Syk­syn en­sim­mäi­nen syys­myrs­ky on ko­et­tu ja läm­min kesä on siir­ty­nyt muis­toi­hin. Syk­syl­lä ka­to­a­vai­suu­den tun­not tu­le­vat luon­nos­taan mie­leen. Vih­reä, ke­sän ja elä­män väri, me­net­tää val­ta-ase­man­sa. Lop­pu­syk­sys­tä, mar­ras­kuus­sa, vä­ri­maa­il­ma koos­tuu lä­hin­nä har­maan eri sä­vyis­tä. En­si sun­nun­tain raa­ma­tun­teks­tit vie­vät mei­dät ylös­nou­se­mu­sus­kon ää­rel­le. Sik­si ky­seis­tä py­hä­päi­vää on alet­tu kut­sua syk­syn pää­si­äi­sek­si tai pik­ku pää­si­äi­sek­si.

Tuo­ta lau­lua olen hy­räil­lyt vii­me ai­koi­na, kun yhä use­am­pi kel­tai­nen ja pu­nai­nen leh­ti osuu sil­miin! Luon­to ter­veh­tii mei­tä upeis­sa vä­reis­sä en­nen kuin aset­tuu le­poon! Ju­ma­la on jos­tain syys­tä luo­nut luo­ma­kun­taan ryt­min. Ku­kois­tuk­sen jäl­keen on aset­tu­mi­sen ai­ka, voi­mien ke­rää­mi­sen ai­ka, muu­ton ai­ka. Kun­nes taas uu­si elä­mä ver­soo.

Olet­ko jos­kus ol­lut ti­lan­tees­sa, jos­sa ei ole enää mi­tään muu­ta sel­viy­ty­mis­mah­dol­li­suut­ta kuin ko­kea ih­me. Ti­lan­ne on sen kal­tai­nen, et­tet sinä it­se, sen pa­rem­min kuin ku­kaan toi­nen­kaan ih­mi­nen, voi si­nua pe­las­taa, vaan tar­vit­set ih­meen.

En­si sun­nun­tai on lä­him­mäi­sen sun­nun­tai, ja on pak­ko ker­toa erääs­tä kar­vi­a­lai­ses­ta lä­him­mäi­ses­tä, ja vä­hän par­ka­no­lai­sis­ta­kin.

Mo­nes­ti olen men­nyt kaup­paan huo­ma­tak­se­ni vain, et­tä ovet ovat jo kiin­ni ja sul­ke­mi­sai­ka on tul­lut. Näis­tä ti­lan­teis­ta op­pii ai­na sen, et­tä seu­raa kel­loa ja ajan ku­lu­mis­ta, jos on asi­aa ky­sei­siin liik­kei­siin.

Lars Sten­bäc­kin sa­noit­ta­ma vir­si 288, Sil­mäi­si eteen Jee­sus, on suo­ma­lai­sen hen­gel­li­sen ru­nou­den klas­sik­ko. Se oli alun pe­rin osa ru­no­sar­jaa Soin­tu­ja ja il­mes­tyi pie­tis­ti­ses­sä viik­ko­leh­des­sä Evan­ge­liskt Vec­kob­lad 23.9.1839.

Näin sa­noo Her­ra: Py­säh­ty­kää ja kat­so­kaa, min­ne olet­te me­nos­sa, ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta. Va­lit­kaa oi­kea tie ja kul­ke­kaa sitä, niin löy­dät­te rau­ha. Jer. 6:16.

Ke­säm­me al­koi eri­lail­la, kun oli ko­ro­na-hä­lyä, ja tai­taa lop­pu­a­kin sa­mois­sa mer­keis­sä. Kar­vi­as­sa siir­sim­me rip­pi­juh­lat ke­sä­lo­man lop­puun en­si sun­nun­tail­le, jot­ta mah­dol­li­sim­man moni voi­si osal­lis­tua, myös kir­kos­sa, juh­liin.

