Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kankarintieltä noin vuorokausi onnettomuuden jälkeen eli viime keskiviikkoiltana.
Maarit Lehto-Alatalo
Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sdp.) hallituksen tiedotustilaisuudessa maanantaina.
Elina Savenius
Kiinteistöselvittäjät katsastivat Aureen viime marraskuussa. Suunnittelija Sini Mäkeläinen FCG:stä, Parkanon kaupungin kartoittaja Vyacheslav Kostromin ja johtava asiantuntija Teijo Salmi FCG:stä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Kuiva ja vähäsateinen kesä ei enää näy vesitilastoissa, koska elokuu oli tavanomaista sateisempi.
Mari Kallio
Kyselyssä tiedustellaan satakuntalaisten mielipiteitä päihteistä, tupakka- ja nikotiinituotteista sekä rahapeleistä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Kekkilän Parkanon tehtaan tuotantomäärä kasvaa tänä syksynä, kun käyttöön saadaan uusi pakkauslinja. Kun pakkauksia viime vuonna lähti tehtaalta 8 miljoonaa, nyt määrä nousee miljoonalla.
Niina Kivioja
Parkanon Urheilukalastajat kunnostivat taustalla näkyvää lampea ja kivikkoja elo-syyskuun vaihteessa Viinikanjoella. Projekti jatkuu vielä ensi vuonna niin sanotun Raskun lammen parissa. Kuvassa Urheilukalastajien puheenjohtaja Timo Ojalainen.
Jukka Huikko
Karvian kunta jätti viime hetkillä anomuksen valtionosuuden harkinnanvaraisesta korotuksesta.
Niina Martikainen
Tänä vuonna syntynyt harmaalokki on väriltään harmaanruskea.
Aino Uski
Mieskuoro Euga esiintyy Art Festivossa yhdessä paikallisen naiskuoro Riiarinnan kanssa.
Jaakko Paarvala
Myyränkankaan alue on kunnan vanha kaatopaikka, joka poistui käytöstä yli 18 vuotta sitten.
Laura Jokisalo
Kello käy. Parkanolla, Karvialla ja Kihniöllä on monia epäilyksiä hallituksen sote-mallin suhteen. Yksi niistä koskee uudistuksen aikataulua.
Elias Piilola
Pirjo Sirola Sirola Center Ky:n lempipaikassaan, jossa tekee esimerkiksi suunnittelua.
Laura Jokisalo
11-vuotias dreeveri Riki osallistui innolla Kihniö 100 -kävelytapahtumaan. Tässä vaiheessa takana on miltei 8 kilometriä. Hihnan toisessa päässä on Tiina Toivonen.
Laura Jokisalo
Joni Seilon autokunnalla oli Seinäjoella SM-rallissa huolia voimansiirron kanssa.
Ari Karhunen
Viime vuoden perunannostotapahtumassa poikkesi toistasataa kävijää.
Aino Tuohiluoma
Ruoka jakaa, mutta sen voi myös jakaa. Ruokamuseon Laika Nevalainen toivoo, että erilaiset syöjät ja heidän arvomaailmansa kävisivät yhä useammin yhteiseen pöytään. Kuvassa on Maatalousmuseo Sarassa esillä oleva mallikeittiö menneiltä vuosikymmeniltä.
Kati Uusitalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.