Ville Paldanius.
Oskari Rinne
Tällä tervehdyksellä on hauska aloittaa tavatessa ihmisiä Satakuntaa tai Pirkanmaata kauempana. Ei kai Parkano ole Satakunnassa? Missä se Ylä-Satakunta edes sijaitsee ja mitä siihen kuuluu, joskus kysytään. Parkano on monelle kyllä tuttu asema Seinäjoen ja Tampereen välillä, mutta satunnainen junamatkustaja ei välttämättä ole Parkanossa pysähtynyt.
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Parkanoon takaisin muuttamisen reunaehtomme oli, että vain toinen meistä kävisi töissä paikkakunnan ulkopuolella. Kun kesän 2023 lopulla palasimme takaisin, ehtomme toteutui. Minä opetin ja tutkin Tampereella kuten aiemminkin vaimoni Mervin parturoidessa Parkanossa. Elämä tuntui rullaavan oikein hyvin.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Mustien autojen letka saapuu tehdasalueelle. On selvästi juhlapäivä. Isosta autosta astuu Suomen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan Parkanosta aikanaan Tampereelle muuttanut kolumnisti, joka toimii nykyisin media-asiantuntijana. Hänellä on toimittajataustaa useammasta lehdestä.
Meillä pitäis olla koulussa enemmän ovia, kun siä tulee iskä liikaa meteliä. Näin kertoi minulle toinen pojistani, joka käy veljensä kanssa Parkanon yhtenäiskoulua Kaarnaa.
Syksyllä moni miettii, minkä mukavan harrastuksen itselleen, lapselleen tai perheelleen keksisi. Parkanossa on varaa valita moninaisista harrastuksista omansa; julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tarjoavat upean määrän harrastustoimintaa liikunnasta kulttuuriin ja omaehtoisista harrastusmahdollisuuksista ohjattuihin toimintoihin, jotka kaikki tukevat parkanolaisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, maailmankansalainen ja kansainvälisesti toimiva mallitoimistoyrittäjä.
Uutta varianttia puskee taas kohti vuoden loppua enemmän kuin Wolfsburgin tuotantolinjalta. Samaan aikaan suomalainen media hakee adrenaalikierroksissaan pandemian ajan uutta ennätystään.
Parkanon kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma.
Niina Kivioja
Tämä Ylä-Satakunnan numero tulee myös entisille parkanolaisille ja lähiseudulla asuneille. Haluan kertoa kaupungin muutamista ajankohtaisista asioista erityisesti teille, ja samalla tietysti paikallisille asukkaille.
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuvat kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Reilu viikko sitten luin Aamulehdestä, että Pirkanmaalla on vielä kaksi kaupunkia, joissa korona ei ole saavuttanut julkisuuskynnyksen ylittävää viiden tartunnan rajaa: Parkano ja Virrat. Koronattomuus ei ole näitä kaupunkeja ainoa yhdistävä tekijä, vaan molemmat ovat olleet myös vahvaa muuttotappioaluetta. Asukasluvut ovat näissä taajamissa 1980-luvulta tähän päivään laskeneet kummassakin noin 3 000 asukkaan verran.
Arto Papunen on karvialainen freelance-toimittaja, videokuvaaja sekä Ylä-Satakunnan juna-asiantuntija. Papunen on myös aktiivinen VPK-lainen.
Suomen tavarajunaliikenteessä aloittaa kolmas yritys Operail Finland tänä vuonna. VR:n lisäksi Fenniarail on jo toiminut useamman vuoden. Toki heilläkin on toiminta VR:ään verrattuna pientä toimien muutaman veturin voimin.
Oli vuosi 2013 ja allekirjoittaneelle tarjottiin sivutoimista pestiä valokuituyhtiö Lupinet Oy:n toimitusjohtajana. Otin pestin vastaan ja huomasin, että ensimmäinen palaveri, johon sain kutsun, oli 5 miljoonan euron sopimuksen allekirjoittamistilaisuus. Tarkoitus oli aloittaa valokuidun rakentaminen kaikkialle Parkanoon. Laajakaistaa kaikille, kuten tällöin puhuttiin.
Vuokrataloyhtiö nousi jälleen otsikoihin, joten ajattelin selventää, miksi kaupunki myönsi pääomalainaa vuokrataloyhtiölle. Vuokrataloyhtiön tilanne ei ole karehdittava, vaikka toisinaan kuulee muutakin väitettävän. Ehkä on siis tarpeen hieman valottaa historiaa.
Lukion vanhojen tanssien ja abiturienttien rientojen ollessa nyt lehtien teemoina on mieleen muistuneet omat koulumuistot. Kaiholla muistelen kouluaikaa Parkanon lukiossa, ja enemmän nekin muistuvat mieleen useammin, kun kuulen uutisia koulurakennuksen mahdollisesta purkamisesta. Moni käymäni opinahjo on Karvian nykyistä yhtenäiskoulua ja Ilmasotakoulun rakennuksia lukuunottamatta jo poistunut koulukäytöstä, mutta mitään käymääni koulurakennusta ei ole kuitenkaan vielä purettu tähän mennessä.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.