Oskari Mäkiviinikka viimeistelee 10-0-maalin. Mäkiviinikka merkkautti KaVoa vastaan tehot 4+3 ja oli PK:n tehokkain.
Marko Huhta
83-vuotias Ellen Heino potkuttelee Kihniön terveysasemalle pyöräkelkallaan. Tulevaisuudessa lääkäriin on ehkä lähdettävä naapurikuntaan, ja matkoista pitää hakea korvausta Kelalta. Matkakorvaukset eivät hyvinvointialueiden taloutta keikuta. Vielä edelliseen hallitusohjelmaan oli kirjattu, että korvausten siirtymistä Kelalta hyvinvointialueille selvitetään, mutta nykyisessä sitä ei enää mainita.
Mari Kallio
Valtakunnallisesti noin joka kymmenes toimintayksikkö jäi alle lakisääteisen henkilöstömitoituksen.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttava dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaarina Koivisto, Einari Mäkinen ja Anneli Pajunen kiittelevät uuden asvaltin tasaisuutta. Keijo-koirallekin se näyttää kelpaavan.
Heikki Pettinen
1. sija, Pertti Räsänen.
Pertti Räsänen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Luka Kuusiluoma siirtyi täksi kaudeksi PK 83:sta Tampereen Ilveksen riveihin.
Kalle Kyösti
Parkanolainen Kalle Kyösti pelaa jääkiekko HC Nokian riveissä. TET-harjoittelussa Ylä-Satakunnassa ollut Kyösti kirjoitti oheen millaisia arkiviikot ovat.
Niina Kivioja
Uusi kirjastonjohtaja Suvi Oksanen-Baker on toiminut Parkanon kirjastossa kirjastonhoitajana vuodesta 2021.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaisamaija Ronkainen jää perhevapaalle ensi vuoden helmikuussa.
Minna Lautamäki
Tekninen toimi ei löytänyt Parkanonjärven rannoilta kaupungin omistamalta maalta paikkaa, johon voisi rakentaa uuden veneenlaskupaikan.
Marko Huhta
Olkapäävamma saa Jouni Viitamäen irvistämään. Sanna Perälä kehottaa Viitamäkeä laskemaan tangon heti alas.
Mari Kallio
Presidentti Sauli Niinistön mukaan Hornet-keskusteluun ei liity suurta dramatiikkaa, vaikka siltä ehkä saattaa näyttää.
Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia
Esa Pukkila Karvian Soittokunnasta, Auli Laaksonen ja Maija Yli-Kivistö. Soittokunnan pisteeltä löytyi vanhoja valokuvia, joista pystyi bongaamaan tuttuja.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Georgia Dunn
Parkanon uusi kaupunginjohtaja Aki Viitasaari kehuu hyvää yhteistyötä kaupungin päättäjien ja työntekijöiden kesken.
Jussi Rantala
Kangasniemeläiset Janet ja Jouni Tervashonka saivat vuonna 2018 ajatuksen kiertää kaikki Suomen kunnat. Perjantaina he vierailivat Karviassa.
Arto Papunen
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma on tyytyväinen, että tilinpäätös oli ennakoitua reilusti parempi, vaikka jäikin miinusmerkkiseksi. Hän ennakoi, että tulevat vuodetkin ovat vaikeita.
Niina Kivioja
Parkanon kaupungin julkaiseman tiedotteen mukaan oppilas pääsi kirjautumaan oppilastietojärjestelmään lattialta löytyneellä käyttäjätunnuksella.
Kari Santikko (kuvassa) ja Rami Linna ovat loppusuoralla, kun Parkanon kaupunginvaltuusto valitsee teknisen johtajan maanantaina.
Niina Kivioja
Pentti Keskitalo jää lomille heinä-elokuussa ja sen jälkeen eläkkeelle.
Heikki Pettinen
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Leppäkosken Jukka Ralaja kannustaa omakotitaloja ja taloyhtiöitä siirtymään maksuttoman Säästöohjauspalvelun käyttäjiksi
Viivi Hautamaki
Parkanon Säästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtaja Ari Lamminmäki kertoo, että Hanna Tuurin valinta säätiön uudeksi asiamieheksi oli yksimielinen.
Niina Kivioja
Parkanon Keräystuotteen toiminnasta Jaakkolankylässä on jälleen valitettu. Rakennus- ja ympäristölautakunnan mukaan aiheettomasti.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Kihniöläinen Heikki Hoffren ohjasti valmentamansa Lipassin kauden avauksessa kuudenneksi. Paluu kaviourille tapahtui Porissa, jonne Kihniön ori viime kautensa lokakuussa päätti.
Rauli Ala-Karvia
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.