Parkanon kaupungintalo. Kuvituskuva.
Marko Huhta
Uusi päiväkoti rakennetaan Lystinmäen tontille, ja siihen tehdään tilat myös peruskoulun 1. ja 2. luokille. Rakentamiseen varataan vuosiksi 2026 ja 2027 yhteensä 6,4 miljoonaa euroa.
Marko Huhta
Kihniön kunnanhallitus käsitteli talousarvioesityksen 2026 maanantain kokouksessaan.
Marko Huhta
Karvian apteekkari Tiia Alajoutsi luotsaa vielä hetken aikaa kahta apteekkia, sillä hän ryhtyi elokuussa pyörittämään myös Rauman Keskus-Apteekkia. Karviassa apteekkarina aloittaa ensi vuonna Tuomas Nurminoro.
Maarit Lehto-Alatalo
Kauppias Jari Kuusijoensuulla on syytä hymyyn. Asiakkaat ovat parkanolaiskauppaan niin tyytyväisiä, että valitsivat sen tänä vuonna sekä keväällä että syksyllä Pirkanmaan parhaaksi K-supermarketiksi.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaupunki myy Rauhalan palvelukeskuksen uudelle kiinteistöyhtiölleen Parkanon Hyte-kiinteistöt Oy:lle. Terveyskeskuksella, Uunilinnulla ja Pajulinnulla se puolestaan ostaa yhtiön osakkeita.
Heikki Pettinen
Jarno Konttinen
Klaus Myllymäki
Arto Papunen
Kihniön Janne Ojala pitämässä kiitospuhetta puheenjohtajavalinnan jälkeen lauantaina perussuomalaisten Pirkanmaan piirin syyskokouksessa.
Jari Sammatti
Pirhan toiminta Parkanon terveyskeskuksen pihassa sijaitsevassa Perheiden talossa loppuu viimeistään vuodenvaihteessa. Vaihtoehtoina uusiksi toimitiloiksi Parkanossa ovat terveyskeskus ja kaupungintalo.
Niina Kivioja
Heikki Pettinen
Niina Kivioja
Teknisen johtajan antaman selvityksen mukaan kaupungin ajoneuvojen tankkaamisen jatkaminen Teboililla johtui Nesteen asiakaspalvelun hitaudesta.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunnan arkisto
44 vuotta yhtäjaksoisesti Parkanon kaupunginvaltuustossa vaikuttaneen Reijo Ojennuksen valtuustoura päättyi kesällä. Nyt hän on kunnallisneuvos.
Emil Kuivanen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.