Sähköverkkoja on maakaapeloitu ja siirretty teiden varsille. Kuvituskuva.
Mari Kallio
Lauantaina iltapäivällä alkanut Hannes-myrsky on tehnyt laajoja, erityisesti sähköverkkoon kohdistuneita tuhoja ympäri Ylä-Satakunnan levikkialuetta.
Sunnuntaiaamuna kello kahdeksan aikaan sähkökatkoja oli kaikkien kolmen alueella toimivan sähköverkkoyhtiön alueella. Sähkökatkot painottuvat erityisesti haja-asutusalueille.
Ongelmat sähköverkossa näkyvät myös matkapuhelinoperaattoreiden verkoissa. Kaikkien kolmen operaattorin verkossa oli sunnuntaiaamuna häiriöitä.
Tiedonsiirtokapasiteetti tai -nopeus voi olla tavallista alhaisempi tai yhteys ei välttämättä toimi lainkaan.
Sähköverkkoyhtiöiden ja matkapuhelinoperaattorien häiriökarttoihin löydät linkit jutun lopusta.
Sähköyhtiöistä Leppäkoski tiedotti jo perjantaina, että se nosti valmiutta myrskyn vuoksi. Tuulet ovat nyt tyyntymässä, joten korjaustyöt pääsevät vauhtiin sunnuntaina.
Vatajankosken Sähköverkko Oy tiedotti lauantaina kello 22.55, että sähköverkon korjaustyöt ovat jatkuneet ja jatkuvat keskeytyksettä.
Satakunnan pelastuslaitos tiedotti sunnuntain vastaisena yönä kello kolmelta, että myrsky oli aiheuttanut koko pelastuslaitoksen alueella siihen mennessä 577 tehtävää, joista 10 oli käynnissä. Tehtäviä oli myös Karvian alueella.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen aamukahdeksalta julkaiseman tiedotteen mukaan Hannes-myrkyn myötä on kertynyt 600 vahingontorjuntatehtävää.
Pelastuslaitoksien tehtävät ovat olleet pääasiallisesti liikenneväylille sekä sähkölinjoille kaatuneita puita sekä tuulen aiheuttamia vahinkoja rakennuksille sekä rakennelmille.
Jukka Huikko
Tämä on seurantauutinen, jota päivitetään sunnuntain aikana.
Päivityshistoria 28.12.2025: Klo 8.01: julkaistu alkuperäinen versio. Klo 8.58: lisätty Vatajankosken verkkoinfoa. Klo 9.02: lisätty Pirkanmaan pelastuslaitoksen infoa. Klo 9.06: lisätty Elenian häiriökarttaan linkki.
Sähköverkkoyhtiöiden häiriökartat
Leppäkosken Sähkö Oy, vikapäivystys 03-4503333
Vatajankoski Sähköverkko Oy, vikapäivystys 02-5781111
Koillis-Satakunnan Sähkö Oy, vikapäivystys 020 6100 200 ja 0400 610 200
Elenia Oy, vikapäivystys 0800 100 100
Matkapuhelinoperaattoreiden häiriökartat
Lähetä kuva myrskytuhoista
Ylä-Satakunnan toimitus ottaa vastaan julkaistavaksi valokuvia myrskytuhoista.
Lähetä ottamasi kuva sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi tai Whatsapp 0503679999.
Älä lähetä sosiaalisesta mediasta ladattua kuvaa, mikäli se ei ole omasi.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.