Jee­sus sa­noo: ”Men­kää si­sään ah­taas­ta por­tis­ta. Mo­net me­ne­vät ava­ras­ta por­tis­ta ja la­ve­aa tie­tä, mut­ta se vie ka­do­tuk­seen. Mi­ten ah­das on­kaan se port­ti ja ka­pea se tie, joka vie elä­mään, ja vain har­vat löy­tä­vät sen!”

Kir­kas­tus­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Mark. 9:2-8) Jee­suk­sen ul­ko­muo­to muut­tui ope­tus­las­ten näh­den ja hä­nen vaat­teen­sa al­koi­vat hoh­taa kirk­kaan val­kei­na. Kor­ke­al­la vuo­rel­la, kir­kas­tus­vuo­rel­la, ta­pah­tui iso­ja asi­oi­ta. Kai­ken kes­ki­pis­tee­nä oli Jee­sus Kris­tus, hä­nen ih­meel­li­nen muut­tu­nut ole­muk­sen­sa, hä­nen va­lon­sa ja kirk­kau­ten­sa.

Meil­tä ky­sy­tään sil­loin täl­löin, teet­te­kö siel­lä oi­ke­aa lä­he­tys­työ­tä. Mie­les­täm­me teem­me. Kris­ti­nus­kos­sa kes­keis­tä on ih­mis­ten kes­ki­näi­nen koh­taa­mi­nen, so­vin­to, rin­nak­kai­ne­lo ja an­teek­si­an­to – sa­nal­la sa­no­en: rau­ha.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa (Joh 8: 2-11) ker­ro­taan avi­o­ri­kok­sen teh­nees­tä nai­ses­ta, jon­ka fa­ri­seuk­set ha­lu­si­vat ki­vit­tää, mut­ta jon­ka Jee­sus ar­mah­ti. Tätä hau­reu­teen lan­gen­nut­ta ki­vi­tet­tä­väk­si vaa­ti­neet ei­vät suin­kaan tun­te­neet huol­ta tä­män nai­sen sie­lus­ta ja pe­las­tu­mi­ses­ta, vaan he ha­lu­si­vat tun­tea it­sen­sä eri­no­mai­sik­si tä­män nai­sen rin­nal­la. Sa­mal­la he et­si­vät ai­het­ta saa­da syyt­tää Jee­sus­ta Moo­sek­sen lain hal­vek­si­mi­ses­ta, sen lain, joka vaa­ti ki­vit­tä­mis­tä.

Ke­sä­kuun puo­les­sa vä­lis­sä BBC Tra­vel jul­kai­si kir­jai­li­ja-toi­mit­ta­ja Srish­ti Chaud­ha­ryn te­ke­män ju­tun suo­ma­lai­sis­ta. Toi­mit­ta­ja oli hy­vin vai­kut­tu­nut suo­ma­lais­ten re­hel­li­syy­des­tä, jon­ka hän tun­si tul­vi­van vas­taan jo len­to­ken­täl­le saa­pu­es­sa. Suo­mi on me­nes­ty­nyt eri­tyi­sen hy­vin maa­il­man­laa­jui­sis­sa re­hel­li­syyt­tä mit­taa­vis­sa tut­ki­muk­sis­sa. Erääs­sä tut­ki­muk­ses­sa 12 lom­pak­koa pu­do­tet­tiin kau­pun­gil­le. Hel­sin­gis­sä niis­tä omis­ta­jil­leen pa­lau­tui 11. Täl­lä suo­ri­tuk­sel­la saim­me jäl­leen yk­kös­si­jan ja vah­vis­tus­ta mai­neel­lem­me.

Ate­ri­ayh­teys näh­dään Raa­ma­tus­sa eri­tyi­se­nä ys­tä­vyy­den osoi­tuk­se­na. Sik­si Jee­suk­sen toi­min­ta he­rät­ti ar­vos­te­lua. Tuo mies hy­väk­syy syn­ti­set seu­raan­sa ja syö hei­dän kans­saan (Luuk. 15:2).

Yh­tä minä pyy­dän Her­ral­ta, yh­tä ai­no­aa minä toi­von: et­tä sai­sin asua Her­ran temp­pe­lis­sä kaik­ki elä­mä­ni päi­vät. (Ps. 27:4.)