"Ei tääl­lä asu san­ka­rei­ta, hä­vin­nei­tä on niin mon­ta. Ker­jä­läi­siä vain uu­pu­nei­ta.."Yht´äk­kiä se oli­kin to­del­li­suut­ta. Louk­ka­sin it­se­ni töis­sä ja jou­duin pit­käl­le sai­raus­lo­mal­le. Tu­lot pu­to­si­vat ja koko elä­mä mul­lis­tui ker­ta­hei­tol­la. En pär­jän­nyt­kään omil­la­ni, vaik­ka luon­tee­ni oli­si niin vaa­ti­nut. Oli pak­ko tur­vau­tua Ju­ma­laan ja ru­kouk­seen.

En­nen van­haan maal­la mo­nil­la oli sää­tik­ku na­ve­tan sei­näs­sä. Kuu­sen lat­vas­ta teh­ty pui­nen vii­sa­ri en­nus­ti tu­le­vaa. Sää­ti­kun toi­min­ta pe­rus­tuu luon­nol­le. Sa­teen lä­hes­ty­es­sä vuol­tu ok­sa kään­tyi ylös­päin, ja vas­taa­vas­ti sen liik­ku­es­sa alas­päin tie­det­tiin pou­dan ole­van tu­los­sa. Sää­tik­ku toi­mii edel­leen häm­mäs­tyt­tä­vän tar­kas­ti, jopa vuo­ro­kau­den va­roi­tu­sa­jal­la. Ju­ma­la on aset­ta­nut luo­ma­kun­taan­sa tiet­ty­jä merk­ke­jä, joi­ta tark­kaa­mal­la voi aa­vis­taa mitä on tu­los­sa.

Kun ver­taa elä­mään­sä mui­hin ja kat­se­lee asi­oi­ta, mitä it­sel­lä ei ole ja toi­sil­la on, ei ole vai­kea ol­la ka­teel­li­nen. Lo­ma­muis­to­ja, per­he-elä­mää, au­to­ja tai asun­to­ja ver­tail­les­sa usein ai­dan ta­ka­na löy­tyy hie­nom­paa ja pa­rem­paa.

Kun tänä ai­ka­na kuun­te­lee uu­ti­sia tai lu­kee leh­tiä, huo­maa, mi­ten pal­jon pa­haa maa­il­mas­sa ta­pah­tuu. Ei ole ih­me, et­tä ih­mi­set huo­les­tu­vat ja pel­kää­vät tu­le­vai­suut­ta.

Mo­net tut­ki­muk­set ker­to­vat yhä suu­rem­mas­ta nuor­ten ah­dis­tuk­ses­ta, jos­sa var­mas­ti vä­häi­sin syy ei ole ul­ko­nä­kö­kes­kei­syys ja sii­hen liit­ty­vät pai­neet. Ei­kä tämä ra­jau­du vain nuo­riin, vaan iäs­tä riip­pu­mat­ta mo­nil­la on sa­man­tyyp­pi­siä pai­nei­ta.

Kii­tos Ju­ma­lal­le Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, mei­dän Her­ram­me, kaut­ta! Niin minä siis täm­möi­se­nä­ni pal­ve­len mie­lel­lä Ju­ma­lan la­kia, mut­ta li­hal­la syn­nin la­kia. (Room.7:14-25). 

Lo­mail­tu­a­ni koko vii­me ke­sän olen tänä ke­sä­nä oi­kein odot­ta­nut vih­ki­mi­siä ja häi­tä. Kirk­ko­häät ovat jo Kar­vi­as­sa jok­seen­kin har­vi­nai­sia. Vii­des­tä avi­o­liit­toon vih­ki­mi­ses­tä vain noin kol­me pa­ria tah­too vih­ki­mis­tä kir­kos­sa, vaik­ka kirk­ko on jopa ul­ko­paik­ka­kun­ta­lais­ten mie­leen ja kau­nis.

Ju­ma­la ei ole lu­van­nut kris­ti­tyl­le vain tyyn­tä ja au­rin­koa. Sen si­jaan Hän on lu­van­nut ol­la omien­sa kans­sa joka päi­vä maa­il­ma­nai­ko­jen lop­puun as­ti.

