Koko maan­pii­rin py­säyt­tä­nyt vi­rus saat­taa hy­vin­kin ol­la vie­mäs­sä koh­ti lo­pu­na­jan Raa­ma­tun il­moit­ta­mia on­net­to­muuk­sia – ja nii­tä edel­tä­vää suur­ta hen­gel­li­sen he­rä­tyk­sen ai­kaa. Ver­taus ker­too ku­nin­kaan po­jan häis­tä, jois­sa kut­su­tuil­le on va­rat­tu täy­del­li­set juh­lan puit­teet, jopa pu­kua myö­ten. Mut­ta juu­ri en­nen hää­päi­vää ku­nin­gas jou­tuu häm­mäs­ty­en to­te­a­maan, et­tä hää­huo­ne on jää­mäs­sä lä­hes tyh­jäk­si, kos­ka kut­su­tuil­la on muu­ta heil­le tär­ke­äm­pää te­ke­mis­tä (Matt. 22:5)

Raa­ma­tun leh­dil­tä löy­tää uu­del­leen ja uu­del­leen aar­tei­ta, joi­den ää­rel­lä py­säh­tyy poh­ti­maan Ju­ma­lan to­del­li­suut­ta. Yk­si täl­lai­nen pu­hut­te­le­va koh­ta on tal­len­net­tu en­sim­mäi­sen Ku­nin­gas­ten kir­jan lu­kuun 19. Sii­nä ku­va­taan, kuin­ka pro­feet­ta Elia ko­kee Ju­ma­lan läs­nä­o­lon Ho­re­bin vuo­rel­la.

Par­ka­non seu­dul­la, jos pi­täi­si va­li­ta par­hain ai­ka vuo­des­ta esi­tel­lä paik­ka­kun­taa, se oli­si eh­dot­to­mas­ti ke­vä­tai­ka äi­tien­päi­vän jäl­keen. Pien­ta­reet pu­keu­tu­vat val­koi­siin kuk­kiin. Vai­vaa ei ole tar­vin­nut näh­dä. Saam­me tuon kau­neu­den ihan il­mai­sek­si Luo­jan lah­ja­na. Kai­kil­la on sa­ma­nai­nen oi­keus naut­tia! Joku voi kä­vel­lä ohi huo­maa­mat­ta mut­ta ai­na­kin mi­nul­le se on yhä joka ke­vät ih­me.

Luu­len, et­tä suu­rin osa meis­tä lau­laa. Moni nuo­ri lau­laa mu­ka­na mu­siik­kia kuun­nel­les­saan. Jois­ta­kin mie­his­tä sa­no­taan, et­tä he ovat kyl­py­huo­ne­te­no­re­ja. Suih­kus­sa lau­la­mi­nen on mu­ka­vaa, kun ko­vat kaa­ke­li­sei­nät kai­ut­ta­vat lau­lua. Mo­nien ra­vin­to­lail­toi­hin kuu­luu ka­ra­o­ke-lau­lu. Useim­mat myös hy­räi­le­vät jo­ta­kin lau­lua ru­tii­ni­töi­tä teh­des­sään.

Elä­mäs­säm­me ta­pah­tuu mo­nen­lai­sia asi­oi­ta, on pie­niä ja suu­ria asi­oi­ta ja ta­pah­tu­mia. Jot­kut hy­vin­kin pie­net asi­at ja ta­pah­tu­mat voi­vat pai­nua mie­liim­me vuo­sik­si jopa vuo­si­kym­me­nik­si. Jos tuo meil­le ta­pah­tu­nut asia oli hy­vin myön­tei­nen, se voi tuot­taa meil­le iloa vie­lä vuo­sien­kin jäl­keen. Jos meil­le ta­pah­tui jo­tain ikä­vää tai lä­hei­sil­lem­me, muis­tam­me sen­kin jopa koko elä­mäm­me ajan.

Ra­kas­tat­ko sinä mi­nua enem­män kuin nämä toi­set? Olen­ko minä si­nul­le ra­kas? ky­syy Jee­sus Pie­ta­ril­ta kol­meen eri ker­taan ajan­koh­dan evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Joh. 21:15–19). Hän ky­syy ky­sy­myk­set Pie­ta­ril­ta, joka Jee­suk­sen tuo­mit­se­mi­sen ai­kaan kol­meen eri ker­taan ja jopa va­lal­la van­no­en kiel­si edes tun­te­van­sa Jee­sus­ta (Matt. 26:69–74).

Olem­me uu­den edes­sä ja maa­il­ma tu­lee muut­tu­maan. On var­mas­ti näin, et­tä maa­il­ma on nyt sei­sah­ta­nut, mut­ta se käyn­nis­tyy uu­des­taan. Täs­tä­kin sel­vi­tään.

