Virtain pump track -radalla on harmainen betoninen park-alue sekä asfaltilla päällystetty varsinainen pump track -rata. Alueella voi liikkua ja temppuilla muun muassa scootilla, pyörällä ja rullalaudalla.
Jukka Huikko
Tampereella aloitetaan geolämpökokeilu 15 lämpöyhtiön yhteishankkeessa, jossa myös Leppäkoski on mukana.
Kari Koskela
Jenni Rajakallio kertoo, että ratsastusleirien sisältö suunnitellaan monilta osin leiriläisten omien toiveiden mukaan. Kaunis valkoinen Pyry-poni on lasten suosikki.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Parkanon kaupunginvaltuustossa yrittäjätaustaisten jäsenten osuus on maakunnan toiseksi korkein. Kuvassa Parkanon Yrittäjien puheenjohtaja Jari Sammatti (ps.), joka keräsi kuntavaaleissa 117 ääntä. Sammatin keräämä äänimäärä oli vaalien toiseksi suurin.
Jukka Huikko
Vaaliliitoilla voi aina jossitella, mutta näissä vaaleissa niitä ei Parkanossa ollut.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Noora Mäkinen löysi hyvän määrän raakileita kukkivasta mansikkasadosta.
Tilintarkastaja suosittelee, että kaupunki inventoi "hävikille alttiin" omaisuutensa vuosittain.
Ylä-Satakunnan arkisto / Lea Luodetlahti
Korona laski lääkärin ja hoitajien vastaanottoaikojen kysyntää Kihniössä viime vuonna.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnassa toimittajavaihdossa oleva määräaikainen toimittaja, joka nauttii uusiin pitäjiin ja uusiin ihmisiin tutustumisesta.
Aluehallintovirasto on löytänyt puutteita Rauhalan rajoittamistoimista ja lääkehoidosta. Asian selvittäminen lähti liikkeelle yksityishenkilön tekemästä kantelusta.
Heikki Pettinen
Jari Koskinen sai arvonnassa Kihniön perussuomalaisten kahdeksannen valtuustopaikan.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Milla Viinamäki valmistui parturi-kampaajaksi kolme vuotta sitten.
Laura Jokisalo
Anna Myyryläinen ja Jukka Suvio bändeineen odottavat Paroonin Birskeistä rentoa kaksipäiväistä musiikkitapahtumaa.
Kehrääjän suuri silmä kertoo linnun olevan yöeläjä.
Aino Uski
Ravintoloiden aukioloa jälleen muutetaan, mutta vielä ei päästä koronaa edeltäneisiin aikoihin.
Arto Papunen
Tämän kesän mustikkasadosta odotetetaan erinomaista.
Arktiset Aromit ry.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.