Tiia-Maria Venninen aikoo viettää kesää rennosti perheensä ja kaveriensa kanssa. Kesätöiden aika on vuoden kuluttua.
VR palautti koronan takia peruttuja vuoroja takaisin liikenteeseen. Kysynnän kasvaessa loputkin vuorot tullaan vielä palauttamaan. Vuoroissa on vielä poikkeuksia, joten aikataulujen suhteen kannattaa olla tarkkana.
© VR Group, Janne Mikkila
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Karviassa jo kaksikymppiset voivat varata ajan koronapiikille.
Niina Kivioja
Nyt myös lähelle Vahojärven, pitäjänrajan Ikaalisten puolelle on tulossa tuulivoimaa.
Teemu Kuusijoensuu
Lylyharjun tuulivoimakaava etenee Kihniössä. Hanke koskettaa myös Parkanoa ja Kurikkaa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Sinilevätilannetta seurataan tänä kesänä sekä Parkanossa että Kihniössä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Karvian kirkkovaltuutettu Joni Lentovaara vastusti seurakuntaliitosta ja ehdotti äänestystä asiasta. Liitossopimus hyväksyttiin äänin 11-4.
Parkanon entinen kunnalliskoti, myös yksityisenä palvelutalona toiminut kiinteistö, on rakennettu vuonna 1937.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Vesistö on tullut rakkaaksi ja tutuksi vuosikymmenten saatossa. Marja-Liisa Herrala oli ensin mökkiläinen, mutta asuu nykyään vakituisesti Aureessa. Jouko Halmela on syntyjään aurelainen ja viettää nyt vapaa-aikansa Aurejärven rannalla. Riitta Koivunen asuu osan vuodesta lapsuudesta tutun järven rannalla.
Jos Anssi Shemeikka saisi haastatella ketä tahansa urheilijaa, valitsisi hän 28 olympiamitalia kauhoneen uimari Michael Phelpsin ja jääkiekkoilija Sidney Crosbyn, jolla on Shemeikan sanoin häiriintynyt jano voittaa.
Laura Jokisalo
Luokanopettaja Pirjo-Riitta Lehtinen kertoo, että hänen ekaluokkalaistensa paluu kouluun sujui hyvin, mutta sujuvaa oli ollut myös etäopetus Wilman ja WhatsAppin välityksellä. Välitunnilla pelattiin maanantaina jalkapalloa oman luokan kesken.
Saara Alftan ja Anja Anttila huolehtivat välituntivalvojina siitä, oppilaat pysyvät omalle ikäryhmälleen määrätyllä alueella.
Timo Haverin radiomuseosta löytyy yli 500 laitteen kokoelma. Etualan sokeritoppamallit ovat Philipsin tuotantoa vuosilta 1931 - 32.
Valkonaamainen tundrahanhi on kotoisen metsähanhen lähisukulainen.
Aino Uski
Näin kihniöläissyntyneiset ovat sijoittuneet Suomen muihin kuntiin. Lähde: väestötietojärjestelmä.
MLL:n Parkanon yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Toivo kertoo, että kotoilukasseja haettiin äitienpäiväviikonloppuna jopa 80 kappaletta. Kasseja riittää kuitenkin edelleen, ja jakoa jatketaan toukokuun loppuun saakka.
Mikko Kauppila teki jälleen havuristin Kaatuneitten muistopäiväksi Parkanon sotaorpojen puolesta.
Parkanolaissisarukset Kirsi ja Suvi Rantala vaalivat suvun sahtiperinteitä. Sahtia tehdään äidin kotitilalla Metsolassa Itä-Aureessa useamman kerran vuodessa.
Jukka Huikko
Veera Lahtinen bongaa roskat hankalistakin paikoista. Vetisessä ojassa ollut muovinkappale päätyi luonnosta roskapussiin.
Kai Koivula kylvämässä hunajakukkaa ja auringonkukkaa.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.