Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Sosiaalisen median ympärillä on riittänyt niin sanottua hypeä kohta kaksi vuosikymmentä. Ylenmääräiselle hypetykselle on tyypillistä, että lieveilmiöitä kohtaan silmät ummistuvat. Samalla uutuudenviehätys kantaa.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Tämä ei ole hätäisen ihmisen hommaa. Tämän totesin istuessani Härmän kylpylän ravintolasalissa, kun kuuntelin ties monettako kymmenettä SM-karaoken kisaesitystä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
"Ylärin talon" eli Ylä-Satakunnan entisen toimitalon tapahtumista olisi kerrottavissa lukuisa määrä tarinoita. Meno oli vaikkapa 1990-luvulla varsin säpäkkää, kun eri osastoilla työskenteli parikymmentä henkeä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Helsingin Sanomat (10.9.2023) on julkaissut laajan artikkelin, jossa kerrotaan viisikymppisestä Pirkanmaalla asuvasta miehestä, joka on mahdollisesti vuosien ajan sepittänyt taustojaan, ansioitaan ja muita henkilökohtaisia tietojaan.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Yksi Parkanon parhaita puolia on lounasravintoloiden runsaus. Keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä niitä on puolisen tusinaa. Joka viikonpäivälle löytyy omansa, jos tykkää vaihtelusta. Yleensä päivän tarjonta ratkaisee, joten meillä töissä tutkitaan aina ruokatunnin lähestyessä, mitä missäkin on listalla.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Valtakunnan tasolla uuden hallituksen alkutaipaleella on ainakin kohuja piisannut. Ensimmäinen budjetti tarkoittaa velanoton jatkumista. Taloutta oikovat toimet näyttäytyvät – ainakin toistaiseksi – kovin maltillisilta.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Kuka ryökäle tunnustaa yrittäneensä nakertaa maakuvaa vuonna 1790? Silloin newyorkilaisessa Gazette of the United States -sanomalehdessä julkaistiin artikkeli, jossa kerrottiin Suomen olevan häijy ja moukkamainen.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Jo vuosia on saatu lukea tutkimuksesta jos toisesta, jotka osoittavat liiallisen kännykän käytön ja erityisesti sosiaalisen median haittapuolet keskittymiskyvylle.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Ylä-Satakunnassa uutisoitiin (8.8.2023) jälleen kerran rahoitusta odottavasta kolmostien hankkeesta välillä Alaskylä–Parkano. Ely-keskuksen liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Harri Vitikka ei antanut nopealle toteutumiselle toiveita.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kesätoimittaja.
Kesä on jo pitkällä eikä kesätoimittajalla onneksi ole työn puutetta. Työnteon autuus ei kuitenkaan pyyhi pois jokakeväisen hakemusrumban muistoa.
- Kuljetut kilometrit näkyy miehessä ja kitarassa, toteaa Kankku (Ari Kankaanpäää) Irwinillle (Teemu Koskinen).
Arto Papunen
Kuuden tunnin tosipohjaiset tapahtumat Lavajärvellä on tiivistetty musiikkinäytelmäksi Poing poing poing ja Paranoid, jossa käydään läpi 1970-luvun musiikinhistoria Irwinin ja Kankun näkökulmasta. Näytelmä sijoittuu vuoden 1980 syyskuun päivään, jolloin Irwin oli lähdössä Sundqvistin studiolle Kihniöön äänittämään lauluja Syksyn sävel -kilpailuun.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Muutettuani neljä vuotta sitten Parkanoon otti moni uusi tuttavuus puheeksi entiseltä kotipaikkakunnaltani Joutsan Pommin ja Joutopäivät. Monelle heistä jouduin ikäväkseni kertomaan, että niiden suuruuden päivät ovat jo kaukana. Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on tässä suhteessa poikkeus.
Kun Firebirds harjoittelee kiertuetta varten, makkarat ja kaljat mökille tuonut Makekin pääsee laulamaan. Teemu Koskisen, Jari Salmen ja Ari Kankaanpään taustalla soittavat myös Hurma Höpö ja rumpali Tomi Hyttinen.
Arto Papunen
Peten (Teemu Koskinen) bändi Firebirds on vetäytynyt kauas naisista kesämökille harjoittelemaan kiertueohjelmistoa. Tarkoitus on viettää luova ”selibaattikesä” mökillä ja ”juoda kaljaa niin paljon kuin huvittaa, silloin kun huvittaa”. Näistä lähtökohdista alkaa Skantzin näyttämölle tuotu, Kangasalla ja Nokialla jo vieraillut Vannomatta paras -musiikkikomedia.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Selkä kipeänä ja kroppa jumissa. Kovin usein keskusteluissa ja somessa nostetaan näitä aiheita esiin. Ainakin kun ikää on +50.
Hymy-lehden toimittaja Sirkku (Iida Törmä) haastattelee etelän lämmössä Kalevi Keihästä (Teemu Ojala). Taustalla kuuntelevat Sirkka (Noora Törmä) ja Martta (Aila Pekkala).
Arto Papunen
Kihniön kesäteatterissa pyörii yleisön pyynnöstä jo kuudetta vuotta Keihäsmatkat. Näytelmän käsikirjoitusta on kuitenkin vähän uudistettu käsikirjoitustiimillä Suvi Rahkola, Margit Hellgren, Henna Nurmela, Sami Niemelä ja Jari Järventausta.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Konttori avoinna ma-ke 9-12 ja 13-15, muina aikoina sopimuksen mukaan
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.