Olim­me lä­he­tys­työs­sä Tan­sa­ni­as­sa usei­den vuo­sien ajan. Koim­me mo­nen mon­ta ker­taa, kuin­ka Ju­ma­lan var­je­lus oli läs­nä juu­ri noi­na het­ki­nä. Olem­me ko­ke­neet myös Suo­mes­sa ol­les­sam­me Ju­ma­lan var­je­lus­ta.

Ajan­koh­dan evan­ke­liu­mi­teks­tit ker­to­vat ”Jee­suk­sen lä­het­ti­läis­tä". Jee­sus ju­lis­ti, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lah­ja ja hän lu­pa­si tä­män lah­jan kaik­kein syn­ti­sim­mil­le­kin. Jee­sus lä­het­tää oman­sa maa­il­maan to­dis­ta­maan täs­tä ar­mos­ta ja pal­ve­le­maan ih­mi­siä hä­nen ni­mes­sään.

Tämä on rak­kau­den kak­sois­käs­ky. Lap­set mu­sa­py­hik­ses­sä miet­ti­vät mitä lau­se hei­dän mie­les­tään voi­si tar­koit­taa. Täs­sä koos­tei­ta aja­tuk­sis­ta: Ra­kas­tat it­se­ä­si ja lä­him­mäis­tä­si yh­tä pal­jon kuin Ju­ma­laa… Minä ha­lu­ai­sin et­tä mi­nua koh­del­tai­siin hy­vin… Ra­kas­taa Ju­ma­laa ja lä­hei­siä tosi pal­jon… Mun lä­hei­nen on per­he ja suku… Ys­tä­vät­kin on lä­hei­siä… Ja et­tä koh­del­la mui­ta niin kuin it­seä koh­del­laan… Tä­män täy­tyy tar­koit­taa jo­tain ys­tä­väl­lis­tä… Se on kai­kis­ta lä­him­mäi­nen ja ra­kas­taa sitä… Ol­laan par­hai­ta ys­tä­viä… Lä­him­mäi­set ovat rak­kai­ta… Kou­lus­sa omat luok­ka­lai­set­kin on lä­him­mäi­siä… Per­he on lä­him­mäi­nen… On­ko eläi­met lä­him­mäi­siä…

Mik­ke­lin­päi­vä, en­ke­lien sun­nun­tai on syk­syn suu­ria juh­la­päi­viä. Se on omis­tet­tu ylien­ke­li Mi­ka­e­lil­le. Kris­tus on voit­ta­nut pi­mey­den val­lat pää­si­äi­se­nä, en­ke­lit pal­ve­li­vat hän­tä. Tais­te­lu hy­vän puo­les­ta jat­kuu. En­ke­li edus­taa suo­jaa ja hy­vää. Päi­väs­tä on tul­lut kaik­kien en­ke­lien päi­vä ja en­ke­lit ja lap­set on lii­tet­ty yh­teen.

Tu­ris­ti ky­syi ker­ran lap­pa­lai­sel­ta po­ro­mie­hel­tä, mil­loin rus­ka al­kaa la­pis­sa? Po­ro­mies vas­ta­si tu­ris­til­le: Rus­ka al­kaa La­pis­sa syys­kuun 10. päi­vä kel­lo 12.00.

Syk­syn en­sim­mäi­nen syys­myrs­ky on ko­et­tu ja läm­min kesä on siir­ty­nyt muis­toi­hin. Syk­syl­lä ka­to­a­vai­suu­den tun­not tu­le­vat luon­nos­taan mie­leen. Vih­reä, ke­sän ja elä­män väri, me­net­tää val­ta-ase­man­sa. Lop­pu­syk­sys­tä, mar­ras­kuus­sa, vä­ri­maa­il­ma koos­tuu lä­hin­nä har­maan eri sä­vyis­tä. En­si sun­nun­tain raa­ma­tun­teks­tit vie­vät mei­dät ylös­nou­se­mu­sus­kon ää­rel­le. Sik­si ky­seis­tä py­hä­päi­vää on alet­tu kut­sua syk­syn pää­si­äi­sek­si tai pik­ku pää­si­äi­sek­si.

