin kuluttajatilauksiin. Tunnuksia voi tiedustella lehden asiakaspalvelusta.
Jukka Huikko
Paino vaihtuu
31.12.2025 ilmestyvä Ylä-Satakunta painetaan ensimmäistä kertaa Kokkolassa Botnia Print Oy:n painossa.
Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy:llä oli aikanaan oma paino Parkanossa.
Vuonna 1981 painaminen siirtyi Kangasalle. Painon nimi oli ensin Kangasalan Kirjapaino. Se muuttui myöhemmin Kangasalan Lehtipainoksi.
Pirkanmaan Lehtipaino Tampereella vastasi Ylä-Satakunnan painamisesta 2005–2014.
Seinäjoella toiminut I-Print Oy vastasi painamisesta 2015–2019.
Vuoden 2020 alusta lukien paino siirtyi Alma Manu Oy:lle Tampereelle. Yrityskaupan myötä yhtiö muuttui sittemmin Sanoma Manu Oy:ksi.
Tänä päivänä lehden tavoittavuudesta jo puolet tulee verkon kautta (KMT 2025).
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.