Parkanon Urheilijoiden Riki Honkanen lähtee nuorten maajoukkueleiritykseen harjoittelemaan päälajiaan moukaria.
Mari Kallio
Parkanon Urheilijoita edustava Riki Honkanen kutsuttiin alueelliseen nuorten maajoukkueleiritykseen kaudeksi 2023–2024.
Laukomassa Niko Niemi (#17). Toinen Papon pelaaja on Jesse Kortesluoma (#74). Arkistokuva on edelliskaudelta.
Jukka Huikko
SBT PaPon miesten joukkue anoi siirtoa 4. divisioonaan, vaikka joukkue sijoittui viime kaudella 3. divisioonan keskikastiin.
Reisivammasta toipuva Nuutti Mansukoski otti MM-pronssin Romaniassa.
Ylä-Satakunnan arkisto
Parkanon Puntin Nuutti Mansukoski venyi syyskuun alussa nuorten MM-kilpailuissa mitalin arvoiseen suoritukseen. Mitaliin oikeuttavan tuloksen saaminen ei ollut itsestään selvyys, sillä valmistautuminen ei sujunut suunnitelmien mukaan.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Oskari Mäkiviinikka on tehnyt jatkosopimuksen kaudesta 2023-2024 Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkueen kanssa.
Jukka Huikko
Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkue ja hyökkääjä Oskari Mäkiviinikka ovat sopineet yhden kauden mittaisesta jatkopestistä.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
P5: 1. Eino Rintamäki, 2. Benjamin Laurinaho, 3. Lenni Lempinen, 4. Akseli Rintamäki.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Niko Selin voitti poikien pituushypyn tuloksella 2,05 metriä.
Jussi Rantala
T 60 m: 1. Gamze Bulut 11.73, 2. Minja Ahonen 12.09, 3. Veera Uusitalo 13.05, 4. Elma Korkiakoski 33.17.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
P11 60 m: (NM. 1. Riku Yläjärvi VirtU 9,74, 2. Manu Yläjärvi VirtU 10,06, 3. Toivo Lielahti ParkU 10,29.
Parkanolaissyntyinen Tuukka Soikkeli (lyöntivuorossa) on yksi Jyväskylän Kirin poikien superpesisjoukkueen avainpelaajista.
Katri Lamberg
Parkanolaislähtöinen Tuukka Soikkeli voitti toukokuun alussa alkaneen ja elokuun toisella viikolla päättyneen poikien superpesiksen runkosarjan lyöjätilaston.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
T9 1000 m: 1. Anni Lielahti 4.43, 2. Safiina Koskela 5.28, 3. Ella Koski 5.33, 4. Moona Rasku 6.57.
Parkanolainen Mikko Ala-Kauhaluoma kirkasti kaksi aiempaa SM-pronssiaan kultaiseksi Eläkeliiton valtakunnallisissa golfmestaruuskisoissa Kauhajoella.
Päivi Ala-Kauhaluoma
Parkanolainen Mikko Ala-Kauhaluoma on voittanut SM-kultaa Eläkeliiton valtakunnallisissa golfmestaruuskisoissa Kauhajoella yli 70-vuotiaiden miesten sarjassa. Botnia Golfin kentällä käydyn kisan kilpailumuotona oli pistebogey, jossa Ala-Kauhaluoman tuloksena oli 40.
Sunnuntain pikakisassa Elmeri Haapamäki juoksi hopealle.
Oskari Rinne
Parkanolainen 15-vuotias ampumahiihtäjä Elmeri Haapamäki täydensi palkintokaappiaan viikonloppuna kilpailluissa ampumajuoksun SM-kilpailuissa Kauhajoella.
Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkueen kausi jääkiekon III-divisioonassa alkaa syys-lokakuun taitteessa. Tällä hetkellä kokoonpanossa on 25 pelaajaa.
Arto Papunen
Ilveksen U20:ten SM-sarjaa kahden kauden ajan pelannut Jonne Toivonen on Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkueen uusin ja nimekkäin vahvistus.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Konttori avoinna ma-ke 9-12 ja 13-15, muina aikoina sopimuksen mukaan
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.