Vetelistä lähtöisin olevan Mauri Pihlajamaan kutsumus syntyi oppikouluaikana. Papiksi hänet vihittiin vuona 1976.
Ana Souto Portugalin Leader Dueceirasta pyysi Leader Kantrin Heidi Hallongrenia ottamaan kännykällään muistoksi valokuvan metsämuseolla. Yhteiskuvaan asettui lähes 40 henkeä ulkomaisia vieraita ja suomalaisia vierailun järjestäjiä.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä yrittäjä, kouluttaja ja konsultti.
Sata-Pirkan Rakennuspalvelun Karoliina Peltola ja Jarmo Kuuhimo viimeistelivät paljeovien ripustamista varten tarvittavia ylärakenteita Kaarnassa.
Heikki Pettinen
Taina Niiranen siirtyy marraskuun alusta 60-prosenttisesti hyvinvointialueen ja siten valtion palkkalistoille. Arkistokuvassa hän opastaa kaupunginvaltuustoa kasvomaskin käytössä.
Heikki Pettinen
ParkU vei kaksi ensimmäistä erää selvästi, mutta kolmannessa Isojoen Urheilijoiden C-tytöt terästyivät ja ratkaisu saatiin vasta viidennessä erässä.
Minna Lautamäki
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Karvianjoen raakkuvanhukset ovat alkaneet lisääntyä Konneveden tutkimusasemalla.
Rami Laaksonen
Ville Hautakangas
Sture Troli sai Karviassa täyden turistikierroksen, johon luonnollisesti kuului nevojen ihailu pitkospuita kävellen.
Arto Papunen
Kulttuurikeskus Skantz ja Willi Karvia Oy kytkeytyvät vahvasti toisiinsa muutenkin kuin siksi, että niillä on suunnilleen yhtä pitkä historia. Elokuussa 2020 kulttuurikeskuksen lavalla rokkasi Costello Hautamäki.
Ylä-Satakunnan arkisto / Aino Tuohiluoma
Niina Rautiainen jätti Willi Karvia Oy:n toimitusjohtajan tehtävät, mutta jatkaa Karvian Yrittäjien johdosssa.
Arto Papunen
Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki
Miten on -palstalla Ylä-Satakunnan toimitus kysyy ja asiantuntijat vastaavat. Lähetä sinua mietityttävä kysymys toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi:n lomakkeella.
Viikon lista on toimituksen kokoama, viikoittain vaihteleva listaus eri aihepiirien ympäriltä.
Keskustan Jorma Niskala näki, että veroprosentin korotus olisi yksi keino talouden tasapainottamiseksi. Karvian valtuusto keskusteli taloudesta ja veroista vilkkaasti torstai-illan kokouksessa.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan arkisto/Laura Jokisalo
Sami Sanssi on paikalla uusissa nuorisotiloissa kahdesti viikossa, aluksi maanantaisin ja keskiviikkoisin. Kuvassa Sanssi on nuorisotilojen avajaisissa, joissa kävijät saivat pyöräyttää onnenpyörää ja vastata päihteisiin liittyviin tietovisakysymyksiin.
Hilkka Leponiemi on todennut torien hiljentyneen muuallakin, mutta ei yhtä paljon kuin Parkanossa.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunnan arkisto / Veli-Matti Heinisuo
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta.
Parkanon Puntin puheenjohtaja Miiro Kuusikko asteli lauantain Paroonin Punteissa kisalavalle lähes 14 vuoden tauon jälkeen.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Tämä näyttökuva on otettu Luonnonvarakeskuksen Riistahavainnot.fi-palvelusta tiistaiaamupäivänä 10. marraskuuta. Kartalla näkyvät susihavaintojen määrä viimeisen 2 kuukauden aikana. Keltainen neliö merkkaa pannoitettua sutta. Samasta palvelusta voi tarkastella myös muista suurpedoista eli ilveksestä, karhusta ja ahmasta tehtyjä havaintoja.
Marko Huhta
Ylä-Satakunnan arkisto/Heikki Pettinen
Mikko Kuusisto palasi näytösluontoisesti kotiseuransa kisoihin muutaman vuoden tauon jälkeen.
Niina Kivioja
Ylöjärveläisen Timo Mötön Viima sijoittui SM-kisoissa kolmanneksi. Koira rentoutui isäntänsä sylissä lauantaina, kun takana oli 4 tuntia ja 27 kilometriä maastossa.
Ainot ja Reino voitti aikuisten sarjan Willin kansan teatterikatselmuksessa.
Suunnittelija Sini Mäkeläinen FCG:stä, Parkanon kaupungin kartoittaja Vyacheslav Kostromin ja johtava asiantuntija Teijo Salmi FCG:stä mittailivat maanantaina kiinteistöjä Aureessa.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunta julkaisee Tulospörssissä Parkanon, Karvian ja Kihniön alueen joukkueiden ja urheilijoiden tuloksia. Otamme vastaan myös kuvia. Lähetä tiedot toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi-sivuston lomakkeella.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.