Niina Kivioja
Oskari Mäkiviinikka iski lauantaina tehot 2+4.
Arto Papunen
Reijo Ojennus pyysi kirkkoherraa avaamaan seurakuntamestarin irtisanoutumisen syitä. Vierellä kirkkovaltuuston torstai-illan kokouksessa Hannamari Potila, Arja Grönfors ja Johanna Kaunismäki (vas.).
Maarit Lehto-Alatalo
Kirkkoherra Liisa Myyryläinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Taru Myllymäki ja talouspäällikkö Elina Silomäki kävivät läpi esityslistaa ja vastasivat kysymyksiin viime torstain kirkkovaltuuston kokouksessa.
Maarit Lehto-Alatalo
Inari Kohtala (yllä) ja Tetta Ihamäki ripustivat Parkanon-Kihniön Taideyhdistys Umbran 50-vuotisjuhlanäyttelyä Parkanon kirjastoon, jossa se on esillä lokakuun. Marraskuussa näyttely siirtyy Kihniön kirjastoon.
Niina Kivioja
Mäntylän ranta-asemakaavan muutos ja laajennus mahdollistaa Mäntymäen tilan lypsykarjapihaton laajentamisen. Juho-Pekka Mäntylä esitteli suunnitelmia vuosi sitten.
Heikki Pettinen
Heikki Hoffrenin Lipassille Turun kisa oli vuoden yhdeksäs ja pronssitila kolmas. Voittoja ei viime vuonna kuudesti ensimmäiseksi tulleella tältä vuodelta ole.
Rauli Ala-Karvia
SBT PaPon pelaajat Elmi Haapamäki ja Julia Leinonen osallistuivat loppukesästä salibandyn maajoukkuetien valtakunnallisille leireille.
Niina Kivioja
Kihniön kirkossa on tekemättä asbesti- ja haitta-ainekartoitus. Ennen suunnitteilla olevaa ulkomaalausta on kartoitus tehtävä. Arkistokuva.
Teemu Kuusijoensuu
Vermassalon ja Myyränkankaan tuulivoimahankkeissa esitetyt sähkönsiirtovaihtoehdot.
Kihniön seurakunnan maanantain koripallovuoro on tarkoitettu kaikenikäisille. Kirkkoherra Samu Turunen sai ensimmäisellä kerralla seuraansa viisi pelaajaa, joista taustalla koriin palloa heittämässä Rasmus Malin.
Maarit Lehto-Alatalo
Kihniön kirkkoherra Samu Turunen anoo hiippakunnan tuomiokapitulilta sivutoimilupaa koripallotuomarina toimimiseen.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaarle Husgafvel opettaa sellonsoittoa Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa Parkanossa ja Ikaalisissa.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on taloustieteen maisteriopiskelija, jonka mielenkiinto herää yhteiskunnallisista keskusteluista. Vapaa-ajallaan harrastaa jääkiekkoa sekä pelikentällä että seuratyön parissa.
Senaatti-kiinteistöjen Asko Taskilan mukaan Kaironiemen tutkimusaseman myynti on enää ostajasta kiinni.
Heikki Pettinen
Karvian kunnanvaltuusto päätti varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta. Päivähoito on ollut maksutonta pian jo kaksi kuukautta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Koirarekisteriin ilmoitetaan jokainen rotu- ja monirotuinen koira. Koiralle pitää hankkia tunnisteeksi mikrosiru, jos ei sillä sellaista jo ole.
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Anne Suurimaa (edessä) ja Mari Juhola arvioivat juoman väriä.
Niina Kivioja
LC Parkanon sihteeri Ari Suominen.
Niina Kivioja
Leijonat toimittivat aggregaatteja Ukrainaan.
Suomen Lions-liitto ry
Traktorilla ajo kielletty.
Laura Jokisalo
Parkanon Seudun Mobilistien uuden puheenjohtajan, Matti ViIhulan tallista löytyvää Ford Capri II -mallista autoa tuotiin Suomeen aikoinaan vain 28 kappaletta. Vilhulan luotsaama yhdistys järjestää perinteisen vappuajon tänäkin vuonna.
Jussi Rantala
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa, kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Leena Perälä oli ensimmäinen Vuoden Parkanolainen vuonna 2008.
Veli-Matti Heinisuo
Kansanedustaja pitää puheen. Vai pitääkö sittenkään?
Kuvakollaasi Niina Kivioja
Niina Kivioja
Haastatteluihin etenee kaikkiaan viisi hakijaa, joista ainakin kolmella on paikallisia kytköksiä. Kuvassa oikealla Ville Paldanius, ylhäällä Ilkka Peltoniemi ja alhaalla Jenni Annala.
Tämän hetkinen oletus on, että Parkanolta olisi jäänyt laskuttamatta Kihniö sote-kuluja. Nyt poliittiset päättäjät haluavat selvittää vyyhtiin liittyvät virkavastuut. Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Maarit Lehto-Alatalo
Ekrem Özonur leikkasi parkanolaisen Markku Rantalan hiukset keväiseen kuosiin.
Maarit Lehto-Alatalo
Tukkasotkakoiras on mustavalkoinen lintu, naaras ruskea.
Aino Uski
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.