Las­ki­ais­sun­nun­tais­ta al­kaa las­keu­tu­mi­nen tuh­ka­kes­ki­vii­kon kaut­ta pää­si­äis­tä edel­tä­vään paas­toon. Paas­to­nai­ka tar­koit­taa yk­sin­ker­tais­ten elä­män­ta­po­jen, it­se­kiel­täy­myk­sen ai­kaa.

Yh­teis­vas­tuu­ke­räys­tä kut­su­taan lä­him­mäi­sen­rak­kau­den kan­san­liik­keek­si. Sen kuul­les­sam­me muis­tam­me eh­kä rak­kau­den kak­sois­käs­kyyn: Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. Tä­män li­säk­si mie­leem­me eh­kä juo­lah­taa ker­to­mus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta. Se on ta­ri­na, jon­ka Jee­sus ker­too vas­ta­tes­saan ky­sy­myk­seen Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni?.

Tyt­tä­re­ni ker­toi polt­ta­van­sa mie­lel­lään kynt­ti­löi­tä opis­ke­li­ja­käm­päs­sään Hel­sin­gis­sä. Tuo­vat kuu­lem­ma tun­nel­maa, va­loa ja läm­pöä. On kan­ta­nut jopa Par­ka­non ko­din jou­lu­kynt­ti­löi­tä omaan bok­siin­sa pa­la­maan. Äi­tin­sä va­rot­te­li­kin kynt­ti­löi­den vaa­rois­ta, mut­ta it­se mie­tin, ei­kö­hän tuo jo osai­si? Mut­ta hie­noa, et­tä nuo­rel­le kynt­ti­lät an­ta­vat iloa, pi­me­än maa­il­man kes­kel­lä!

En­si sun­nun­tai­na kir­kois­sa ai­hee­na on Jee­sus he­rät­tää us­kon. Ai­heen kans­sa olem­me kris­til­li­sen us­kon yti­mes­sä. Ai­heen mu­kai­ses­ti kaik­ki ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen vir­ret ja teks­tit kes­kit­ty­vät us­kon al­ka­jaan ja täy­del­li­sek­si te­ki­jään – Jee­suk­seen Kris­tuk­seen. Hän on kris­til­li­sen us­kon ydin, joka evan­ke­liu­meis­sa to­dis­taa, vii­ta­ten ”kir­joi­tuk­siin” eli van­haan tes­ta­ment­tiin, et­tä il­man hän­tä ih­mi­nen ei saa mi­tään ai­kaan.

Tämä on kris­tit­ty­jen yk­sey­den ru­kous­vii­kon tee­ma 18.–25.1. Kris­til­li­nen vie­raan­va­rai­suus ei ole vain kes­ki­näis­tä ys­tä­vyyt­tä, vaan myös ra­kas­ta­vaa koh­taa­mis­ta nii­den kans­sa, jot­ka ei­vät ole tääl­tä ko­toi­sin, ei­vät puhu mei­dän kiel­täm­me ei­vät­kä jaa mei­dän kult­tuu­ri­am­me. Se on pie­ni haas­te myös sil­loin, kun siir­rym­me tu­tus­ta hiip­pa­kun­nas­ta toi­seen. La­pu­an hiip­pa­kun­ta pe­rus­tet­tiin vas­ta 1956, ja se on hy­vin nuo­ri ver­rat­tu­na Tam­pe­reen hiip­pa­kun­taan.

Vuo­den ja uu­den vuo­si­kym­me­nen aluk­si täh­ti joh­taa yhä mei­tä tu­tun sei­men luo! Lop­pi­ai­sen sa­no­ma­na on, et­tä on suur­ta vii­saut­ta tul­la Va­pah­ta­jan tykö, ja sin­ne Ju­ma­lan eri­tyi­nen täh­ti­kin mei­tä joh­dat­taa. Tuo­kaam­me Va­pah­ta­jan käyt­töön lah­jam­me ja elä­mäm­me, ja pyy­tä­kääm­me siu­naus­ta al­ka­vaan mat­kaan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.