Suo­mi ja koko maa­il­ma on täl­lä ker­taa hil­jen­ty­nyt, kuin pää­si­äis­tä val­mis­ta­vaan Hil­jai­seen viik­koon. Il­mas­sa on kuin su­run­har­so, pel­koa tu­le­vas­ta, jopa kuo­le­man to­del­li­suu­den poh­dis­ke­lua. Tämä nä­kyy hil­jai­si­na ja yk­si­näi­si­nä kou­lui­na, kir­jas­toi­na ja jopa kau­pun­gin ka­tui­na. Vain joki vir­taa ja lin­nut lau­la­vat ke­vät­tä.

Tänä ai­ka­na ky­sy­tään kan­sa­lais­kuu­li­ai­suut­ta. Ko­ro­na­vi­rus on ai­heut­ta­nut sen, et­tä omis­ta eduis­ta kyn­sin ja ham­pain kiin­ni pi­tä­mi­nen ei ole enää aal­lon har­jal­la. En­nen vi­ruk­sen le­vi­ä­mis­tä on ol­lut val­loil­laan ajat­te­lu oman edun aja­mi­ses­ta. Nyt kai­kil­ta odo­te­taan toi­sen huo­mi­oi­mis­ta. It­se­ä­ni on ih­me­tyt­tä­nyt, kun poik­keus­lain tai jon­kin sää­dök­sen tul­tua voi­maan kai­kil­la on en­sim­mäi­se­nä ky­sy­myk­se­nä, mi­ten tätä ase­tus­ta val­vo­taan.

Näi­nä viik­koi­na on tul­lut py­säh­dyt­tä­vä muis­tu­tus ih­mis­voi­mien vä­häi­syy­des­tä. Pie­ni vi­rus on jär­kyt­tä­nyt elä­mää ym­pä­ri maa­il­maa ja saa­nut ai­kaan omas­sa maas­sam­me­kin poik­keuk­sel­li­set olot.

Psal­mi 113 al­kaa sa­noil­la: Hal­le­lu­ja! Ylis­tä­kää Her­ran ni­meä, ylis­tä­kää, te Her­ran pal­ve­li­jat! Siu­nat­tu ol­koon Her­ran nimi nyt ja ai­na! Idän ää­ril­tä kau­kai­seen län­teen saak­ka kai­ku­koon Her­ran ni­men ylis­tys!

Ker­ran eräs saar­na­mies huu­si suu­ren kau­pun­gin to­ri­a­lu­eel­la osoit­ta­en maas­sa ole­vaa isoa hat­tua: ”Se elää, se elää.” Ute­li­aat ih­mi­set ke­rään­tyi­vät kat­so­maan, mis­tä on ky­sy­mys. Het­ken pääs­tä saar­na­mies nos­ti ha­tun maas­ta, ja sen al­ta pal­jas­tui Raa­mat­tu. Voim­me aja­tel­la, et­tä kei­no saa­da ih­mi­set pai­kal­le oli eri­koi­nen, mut­ta vies­ti oli ja on tot­ta, Raa­mat­tu elää.

Las­ki­ais­sun­nun­tais­ta al­ka­va paas­to­nai­ka kut­suu mei­tä taas poh­ti­maan elä­mä­nar­vo­jam­me ja elä­mi­sem­me ta­paa. Voi­sin­ko tä­nään luo­pua jos­ta­kin ja/tai elää toi­sen vie­rel­lä "lä­him­mäi­sik­si"? Mi­ten voi­sin omil­la toi­mil­la myös sääs­tää luon­toa, esi­mer­kik­si hil­li­tä il­mas­to­muu­tos­ta? En­nen kaik­kea, kuin­ka Kris­tuk­sen rak­kaus voi­si täyt­tää elä­mä­ni?

Nuo kol­me sa­naa tu­li­vat rie­mul­li­ses­ti aja­tuk­sii­ni pa­la­tes­sa­ni eh­tool­lis­ti­lai­suu­des­ta, teh­den as­ke­leet ke­vy­ek­si. Eh­tool­li­nen­han on muis­to­a­te­ria, jon­ka Jee­sus jät­ti ope­tus­lap­sil­leen Noin 2000 vuot­ta sit­ten. Ih­meel­li­nen muis­to­a­te­ria, jos­sa tu­lee to­dek­si Jee­suk­sen kuo­le­ma mei­dän puo­les­tam­me sekä hä­nen ylös­nou­se­mi­sen­sa.

Las­ki­ais­sun­nun­tais­ta al­kaa las­keu­tu­mi­nen tuh­ka­kes­ki­vii­kon kaut­ta pää­si­äis­tä edel­tä­vään paas­toon. Paas­to­nai­ka tar­koit­taa yk­sin­ker­tais­ten elä­män­ta­po­jen, it­se­kiel­täy­myk­sen ai­kaa.