Lap­suu­des­sa, kun ke­säl­lä pais­toi ai­na au­rin­ko ja oli hel­le, tal­vi­kin oli ai­na val­koi­nen. Tus­kin oi­ke­as­ti oli, mut­ta sel­lai­set muis­ti­ku­vat lap­sel­le hel­pom­min jää­vät mie­leen kuin koko syk­syn kes­tä­vä ra­pa­ke­li.

Oi­ke­as­ti mer­ki­tyk­sel­li­set asi­at jää­vät toi­si­naan te­ke­mät­tä. Ku­ten ko­vin tär­ke­ä­nä pi­tä­mä­ni hoi­to­tah­don laa­ti­mi­nen. Omaa hoi­toa ja hoi­vaa kos­ke­va do­ku­ment­ti tu­lee voi­maan sii­nä vai­hees­sa, kun it­se ei pys­ty te­ke­mään hoi­toa kos­ke­via rat­kai­su­ja.

Vuo­si sit­ten näi­hin ai­koi­hin olin juu­ri ja juu­ri toi­mer­tu­nut uu­den vuo­den reis­sus­ta, jon­ka vie­tin ys­tä­vie­ni kans­sa Le­vil­lä. Vii­si haus­kaa päi­vää vie­tim­me rin­teis­sä, af­ter skis­sä sekä muu­ten vain mai­se­mia ja näh­tä­vyyk­siä kier­rel­len. Tuol­loin ajat­te­lin, et­tä iki­muis­toi­nen vuo­den aloi­tus en­tei­li­si hy­vää.

Soi­tin jou­lu­na pu­he­lui­ta van­hoil­le tu­tuil­le­ni. Eräs heis­tä yl­lät­ti. Hän oli lop­pu­vuo­des­ta muut­ta­nut ko­ti­seu­dul­leen, joka on se sama itä­hä­mä­läi­nen tie­noo, jos­ta al­le­kir­joit­ta­nut on ko­toi­sin. Val­ta­kun­nal­li­nen työ­nan­ta­ja oli ko­ro­na­vuo­den myö­tä mah­dol­lis­ta­nut etä­työt. Jat­kos­sa tut­ta­va­ni te­kee 1–2 päi­vää töi­tä Hel­sin­gis­sä, lo­put ko­ti­pi­tä­jäs­sään tai ym­pä­ri Suo­mea, sil­lä työ­hön liit­tyy pal­jon mat­kus­ta­mis­ta. Mu­ka­na muut­ti sai­raan­hoi­ta­ja­vai­mo, jol­le töi­tä löy­tyi no­pe­as­ti.

Joko se vuo­si taas vaih­tuu? To­sin täl­lä het­kel­lä tun­tuu sil­tä kuin vii­me uu­des­ta­vuo­des­ta oli­si yh­tä­ai­kai­ses­ti sekä kak­si viik­koa et­tä vuo­si­kym­men.

Tämä hais­kah­taa po­liit­ti­sel­ta las­kel­moin­nil­ta, puus­kah­ti de­ma­rien Jyr­ki Uo­ti­la kom­men­toi­des­saan kau­pun­gin­val­tuus­tos­sa esi­tys­tä val­tuus­ton ku­tis­ta­mi­sek­si 31 pai­kas­ta 27 paik­kaan. Se­li­tys muu­ta­man tu­han­nen eu­ron sääs­tä­mi­ses­tä ko­kous­palk­ki­ois­sa ei hä­nel­le kel­van­nut.

Koh­ta on taas ai­ka ker­ra­ta en­si­a­pu­tai­to­ja. Yl­lät­tä­en edel­li­ses­tä SPR:n kurs­sis­ta tu­lee ku­lu­neek­si kak­si vuot­ta ja osaa­mi­nen pi­tää päi­vit­tää.

Kuta kuin­kin ta­san 20 vuot­ta sit­ten aloin piir­tää pi­la­ku­vaa Ylä-Sa­ta­kun­taan ni­mi­mer­kil­lä Hä­tä­va­ra. Piir­sin ku­via va­jaat 15 vuot­ta, jois­ta pari vii­meis­tä al­koi ol­la jo vä­ki­sin vään­tä­mis­tä. Kun ide­at lop­pui­vat, niin ne ker­ta kaik­ki­aan lop­pui­vat, ei­kä luo­vuus täs­sä suh­tees­sa ole pa­lau­tu­nut­kaan. Mut­ta ai­kan­sa ku­ta­kin.