Tuo­ta lau­lua olen hy­räil­lyt vii­me ai­koi­na, kun yhä use­am­pi kel­tai­nen ja pu­nai­nen leh­ti osuu sil­miin! Luon­to ter­veh­tii mei­tä upeis­sa vä­reis­sä en­nen kuin aset­tuu le­poon! Ju­ma­la on jos­tain syys­tä luo­nut luo­ma­kun­taan ryt­min. Ku­kois­tuk­sen jäl­keen on aset­tu­mi­sen ai­ka, voi­mien ke­rää­mi­sen ai­ka, muu­ton ai­ka. Kun­nes taas uu­si elä­mä ver­soo.

Olet­ko jos­kus ol­lut ti­lan­tees­sa, jos­sa ei ole enää mi­tään muu­ta sel­viy­ty­mis­mah­dol­li­suut­ta kuin ko­kea ih­me. Ti­lan­ne on sen kal­tai­nen, et­tet sinä it­se, sen pa­rem­min kuin ku­kaan toi­nen­kaan ih­mi­nen, voi si­nua pe­las­taa, vaan tar­vit­set ih­meen.

En­si sun­nun­tai on lä­him­mäi­sen sun­nun­tai, ja on pak­ko ker­toa erääs­tä kar­vi­a­lai­ses­ta lä­him­mäi­ses­tä, ja vä­hän par­ka­no­lai­sis­ta­kin.

Mo­nes­ti olen men­nyt kaup­paan huo­ma­tak­se­ni vain, et­tä ovet ovat jo kiin­ni ja sul­ke­mi­sai­ka on tul­lut. Näis­tä ti­lan­teis­ta op­pii ai­na sen, et­tä seu­raa kel­loa ja ajan ku­lu­mis­ta, jos on asi­aa ky­sei­siin liik­kei­siin.

Lars Sten­bäc­kin sa­noit­ta­ma vir­si 288, Sil­mäi­si eteen Jee­sus, on suo­ma­lai­sen hen­gel­li­sen ru­nou­den klas­sik­ko. Se oli alun pe­rin osa ru­no­sar­jaa Soin­tu­ja ja il­mes­tyi pie­tis­ti­ses­sä viik­ko­leh­des­sä Evan­ge­liskt Vec­kob­lad 23.9.1839.

Näin sa­noo Her­ra: Py­säh­ty­kää ja kat­so­kaa, min­ne olet­te me­nos­sa, ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta. Va­lit­kaa oi­kea tie ja kul­ke­kaa sitä, niin löy­dät­te rau­ha. Jer. 6:16.

Ke­säm­me al­koi eri­lail­la, kun oli ko­ro­na-hä­lyä, ja tai­taa lop­pu­a­kin sa­mois­sa mer­keis­sä. Kar­vi­as­sa siir­sim­me rip­pi­juh­lat ke­sä­lo­man lop­puun en­si sun­nun­tail­le, jot­ta mah­dol­li­sim­man moni voi­si osal­lis­tua, myös kir­kos­sa, juh­liin.

Jee­sus sa­noo: ”Men­kää si­sään ah­taas­ta por­tis­ta. Mo­net me­ne­vät ava­ras­ta por­tis­ta ja la­ve­aa tie­tä, mut­ta se vie ka­do­tuk­seen. Mi­ten ah­das on­kaan se port­ti ja ka­pea se tie, joka vie elä­mään, ja vain har­vat löy­tä­vät sen!”

Kir­kas­tus­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Mark. 9:2-8) Jee­suk­sen ul­ko­muo­to muut­tui ope­tus­las­ten näh­den ja hä­nen vaat­teen­sa al­koi­vat hoh­taa kirk­kaan val­kei­na. Kor­ke­al­la vuo­rel­la, kir­kas­tus­vuo­rel­la, ta­pah­tui iso­ja asi­oi­ta. Kai­ken kes­ki­pis­tee­nä oli Jee­sus Kris­tus, hä­nen ih­meel­li­nen muut­tu­nut ole­muk­sen­sa, hä­nen va­lon­sa ja kirk­kau­ten­sa.