Muu­ta­ma viik­ko enää, min­kä jäl­keen uu­det hy­vin­voin­ti­a­lu­eet ovat myös toi­min­nal­li­ses­ti tot­ta. His­to­ri­al­li­ses­ti mer­kit­tä­vä merk­ki­paa­lu on myös kun­tien vas­tuu­ken­tän rei­pas ka­ven­tu­mi­nen.

Kis­saa voi kou­lut­taa sii­nä mis­sä koi­raa­kin, ja tämä kan­nat­taa mo­nel­la ta­paa. Pien­ten teh­tä­vien opet­te­lu ja ai­vo­jump­pa pi­tää lem­mi­kin vir­ke­ä­nä ja pa­ran­taa suh­det­ta omis­ta­jan kans­sa. Kou­lut­ta­mal­la voi myös to­tut­taa kis­san hoi­to­toi­men­pi­tei­siin, au­toi­luun, eläin­lää­kä­ri­reis­sui­hin, vie­rai­den ih­mis­ten ja ko­din­ko­nei­den ää­nen sie­tä­mi­seen ja niin edel­leen.

Al­ka­vat Qa­ta­ris­sa pe­lat­ta­vat jal­ka­pal­lon MM-ki­sat ovat, ku­ten tie­de­tään, mo­nin ta­voin poik­keuk­sel­li­set. Kos­kaan ai­kai­sem­min ki­so­ja ei ole pe­lat­tu tä­hän ai­kaan vuo­des­ta – kes­kel­lä eu­roop­pa­lais­ta sar­ja­jouk­ku­e­kaut­ta – vaan ke­säi­sin.

Pro­fes­so­ri Heik­ki Hii­la­mo muis­tut­taa Ylen ko­lum­nis­saan evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­sen kir­kon te­ke­män di­a­ko­ni­a­työn ole­van tär­keä lisä suo­ma­lai­seen so­si­aa­li­tur­vaan ja hä­dä­na­lais­ten aut­ta­mi­seen. Hii­la­mo kir­joit­taa, et­tä vaik­ka kir­kon lois­ton päi­vät ovat ol­leet pit­kään him­me­ne­mään päin, di­a­ko­ni­a­työ lois­taa yhä va­lo­na synk­kyy­des­sä.

Ai­na­kin vie­lä muu­ta­ma vuo­si sit­ten yl­lät­tä­vän moni tut­tu tus­kai­li ir­ral­laan ole­vien va­lo­ku­vien kans­sa. Suun­nit­te­li­vat lait­ta­van­sa ne al­bu­mei­hin vii­meis­tään elä­ke­päi­vien koit­ta­es­sa.

Mon­ta­ko sa­vu­piip­pua Ti­ta­ni­cis­sa oli? Mil­loin Stol­bo­van rau­ha sol­mit­tiin? Kuin­ka kau­an sa­ta­vuo­tis­ta sota käy­tiin?

Kih­ni­ön Käs­ky­vuo­rel­ta on kirk­kaal­la ke­lil­lä mie­len­kiin­tois­ta tii­rail­la ho­ri­sont­tia ja ar­vail­la, mitä mis­sä­kin hää­möt­tää. Toi­nen vaih­to­eh­to on kii­ka­roi­da ja ihail­la lä­hi­seu­dun kor­pi­met­siä.

Kun Fu­kus­hi­man ydin­voi­ma­la rä­jäh­ti maa­lis­kuus­sa 2011, olin tal­vi­lo­ma­reis­sus­sa Lis­sa­bo­nis­sa. Uu­ti­set koto-Suo­mes­ta ker­toi­vat, et­tä kan­sa­lai­set oli­vat os­ta­neet ap­tee­keis­ta lop­puun kaik­ki jo­di­tab­le­tit. Jo­ten sii­nä kun sa­tuin kä­ve­le­mään pai­kal­li­sen ap­tee­kin koh­dal­la, niin poik­ke­sin si­sään os­ta­maan pur­kil­li­sen tu­li­ai­sik­si.