Kun muut­taa uu­siin mai­se­miin ja jul­ki­seen teh­tä­vään, on edes­sä tut­ta­vuuk­sia sa­to­jen, ja taas sa­to­jen uu­sien ih­mis­ten kans­sa. Rik­kaus se­kin. Van­has­ta ko­ti­seu­dus­ta­ni on ky­sel­ty ja tie­det­ty yl­lät­tä­vän pal­jon. Tun­net­tu on esi­mer­kik­si Jout­san Pom­mi, joka 1970-lu­vul­la nou­si ylei­sur­hei­lus­sa maan­kuu­luk­si ja sit­tem­min myös Jout­san Hiih­to­jen myö­tä.

Kaik­ki ovat var­mas­ti kuul­leet ruot­sa­lai­sen kau­ra­juo­ma­yh­tiö Oat­lyn Mai­to­myy­tit-kam­pan­jas­ta. Jos jol­ta­kul­ta on sat­tu­nut ai­he me­ne­mään ohi, niin ker­ro­taan­pa ly­hy­es­ti.

Noin kuu­kau­den pääs­tä vie­te­tään Väi­nö Lin­nan syn­ty­män 100-vuo­tis­juh­la­päi­vää, ja ajau­duin­kin tut­kis­ke­le­maan hä­nen ro­maa­nien­sa ai­ka­lais­vas­taa­not­toa. Kun vet­tä on vir­ran­nut yli kuu­den vuo­si­kym­me­nen ver­ran, on vai­kea ym­mär­tää mi­ten ja­kau­tu­nei­ta mie­li­pi­teet Tun­te­mat­to­mas­ta so­ti­laas­ta oli­vat sen il­mes­tyt­tyä.

Eh­kä otin, eh­kä en. Mat­ti Ny­kä­sen kuu­lui­sa lau­sah­dus oli pai­net­tu isoin val­koi­sin kir­jai­min mus­taan kan­gas­mas­kiin, joka ko­ris­ti so­pi­vas­ti val­ti­on myy­mä­län oven koh­dal­la vas­taan tul­leen her­ras­mie­hen kas­vo­ja.

Ar­voi­sa mi­nis­te­ri, so­te­ve­te­raa­nit ja muut juh­la­vie­raat! Jos ny­kyi­nen tai seu­raa­va sote-uu­dis­tu­sy­ri­tys jos­kus to­del­la to­teu­tuu, niin mai­ni­tut al­ku­sa­nat saa­te­taan vie­lä kuul­la jon­kun pie­nen maa­lais­pi­tä­jän so­si­aa­li- ja ter­veys­toi­men väen läk­si­äi­sis­sä. Sil­lä edel­ly­tyk­sel­lä tie­tys­ti, et­tä ky­sei­nen pie­ni pi­tä­jä on sin­ne saak­ka voi­ma­va­roil­laan sin­ni­tel­lyt.

"Kie­ro­sil­mä kii­na­lai­nen!" Tä­män ja muu­ta­man sa­man­tyy­li­sen uu­den ni­mi­tyk­sen sain, kun me­nin 7-vuo­ti­aa­na en­sim­mäi­sel­le luo­kal­le. Ku­ten kaik­ki kou­lu­na­loit­ta­jat, olin kou­luun men­nes­sä­ni in­nos­tu­nut ja ute­li­as op­pi­maan uut­ta ja tu­tus­tu­maan toi­siin lap­siin.

Ah, mi­ten ah­naas­ti ve­din rai­kas­ta syy­sil­maa pois­ta­es­sa­ni kii­na­lai­sen ker­ta­käyt­tö­mas­kin naa­mal­ta­ni. Va­paas­ti hen­git­tä­mis­tä osaa ny­kyi­sin ar­vos­taa ai­van uu­del­la ta­paa, kun ne­nän ja suun suo­jaa­vas­ta mas­kis­ta on tul­lut päi­vit­täi­nen nor­mi.