Hyi, et­tä on me­lan­ko­li­nen ot­sa­ke! Mut­ta min­käs teet – tämä maa­pal­lon kolk­ka­han huo­kuu ala­ku­loi­suut­ta lä­hes läpi vuo­den­kier­ron. Ei ole ai­na mo­neen ker­taan vii­pyi­le­väs­sä ke­vät­kau­des­sa­kaan hur­raa­mis­ta; suvi, jos se yleen­sä tu­lee vie­rai­lul­le, on ly­hyt – ja los­kai­nen. Saa­pu­mi­sen­sa kans­sa ai­kai­le­va tal­vi tus­kas­tut­taa.

"Kie­ro­sil­mä kii­na­lai­nen!" Tä­män ja muu­ta­man sa­man­tyy­li­sen uu­den ni­mi­tyk­sen sain, kun me­nin 7-vuo­ti­aa­na en­sim­mäi­sel­le luo­kal­le. Ku­ten kaik­ki kou­lu­na­loit­ta­jat, olin kou­luun men­nes­sä­ni in­nos­tu­nut ja ute­li­as op­pi­maan uut­ta ja tu­tus­tu­maan toi­siin lap­siin.

Ai et­tä, mi­ten tuo ot­sik­ko rii­pii ai­vo­ja­ni. Kun sen lu­kee, me­nee naa­ma vä­ki­sin­kin hap­pa­mak­si ja suu ve­täy­tyy tyy­ty­mät­tö­myy­den vii­vaan.

Ah, mi­ten ah­naas­ti ve­din rai­kas­ta syy­sil­maa pois­ta­es­sa­ni kii­na­lai­sen ker­ta­käyt­tö­mas­kin naa­mal­ta­ni. Va­paas­ti hen­git­tä­mis­tä osaa ny­kyi­sin ar­vos­taa ai­van uu­del­la ta­paa, kun ne­nän ja suun suo­jaa­vas­ta mas­kis­ta on tul­lut päi­vit­täi­nen nor­mi.

Suo­men pe­rus­tus­la­ki to­te­aa ly­hy­es­ti: Jo­kai­nen Suo­men kan­sa­lai­nen on vel­vol­li­nen osal­lis­tu­maan isän­maan puo­lus­tuk­seen tai avus­ta­maan sitä sen mu­kaan kuin lais­sa sää­de­tään. Oi­keu­des­ta saa­da va­kau­muk­sen pe­rus­teel­la va­pau­tus osal­lis­tu­mi­ses­ta so­ti­laal­li­seen maan­puo­lus­tuk­seen sää­de­tään lail­la.

Ny­kyi­nen ko­ti­kau­pun­ki­ni Vaa­sa on nous­sut val­ta­kun­nal­li­ses­ti ot­si­koi­hin run­saas­ti li­sään­ty­nei­den ko­ro­na­tar­tun­to­jen ta­kia. Toi­nen aal­to, niin kut­sut­tu ko­ro­nan su­per­lin­ko siis jyl­lää tääl­lä me­ren­ran­ta­kau­pun­gis­sa täyt­tä hä­kää. Jos­sain näin myös ot­si­kon, jos­sa ku­vail­tiin Vaa­sas­sa ole­van nyt ”aa­ve­mai­sen hil­jais­ta”, sil­lä esi­mer­kik­si vi­li­nä yli­o­pis­ton kam­puk­sel­la on nyt vain pelk­kä muis­to.

Elo­kuus­sa Val­ko-Ve­nä­jäl­lä al­koi ta­pah­tua. Tu­han­net ih­mi­set mars­si­vat Mins­kin ka­duil­le vaa­tien maa­ta jo vuo­sia it­se­val­tai­ses­ti hal­lin­nut­ta pre­si­dent­ti Al­jak­sandr Lu­kas­hen­kaa pois­tu­maan ja vil­pil­lis­ten pre­si­den­tin­vaa­lien tu­lok­sen ku­mo­a­mis­ta.

Ku­ka­pa ikäi­sis­tä­ni ei muis­tai­si Ih­me­mies Mac­Gy­ve­ria? Ih­me­mies­tä tuli seu­rat­tua koko lap­suus- ja nuo­ruu­si­kä. Kat­so­mat­ta ole­vat jak­sot ovat las­ket­ta­vis­sa yh­den kä­den sor­mil­la, kii­tos myö­hem­pien vuo­sien uu­sin­to­jen.

