Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Viikon kuluttua Leppäkosken omistajat kokoontuvat ylimääräiseen yhtiökokoukseen. Kyse on paikallisesta yhteisen hyvän instanssista, jolla on 105-vuotinen historia.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkano nostaa kierroksia Rukonevalla. Valtiovarainministeriön päätöksen vieminen hallinto-oikeuteen oli väistämätöntä, sillä se on selkeästi vastoin periaatetta, jonka mukaan kuntarajat halutaan selkeyttää ja enklaaveista pyritään eroon.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ei kesää ilman sinilevää. Tämä ikävä riesa on taas kukkinut Ylä-Satakunnan järvien rannoilla, vaikka ei onneksi täällä sellaisena massaesiintymänä, jollaisia esimerkiksi Suomenlahdella on nähty.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanossa on iloittu valtiovarainministeriön tuoretta päätöstä (9.7.2024), joka korjaa vuotuista valtionosuutta 324 000 eurolla nykyistä suuremmaksi. Alijäämäisen talouden paikkaamiseksi muutos luonnollisesti tervetullut.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon päätöksenteon toistuvat päätöskirjausten epäselvyydet ovat hämmästyttäneet kuluvalla vaalikaudella. Näitä on ilmennyt jopa kaupunginhallitusta myöten.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon kaupunki teki kädenojennuksen yhdistyksille ja tapahtumajärjestäjille pystyttämällä suurtelttansa torille kaikkien käytettäväksi.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
VR, Metsähallitus ja 2 parkanolaista taksifirmaa on sopinut yhteysliikenteestä Parkanon rautatieaseman ja Seitsemisen kansallispuiston välillä. Kyyti hoituu etukäteen tilattuna jokaiselta Parkanossa pysähtyvältä junavuorolta kiinteään hintaan. Periaatteessa tässä ei ole mitään ihmeellistä, kyllähän taksi on hakenut junalta aina tarvittaessa ja vienyt takaisin paluujunalle.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön valtuusto päätti vastikään merkittävistä säästöistä, mutta kunta aikoo silti investoida vierasvenelaiturin Pyhäniemeen. Syystäkin on noussut esiin kysymys, miksi kunta tekee laituri-investoinnin eivätkä alueen toimijat itse.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon kaupunki myy omistuksensa Parkanon Tuuli Oy:ssä. Kaupunki ei paljasta hintaa eikä ostajaakaan, mutta Tuulikarhu Oy:n hallituksen puheenjohtaja kertoo, että ostajat ovat Parkanon Tuulen kaksi muuta osakasta eli Tuulikarhu Oy ja Leppäkoski Group.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon kaupunki on ottanut kovat keinot käyttöön suitsiakseen Maanrakennus Kalevi Viitaharju Oy:n toimintaa. Rakennus- ja ympäristölautakunta on jättänyt poliisille tutkintapyynnön epäiltyä luvatonta maanottoa koskien (YS 23.6.2024) Kylmäojalla.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuntien rajun talouden sopeutuskuurin päätöksenteko etenee. Maanantaina oli vuorossa Kihniö, jossa valtuusto päätti liki 1,2 miljoonan euron säästöistä.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pirkanmaan hyvinvointialue pyrkii lisäämään omaa tuotantoa ostopalveluiden sijaan. Tarkoituksena on tasapainottaa taloutta.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon kaupunginvaltuusto päätti maanantaina noin 1,1 miljoonan euron säästöistä. Paketti sisältää kiistellyn kymmenen henkilötyövuoden vähennyksen (YS 11.6.2024).
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pitkään näytti siltä, että seudun uudet tuulivoimahankkeet painottuvat pääosin Kihniön, Karvian ja Parkanon pohjoisosiin ja siellä lännestä itään sijoittuvalle vyöhykkeelle.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanolaiset, karvialaiset ja kihniöläiset käyttivät äänioikeuttaan kovin säästeliäästi tiistaina päättyneen ennakkoäänestyksen aikana, ellei viimeisten tuntien aikana otettu aivan hirmuista loppukiriä. Vielä iltapäivällä äänestysprosentit olivat maakuntien matalimpia.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.