Perussuomalaisten Hannu Koivistoinen oli vaalien ääniharava. Kirsi Jytilä keräsi puolestaan eniten ääniä keskustalaisista.
Keskusta piti asemansa Karvian valtuuston suurimpana ryhmänä, vaikka valtuutettujen määrä putosi yhdellä. Keskustasta eniten ääniä (74) sai Päivi Suominen.
Arto Papunen
Kultarinnan laulu kuuluu korkealta koivun latvasta.
Aino Uski
Sinikka Myllyviita istahti hetkeksi Säkkijoen papan syliin ennen kuin nukkeryhmä matkasi kesäksi Parkanon ITE-juhlavuoden näyttelyyn.
Tiina-Kaisa Aro-Heinilä
Viinikanjoen pinta vaihteli voimakkaasti kesäkuun alkupäivinä. Voimalaitosta käytettiin poikkeuksellisesti yöllä, kun Leppäkoski saneerasi Parkanon sähköasemaa.
Niina Martikainen
Tarkastuslautakunta perää tekniseltä lautakunnalta selkeästi kirjattuja perusteita kaupungin tilojen vuokraamiseen.
Heikki Pettinen
Kauko Turunen keräsi 303 henkilökohtaista ääntä.
Niina Kivioja
Voitto Raita-aho (sdp.) nousi 93 äänellä Karvian ääniharavaksi.
Maarit Lehto
Perussuomalaisten Hannu Koivistoinen nousi Kihniön ääniharavaksi 69 äänellä.
Niina Kivioja
Maarit Lehto
Kettuterrieri Milo oli kytkettynä omakotitalon takapihalla, kun varas nappasi koiran matkaansa.
Lähihoitaja Sari Mäkipää ja sairaanhoitaja Marita Välimäki Kihniön kotihoidosta käyvät Parkanon Kuivasjärvellä asiakkaansa Arvo Jalolan luona säännöllisesti. Ritva Jalola on tyytyväinen yhteistyöhön kotihoidon kanssa.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, maailmankansalainen ja kansainvälisesti toimiva mallitoimistoyrittäjä.
Kihniön Sulkuejärvellä aloitettiin tänä keväänä hoitokalastushanke, jolla vähennetään järven särkikalakantaa. Paunetin eli hoitorysän kokivat kihniöläiset Marko Koivisto ja Kimmo Ojala.
Niina Kivioja
Kaupan kohteena olevat maa-alueet on merkitty karttaan vihreällä.
Taustakartta: Maanmittauslaitos
Kihniön kunnanvaltuusto hyväksyi vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämisen maanantaisessa kokouksessaan. Samoin olivat tehneet tekninen lautakunta 3. kesäkuuta ja kunnanhallitus 8. kesäkuuta
Laura Jokisalo
Miia Mäkipää hoiti viime viikolla Marja Niemen jalat kuntoon. Niemen hierontayritys Mesimarja muutti toukokuussa samoihin tiloihin Mäkipään KauneusPulssin kanssa.
Maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki vei nipun painotuoreita opaskarttoja myytäväksi Pahkalanniemen leirintäalueen vastanottoon. Tiia Miettinen on vasta aloittanut työt vastaanotossa eikä osannut vielä sanoa, paljonko kartoilla on kysyntää.
Heikki Pettinen
Heinäkurppa on raskastekoinen taivaanvuohen sukulainen.
Aino Uski
Sähköurakoitsija Jari Haapamäki asensi Jytilän vuokramökkiin taloautomaatiojärjestelmän. Mustareunainen ohjauspaneeli käytävän seinässä säätää koko talon valoja, pistorasioita ja lämmitystä, mutta perinteiset huonekohtaiset valokatkaisijatkin toki ovat edelleen tarpeen.
Jaakko ja Kirsi Jytilä kertovat, että lomamökeillä on ollut hyvä kysyntä. Kuvassa oleva Villa Valfrid valmistui touko-kesäkuun vaihteessa.
Hiljainen on kylätie ainakin toistaiseksi linja-autovuorojen osalta. Ely-keskuksen tuen puuttuminen lopetti paikallisvuorojen ajamisen tältä kesältä.
Ann-Marie Ahokangas (kesk.) halusi oppia osallistumaan teams-kokouksiin. Yhdessä Matti Taanilan kanssa he pääsivät kokoustamaan teamsiin Arja Pihlajan (vas.), Lasse Korven ja Jenni Alpin ohjeilla.
Karvian murre -Facebook-ryhmä on saavuttanut viikon aikana huiman suosion. Ryhmä luotiin lauantaina 5. kesäkuuta, ja perjantaina jäseniä oli jo 630.
Väylä-nimi jää historiaan oikeusasiamiehen päätöksen myötä. Jatkossa nimi on pelkästään Väylävirasto.
Aliisa Törmä, Emma Pauliina Kallioniemi, Jenny Karoliina Kallioniemi, Jerry Korpela ja Juha Siro kehittivät tasapainoaan ja kehonhallintaansa tasapainoliinalla taiteillen.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.