Elä­mä ei ta­pah­du vir­tu­aa­li­ses­ti tai glo­baa­lis­ti. Se ta­pah­tuu pai­kal­li­ses­ti siel­lä mis­sä eläm­me ja olem­me.

On kai oi­reel­lis­ta, et­tä ai­ka­naan lä­pi­käy­mä­ni kor­ke­am­man as­teen kou­lus­ta käy­te­tään ni­mi­tys­tä op­pi­kou­lu. Kan­sa kyl­lä ni­mit­ti lai­tos­ta yh­teis­kou­luk­si – sil­lä täh­den­net­tiin sitä to­si­a­si­aa, et­tä kou­lu oli tar­koi­tet­tu nyt myös tyt­tö­lap­sil­le. Mui­noin­han kou­lua kä­vi­vät vain po­jat, tyt­tö­jen hen­ki­sen ra­ken­teen ar­vel­tiin lii­kaa ra­sit­tu­van opin­nois­ta…

Lo­ka­kuus­sa tu­lee täy­teen 14 vuot­ta sii­tä, kun kä­vin en­si ker­taa brit­ti­läi­ses­sä pos­ti­toi­mis­tos­sa Braint­reen (kyl­lä, Ai­vo­puu) kau­pun­gis­sa, jos­sa olin nuo­ri­so­työn­vaih­dos­sa. Pian sel­vi­si, mik­si toi­mis­to veti po­ruk­kaa. Pai­kal­li­nen pos­ti­lai­tos tar­jo­si niin lot­to­ku­pon­ke­ja ja voit­to­jen lu­nas­tus­ta, asun­to­lai­no­ja, ra­han­vaih­toa kuin mat­ka­va­kuu­tuk­sia. Pos­tiin pys­tyi pe­rus­ta­maan myös eri­kois­ti­lin, jol­le sai oh­jat­tua vaik­ka­pa eläk­keet.

Ovat­ko vi­de­ot teks­ti­tet­ty­jä tai on­ko ää­ni­lä­he­tyk­sen in­fo jul­kais­ta­va myös teks­ti­nä? On­ko so­mes­sa jul­kais­tu in­fo vi­ra­no­mais­vies­tin­tää, ja on­ko se sil­loin saa­ta­vil­la myös jos­tain muu­al­ta ver­kos­ta? Ovat­ko verk­ko­si­vu­jen se­lat­ta­vuus ja toi­min­not var­mas­ti su­ju­via – oli­pa käyt­tä­jä kuka hy­vän­sä?

Aa­mul­la he­rät­ty­ä­ni puen pääl­le­ni, lai­tan kah­vin tip­pu­maan ja me­nen ves­saan. Sit­ten otan ku­pin kah­via ja is­tun tie­to­ko­neel­le. En­sin kat­son Fa­ce­boo­kin ja vas­ta sen jäl­keen luen uu­ti­sia.

Tau­ti­vaa­ran vuok­si olen osal­lis­tu­nut tänä vuon­na muu­ta­maan Te­ams-etä­pa­la­ve­riin in­ter­ne­tin kaut­ta. Eh­kä ne va­kiin­tu­neil­ta ryh­mil­tä jo su­ju­vat, mut­ta it­se olen to­dis­ta­nut vain sel­lai­sia, jois­sa en­sim­mäi­nen vart­ti on men­nyt tek­nii­kan sää­töön ja osa­not­ta­jien hu­hui­luun. Ei­kä luon­te­vaa kes­kus­te­lua tah­do syn­tyä sit­ten­kään, kun lait­teet toi­mi­vat.

Hel­sin­gin Sa­no­mien (HS. 9.9.) syn­ty­mä­päi­vä­haas­tat­te­lus­sa Suo­men kan­sal­lis­ba­le­tin tai­teel­li­nen joh­ta­ja, ruot­sa­lai­nen Ma­de­lei­ne On­ne ker­too sii­tä, mi­ten ko­ro­na lo­pet­ti esit­tä­vän tai­tei­li­jan ja ylei­sön koh­taa­mi­sen. Kun elo­kuu mah­dol­lis­ti tai­te­li­jan ja ylei­sön yh­teen uu­del­leen, Ma­de­lei­ne On­ne lii­kut­tui kyy­ne­liin. ”Vaik­ka esi­tyk­siä on strii­mat­tu ja tal­ti­oi­tu, ei mi­kään päi­hi­tä live-esi­tys­tä”, to­te­aa Ma­de­lei­ne On­ne haas­tat­te­lus­sa.