Juho Honganpuhto teki 15-vuotiaiden sarjojen parhaat Sinclair-pisteet.
Miiro Kuusikko
Parkanon kunnallisvero on ensi vuonnakin 22 prosenttia. Mutta olisiko valtuuston pitänyt päättää siitä jo kesäkuussa ennen talousarvion hyväksymistä?
Ylä-Satakunnan arkisto
Liikuntaneuvoja Amalia Yli-Kärkelä on ohjaajana paikalla sekä eläkeläisten että yläkouluikäisten kuntosalivuoroilla. Lisäksi hän voi antaa yksilöllistä neuvontaa salin käyttöön. Näin olisi tarkoitus madaltaa kynnystä käydä kuntosalilla.
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkueen kova syysvire sai jatkoa. Lauantaina kaatui Urjalan Sisukiekko maalein 10-5. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Suvi Oksasen elämän kirjoihin lukeutuu Deborah Spungenin kirjoittama Nancy. Viimeksi hän luki Enni Mustosen Vasikkatanssin.
Kirsti Nieminen ja Salme Vuorenmaa asettelemassa lahjoitettavia palapeittoja.
Kolumnisti on karvialaistaustainen toimittaja, joka on asunut Turkissa vuosina 2016-2018. Nykyisin hän toimii STT:n ulkomaantoimittajana.
Kuinka valoisalta tai hämärältä näyttävät Parkanon tulevat vuodet? Sitä saa kaupunginvaltuusto pohtia aloittaessaan kuntastrategian päivittämisen.
Heikki Pettinen
Maarit Lehto-Alatalo
Jukka Jylhän maalla oleva kosteikko kasvattaa kokoaan puolesta hehtaarista 3,8 hehtaariin. Kaivurilla maavallia kasaa urakoitsija Wiljam Murto.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
PK 83:n Iiro Seilo (2+1) oli lauantain ottelussa kotijoukkueen tehokkain. Arkistokuva.
Maarit Lehto
Särkinevalta löytyy nimensä mukaisesti avointa ja puutonta nevaa. Kasvistoon kuuluu suoheiniä ja saroja. Kuvassa on vain pieni osa suosta.
Jarmo Vacklin
Kirjoittaja on karvialainen kolumnisti ja teatteriharrastaja, joka on tehnyt elämäntyönsä opettajana.
Vaihto-oppilas Lili-Rose Le Pottier on kotiutunut Päivi ja Kari Tuuliniemen perheeseen. Hän on oppinut leipomaan joulutorttuja, jotka ovat suurta herkkua.
Aino Tuohiluoma
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Kokoomuksen Jari Alkkiomäki jätti kunnanvaltuuston päätöksestä eriävän mielipiteen. Kokouksen puheenjohtajana toimi valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Pilvi Kärkelä.
Kankaanpäässä todettu koronatartunta on jäljitetty Pohjanmaalle.
Koulukadun liikenneturvallisuutta ruvetaan parantamaan tämän luonnoksen pohjalta. Koulukadun korotettava ajorata on merkitty lilalla.
Parkanon tekninen lautakunta
Viikon lista on toimituksen kokoama, viikoittain vaihteleva listaus eri aihepiirien ympäriltä.
Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta myönnettiin tänä vuonna yhteensä 66 kunnalle.
Ylä-Satakunnan arkisto/Heikki Pettinen
Ylä-Satakunnan kuntavaalikysely keräsi 257 vastaajaa. Tuloksia avataan ennen vaaleja useassa eri artikkelissa.
Maarit Lehto
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.