Henri Mäkiviinikka palkittiin tämän vuoden Nuorena Yrittäjänä Parkanossa.
Jari Sammatti
Pappilansalmen senioritalon kalustehankintojen kilpailutus on yksi yrittäjäpiireissä viime aikoina puhuttaneista hankinnoista.
Taidenäyttelyä oli tekemässä, Petra Keränen, Maarit Alanko, Eija Tyrkkö, Minna Haapaniemi sekä lapset Melukylästä ja Huvikummusta, Leon Havunen, Feeli Kallio, Venla Koski, Enna Tuuri, Kerttu Ylinen ja Kasperi Piikkilä.
Matias Häyrinen
Niina Martikainen
Behm tähdittää 21. elokuuta järjestettävää Liekkiyötä, joka tekee paluun Parkanon torille.
Pietari Purovaara
ITE-taide näkyy ja välillä kuuluukin Parkanossa siitä huolimatta, että Euroopan kulttuuripääkaupungiln titteli lipsahti Ouluun. Lappeenrantalainen August Eskelinen veisti Parkanossa toukokuussa.
Niina Kivioja
Kirsi Niemi
Raskaita Leopard-taistelupanssarivaunuja Parkanon juna-asemalla. Pataljoonan vahvuisen osaston telamarssi Parkanosta kohti Karviaa on alkanut kello 13.30.
Janne Airaksinen
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma saa Karviassa palkankorotuksen.
Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Anna Sulin ohjasti Turussa montén SM-sarjassa karvialaisen Torpparin Sisun neljänneksi. Ruunan omistavat Riikka ja Arto Ylilammi.
Rauli Ala-Karvia
Ulla Toivanen nauttii lukemisesta, ristikoiden täyttämisestä ja saunomisesta sekä parhaillaan olevien jääkiekon MM-kisojen katselemisesta.
Valo tulee idästä. Vahojärventiellä valokuidun vetäjät lähestyivät torstaiaamuna Aureen suunnasta Onkilammentien risteystä.
Minna Lautamäki
Jussi Vesanko aloitti Koparin toimitusjohtajana 4. toukokuuta.
Heikki Pettinen
Ylärin huumoripalstalla muistellaan kouluvuosien roskatalkoita.
Jukka Huikko
Elisa Simola esittelee tarraa, joka antaa luvan laittaa suljetut koirankakkapussit roska-astiaan. 3-vuotiaan Eeli-koiran emännällä Eeva Annalalla on kelataluttimeen kiinnitetty muovisäiliö, jossa kakkapussit kulkevat kätevästi mukana.
Entisen Keskustan koulun tiloissa toimii nykyään yksi esikoulu- ja päiväkotiryhmä sekä Parkanon kaupungin työllisyyspalvelut. Seuraavan kahden viikon aikana rakennus toimii perusopetuksen väistötilana.
Jos PSHP:n valtuusto hyväksyy esitetyn palvelutasopäätöksen, pysyy ensihoito nykyisellään vuodet 2021 ja 2022, mahdollisesti optiovuoden 2023.
Ylä-Satakunnan arkisto/Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Veli-Matti Heinisuo
Musiikkiopiston rakennuksella on pitkä historia. Siinä on alunperin toiminut Parkanon ensimmäinen kansakoulu, ja ennen nykyistä käyttöä se palveli kaupungintalona.
Leveillä pitkospuilla on hyvä patikoida.
Grillikatoksen kattoa tekemässä Juha Luomalahti, Vesa Yli-Kärkelä, Kimmo Kortesluoma ja Markku Toivonen.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.