Ko­toi­ses­sa kirk­ko­vuo­si­ka­len­te­ris­sa kir­kas­tus­sun­nun­tai osuu useim­mi­ten hei­nä­kuul­le ja joka ta­pauk­ses­sa ke­sään, vuo­den au­rin­koi­seen ja läm­pi­mään vai­hee­seen. Kat­so­es­sa pil­vet­tö­mäl­tä tai­vaal­ta pais­ta­vaan au­rin­koon voi saa­da jon­kin­lai­sen aja­tuk­sen sii­tä kirk­kau­des­ta, mitä Kris­tus hoh­ti ope­tus­las­ten sil­mis­sä nous­tu­aan vuo­rel­le. Vaik­ka au­rin­ko­kin kal­pe­nee Ju­ma­lan kirk­kau­den rin­nal­la.

Ol­les­sa­ni ai­koi­naan nel­jän­nel­lä luo­kal­la saim­me Suo­men Gi­de­o­neil­ta lah­jak­si pie­net, pu­nai­set Uu­det tes­ta­men­tit. Käy­tim­me nii­tä pal­jon kou­lun us­kon­to­tun­neil­la. It­se kiin­nos­tuin kir­jas­ta niin pal­jon, et­tä luin sitä myös ko­to­na. Sii­tä läh­tien on Raa­mat­tu kul­ke­nut mu­ka­na­ni ja an­ta­nut mo­neen ti­lan­tee­seen loh­du­tus­ta, roh­kai­sua ja neu­vo­ja.

Vi­han ja vi­hol­li­suuk­sien kiel­tä kuu­li lä­hin­nä elo­ku­vis­sa ja his­to­ri­an­kir­jois­sa kun­nes Ve­nä­jä aloit­ti so­tan­sa Uk­rai­nas­sa. Yh­täk­kiä oli­kin nor­maa­lia kuul­la pu­het­ta vi­hol­li­sis­ta, joi­den kär­si­mys ja kuo­le­ma ei ole­kaan his­to­ri­an pe­li­nap­pu­loik­si jou­tu­nei­den yk­si­löi­den kaa­mea tra­ge­dia, vaan jo­tain juh­li­mi­sen ar­vois­ta.

Ha­vain­nol­li­nen aja­tus­leik­ki: olet­ta­kaam­me, et­tä ih­mi­nen elää 70-vuo­ti­aak­si ja jo­kais­ta hä­nen elä­män­sä päi­vää, yh­teen­sä 25 550 päi­vää, vas­taa yk­si tii­lis­ki­vi. Olet­ta­kaam­me li­säk­si, et­tä hän sei­soo tä­män tii­li­ka­san pääl­lä; se on 25 met­riä kor­kea, met­rin le­vyi­nen ja puo­len­tois­ta met­rin pi­tui­nen.

Rip­pi­lei­ri eli rip­pi­kou­lun lä­hi­jak­so lei­ri­muo­toi­se­na on mie­len­kiin­toi­nen kek­sin­tö. Olem­me tot­tu­neet sii­hen, mut­ta mitä jos rip­pi­kou­lu ja rip­pi­lei­ri kek­sit­täi­siin vas­ta nyt? Mi­ten­hän sii­hen suh­tau­dut­tai­siin? Siis sii­hen, jos seu­ra­kun­nis­ta vain yh­täk­kiä il­moi­tet­tai­siin, et­tä viem­me nämä 15-vuo­ti­aat nuo­ret vii­kok­si met­sään ja pu­hum­me heil­le Jee­suk­ses­ta? Noh, vä­hän lii­oi­tel­lus­ti sa­not­tu, mut­ta voi­si ai­heut­taa häm­men­nys­tä.

Mat­teus oli yk­si heis­tä, jot­ka kuu­lui­vat hal­vek­si­tun yh­teis­kun­ta­luo­kan, pub­li­kaa­nien jouk­koon. Pub­li­kaa­ne­ja vi­hat­tiin juu­ta­lais­ten kes­kuu­des­sa ylei­ses­ti, sil­lä he toi­mi­vat Roo­man mie­hi­tys­val­lan pal­ve­luk­ses­sa.

Pie­nen lap­sen syn­ty­mä on ai­na ih­me. Tie­däm­me, et­tä pie­ni vau­va on täy­sin riip­pu­vai­nen van­hem­mis­taan heti en­sim­mäi­sis­tä mi­nuu­teis­ta läh­tien. Pie­ni lap­si tar­vit­see pal­jon huo­len­pi­toa, rak­kaut­ta ja sy­liä, jot­ta hän voi­si kas­vaa tur­val­li­ses­ti ja ehe­äs­ti. Huo­len­pi­don tar­ve ei vä­he­ne lap­sen kas­va­es­sa koh­den nuo­ruut­ta tai ai­kui­suut­ta, mut­ta se muut­taa muo­to­aan.