Olen jos­kus tör­män­nyt luu­loon, et­tä toi­mit­ta­ja­na saa ta­va­ta jat­ku­vas­ti jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä. Ai­ka­kaus­leh­dis­sä ja muis­sa val­ta­kun­nan­me­di­ois­sa, var­sin­kin te­le­vi­si­os­sa, tämä var­maan pi­tää paik­kan­sa­kin. Täl­leen pai­kal­lis­leh­ti­ta­sol­la kui­ten­kin iso­ja sta­ro­ja ja koko kan­sal­le tut­tu­ja naa­mo­ja nä­kyy vain har­vak­sel­taan. Tämä joh­tuu sii­tä, et­tä pääs­täk­seen (huo­mio, siis pääs­täk­seen!) pai­kal­lis­leh­teen julk­kik­sen pi­tää joko tul­la tän­ne tai ol­la esi­mer­kik­si tääl­tä päin ko­toi­sin. Jo­kin kyt­kös Par­ka­noon, Kar­vi­aan tai Kih­ni­öön on siis ol­ta­va.

Ku­ten hy­vin tie­de­tään, ovat suo­ma­lai­set tut­ki­muk­sen mu­kaan maa­il­man on­nel­li­sin kan­sa – it­se asi­as­sa tänä vuon­na jo vii­det­tä ker­taa pe­räk­käin, ai­na­kin YK:n on­nel­li­suus­ra­por­tin mu­kaan. Sii­hen liit­ty­en lu­es­ke­lin hil­jat­tain hi­ve­nen hu­vit­tu­nee­na pal­jon van­hem­paa ”on­nel­li­suus­tut­ki­mus­ta”, roo­ma­lai­sen his­to­ri­oit­si­ja Pub­lius Cor­ne­lius Ta­ci­tuk­sen vuon­na 98 jKr. kir­joit­ta­maa te­os­ta Ger­ma­nia. Teos kä­sit­te­lee, ni­men­sä mu­kai­ses­ti, Roo­man val­ta­kun­nan poh­jois­puo­lel­la ole­vaa alu­et­ta ja sen kan­so­ja.

Ana­ly­tiik­ka on tul­lut myös pai­kal­lis­leh­tiin. Esi­mer­kik­si Ylä-Sa­ta­kun­ta seu­raa uu­tis­vir­ran ar­tik­ke­lien lu­ki­ja­mää­riä. Tämä ei ker­ro koko to­tuut­ta, sil­lä uu­ti­sia lu­e­taan myös ver­kon nä­köis­leh­des­tä ja pai­ne­tus­ta leh­des­tä.

Maa­nan­tai­na Par­ka­non kau­pun­gin­val­tuus­to kä­sit­te­lee nyt tois­ta­mi­seen ly­hy­en ajan si­sään sitä, myön­tää­kö se Pih­la­ja­lin­nan kans­sa sol­mi­tun sa­lai­sen so­vin­to­so­pi­muk­sen edel­lyt­tä­män 1,8 mil­joo­nan eu­ron ra­hoi­tuk­sen vai ei.

Tu­tuil­la met­sä­po­luil­la lenk­kei­ly tun­tuu ou­dol­ta yh­den koi­ran kera. Vie­rel­lä ei enää iloi­ses­ti pom­pot­ta­en kul­je pie­neh­kö se­ni­o­ri­koi­ra. Po­lul­la vas­taan tul­lut pa­ris­kun­ta ker­toi, et­tä he su­ri­vat ai­ka­naan enem­män oman koi­ran­sa kuo­le­maa kuin iäk­kään su­ku­lai­sen pois­me­noa. Mi­nus­ta tämä kuu­los­ti täy­sin luon­nol­li­sel­ta, sil­lä koi­ra on per­heen­jä­sen. Ai­na läs­nä ko­dis­sa.

Suu­re­na kau­hu­e­lo­ku­vien ys­tä­vä­nä ta­paan käy­dä kat­so­mas­sa kaik­ki gen­ren uu­det pät­kät. Eh­din vii­mein kat­sas­taa yh­dys­val­ta­lai­soh­jaa­ja Jor­dan Pee­len uu­sim­man Nope-fil­min, jos­sa tem­mel­le­tään ufon kans­sa.

Vää­rin­kä­si­tys­ten vält­tä­mi­sek­si ko­ros­tan heti, et­tä vii­su­mi­kiel­to ve­nä­läi­sil­le on mi­nun puo­les­ta­ni ihan ok. Niin sa­no­tut ta­val­li­set ve­nä­läi­set kär­si­vät sii­tä vain vä­hän. Ja jos kär­si­vät, niin ai­hees­ta, sil­lä to­den­nä­köi­ses­ti he ei­vät vas­tus­ta hyök­käys­tä Uk­rai­naan. Kun so­taa käy­dään, ei ole ta­pa­na ar­vos­tel­la omia.