Jumala ei ole luvannut kristitylle vain tyyntä ja aurinkoa. Sen sijaan Hän on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailmanaikojen loppuun asti.
Kotoisessa kirkkovuosikalenterissa kirkastussunnuntai osuu useimmiten heinäkuulle ja joka tapauksessa kesään, vuoden aurinkoiseen ja lämpimään vaiheeseen. Katsoessa pilvettömältä taivaalta paistavaan aurinkoon voi saada jonkinlaisen ajatuksen siitä kirkkaudesta, mitä Kristus hohti opetuslasten silmissä noustuaan vuorelle. Vaikka aurinkokin kalpenee Jumalan kirkkauden rinnalla.
Ollessani aikoinaan neljännellä luokalla saimme Suomen Gideoneilta lahjaksi pienet, punaiset Uudet testamentit. Käytimme niitä paljon koulun uskontotunneilla. Itse kiinnostuin kirjasta niin paljon, että luin sitä myös kotona. Siitä lähtien on Raamattu kulkenut mukanani ja antanut moneen tilanteeseen lohdutusta, rohkaisua ja neuvoja.
Vihan ja vihollisuuksien kieltä kuuli lähinnä elokuvissa ja historiankirjoissa kunnes Venäjä aloitti sotansa Ukrainassa. Yhtäkkiä olikin normaalia kuulla puhetta vihollisista, joiden kärsimys ja kuolema ei olekaan historian pelinappuloiksi joutuneiden yksilöiden kaamea tragedia, vaan jotain juhlimisen arvoista.
Havainnollinen ajatusleikki: olettakaamme, että ihminen elää 70-vuotiaaksi ja jokaista hänen elämänsä päivää, yhteensä 25 550 päivää, vastaa yksi tiiliskivi. Olettakaamme lisäksi, että hän seisoo tämän tiilikasan päällä; se on 25 metriä korkea, metrin levyinen ja puolentoista metrin pituinen.
Rippileiri eli rippikoulun lähijakso leirimuotoisena on mielenkiintoinen keksintö. Olemme tottuneet siihen, mutta mitä jos rippikoulu ja rippileiri keksittäisiin vasta nyt? Mitenhän siihen suhtauduttaisiin? Siis siihen, jos seurakunnista vain yhtäkkiä ilmoitettaisiin, että viemme nämä 15-vuotiaat nuoret viikoksi metsään ja puhumme heille Jeesuksesta? Noh, vähän liioitellusti sanottu, mutta voisi aiheuttaa hämmennystä.
Matteus oli yksi heistä, jotka kuuluivat halveksitun yhteiskuntaluokan, publikaanien joukkoon. Publikaaneja vihattiin juutalaisten keskuudessa yleisesti, sillä he toimivat Rooman miehitysvallan palveluksessa.
Pienen lapsen syntymä on aina ihme. Tiedämme, että pieni vauva on täysin riippuvainen vanhemmistaan heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Pieni lapsi tarvitsee paljon huolenpitoa, rakkautta ja syliä, jotta hän voisi kasvaa turvallisesti ja eheästi. Huolenpidon tarve ei vähene lapsen kasvaessa kohden nuoruutta tai aikuisuutta, mutta se muuttaa muotoaan.
Ihmisen sydän tuntuu kiintyvän kovin helposti maalliseen hyvään. Sekin talo, jonka ostit kerran paljolla velalla ja ajatuksella "liekö hetken majapaikka", on muodostunut rakkaaksi ja tärkeimmäksi omaisuudeksi. Ja tavaraa kertyy ympärille, ja sekin on usein "rakasta". Ja vanhemmiten, kun pitäisi jo valmistautua lähtemään, yhä sitkeämmin pitää omastaan kiinni.
Tämän puinnin tavoite on hyvin luonnollinen, Taivaan vilja on puitava puhdistettava ja nostettava Taivaan aittaan. (Lk. 3:17).
Luterilaisesta näkökulmasta kuulee toisinaan, ehkä erityisesti niiltä, jotka eivät usein kirkossa käy, että messu on tylsä, eikä luterilaisessa jumalanpalveluksessa näy ilo eikä riemu. Tämä juontaa juurensa kenties lapsuudesta tai nuoruudesta, jossa messua ei ole ymmärtänyt tai kokemuksesta, jossa messu on jostain syystä ollut erityisen pitkä.
Pari viikkoa sitten vietimme seurakuntamme vapaaehtoisten nuorten kanssa kiitosaiheista iltaa. Ilta muistutti monin tavoin Pyhän Hengen läsnäolosta ja toiminnasta keskuudessamme. Loppuhartauden yhteydessä lauloimme virren 931, Rukous on silta.
Kuinkahan moni teistä tuntee vanhan mersun pyyhältämässä Parkanosta Karviaan useimpina päivinä viikossa. Siinä ajaa töihin mies, joka puhuu itsekseen, joskus jopa ääneen. Vaikka katse onkin tiessä, ajatukset kulkevat jossain kauempana. Ja ennen kaikkea, mies uskoo ja luulee tulevansa kuin kuulluksi.
Jeesus sanoi seuraajilleen Johanneksen evankeliumissa: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, kantaa paljon hedelmää, sillä ilman minua te ette voi tehdä mitään."
Tutkimusten mukaan selkeä enemmistö autoilijoista pitää itseään keskivertoa parempana kuljettajana. Eli suurin osa auton rattiin asettujista on omasta mielestään parempia ajamaan, kuin kaikki toiset. Suorastaan huikeaa itsevarmuutta. Kunpa sen voisi tuoda muihinkin elämän osa-alueisiin.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.