Tekla Kettunen (vas.) ja Julia Ylitörmä.
Kasper Häyrynen
Matias Häyrinen (vas.), Kasper Häyrynen ja Seela Kovesjärvi olivat TET-harjoittelussa Ylä-Satakunnassa.
Niina Kivioja
Nyt saa taas ehdottaa Pirkanmaan Vuoden kylää, Vuoden Kylätekoa ja Vuoden Kylätoimijaa. Pohjois-Parkano valittiin Vuoden Kyläksi vuonna 2004. Kuva Pohjois-Parkanon markkinoilta kaksi vuotta sitten.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Terttu Kärkölä toimii 10-vuotiaan poikansa omaishoitajana. Arki sisältää työtä, iloa ja onnea, mutta myös huolta ja pelkoa.
Veli-Pekka Kärkölä
Omaishoitajien paikallisyhdistyksen järjestämänä senioritaloon tutustuivat Matti Perälä, Anja Lempinen, Saara Viitaharju, Raimo Niemi, Pirkko Linna, Eine Silomäki ja Anneli Humala.
Maarit Lehto
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Niina Kivioja
Demarien Jyrki Uotilan mukaan tulevan vuoden talousarviota laadittaessa pitäisi aina olla vähintään kolmen periodin toteuma tiedossa.
Niina Kivioja
Antti Luusalo keräsi suurimman äänipotin Parkanon nuorisovaaleissa. Tämä arkistokuva on Parkanon ja Karvian haastepyöräilyn kuntaottelusta viime syyskuulta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Heikki Pettinen
Kylvö siunattiin Parkanossa nyt 20. kerran. Paikalla oli noin 30 henkeä.
Juhani Koivisto
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Kuva Kihniön vuodeosaston lakkauttamista vastustavasta mielenilmauksesta syyskuulta 2019. Sote-kiistat ovat edenneet aina käräjille asti, mutta huomattava enemmistö Kihniön kuntavaaliehdokkaista kannattaa kuitenkin yhteistyön jatkamista Parkanon kanssa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Osassa asuntojen parvekkeista avautuu upea näkymä Pappilansalmen puolelle. Kuvassa Rakennus K. Karhu Oy:n vastaava työnjohtaja Lauri Kyntäjä.
Viitala kollegoineen opettajainkokouksessa.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Rauni Virtanen kokosi lehdissä neljän vuosikymmenen aikana julkaistuista kolumneistaan kirjan Pakko sanoa. Kirjoituksista ensimmäinen on nähnyt päivänvalon vuonna 1980 ja viimeinen tämän vuoden helmikuussa. Kirjan kansikuvan on laatinut Ritva Alakärppä.
Kihniön seurakunnalla on ollut yhteinen kirkkoherra Virtain seurakunnan kanssa viime marraskuusta lähtien.
Laura Jokisalo
Korona-viruksen vuoksi asetettujen rajoitusten purkaminen käynnistyy. Hallitus tiedotti purkamisesta tiedotustilaisuudessa maanantaina. Kuvassa vasemmalta opetusministeri Li Andersson, valtiovarainministeri Katri Kulmuni, pääministeri Sanna Marin, sisäministeri Maria Ohisalo ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.
Valtioneuvosto
Kihniön apteekki muuttaa entiseen säästöpankin taloon.
Laura Jokisalo
Saran kylätalon pihaan noussut uusi lahtivaja on hyväsytty elintarvikehuoneistoksi.
Saran metsästysseura
Kuvan roskat jäivät sunnuntaina nuorisoporukalta keskelle Parkanon toria. Tuuli ehti levittää osan roskista laajemmalle.
Jukka Huikko
Valkoviklo kahlaa syvässäkin vedessä pitkien jalkojensa ansiosta. Pitkä nokka sopii ravinnon etsimiseen.
Aino Uski
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.