Serhii Tereshchenko, Alona Luchnikova, Oleg Mishaka, Oscar Rosqvist ja Jasse Koskinen kantoivat Ukrainaan lähteväksi kerättyä tavaraa. Kuljetus lähti Parkano talolta.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan arkisto
Mari Kannisto on Karvian kunnan elintapaohjausvalmennuksessa Tiina Kosken asiakkaana. Kannistolla on ollut haasteita ruokavaliossa keliakian ja maitoallergian vuoksi.
Mari Kallio
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Parkanossa syntyneen Humu-Liisan tavoitteena on kuningatarkilpailu. Tänä vuonna se ei vielä onnistunut, ja tavoite siirtyi ensi suven Jyväskylän kunkkareihin. Kuvassa tammaa ohjastaa Jukka Torvinen.
Rauli Ala-Karvia
Arja Pihlaja ja Jukka Vesanto on valittu Pirkanmaan metsäneuvoston varajäseniksi toimikaudelle 2023–2027.
Y-S arkisto / Heikki Pettinen, Niina Kivioja
Kihniöläisillä olisi todennäköisesti paljon sanottavaa Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmista, mutta ainakaan toistaiseksi yleisö- ja keskustelutilaisuutta ei ole tiedossa. Arkistokuva vuodeosaston lakkauttamista vastustaneesta mielenosoituksesta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Heikki Pettinen
Pia Koskinen ja Velimatti Rössi.
Niina Kivioja
Niina Kivioja
Kaisu Mustajärvi, Karvian kirkonkylä ja Sirpa Kontiainen, Kantti:– Kohti Poria, Kankaanpäähän, koska se kuuluu Satakuntaan. Kokemusta on myös Parkanon terveyskeskuksesta, ja sielläkin palvelu pelasi.
Mari Kallio
Nuorisosihteeri Taina Ukkola kannustaa nuoria kyseenalaistamaan asioita ja hakemaan uusia näkökulmia.
Maarit Lehto-Alatalo
Kolme varoitusta Isännöintiliitolta saaneella Kiinteistöjuridialla oli ainakin aikaisemmin toimisto ja kokoustila Parkanon Kassalassa.
Jukka Huikko
Heikki Pettinen
Georgia Dunn
Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuren rakennuspalon johdosta Parkanon Viinikanrinteeseen hieman ennen yhtätoista illalla lauantaina.
Jukka Huikko
Eläkeläinen Seija Visala nauttii työstään sairaanhoitajana, eikä ole suunnitellut lopettavansa työntekoa. Hän kannustaa muitakin eläkeläisiä lähtemään töihin ja auttamaan koko maata piinaavassa hoitajapulassa.
Mari Kallio
Eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Seija Visala tekee työkeikkoja Kolmostien Terveydelle. Kotihoidon työtilat ovat Parkanossa Keskustan koululla. Kuva on otettu ulkona, koska kotihoidon tiloissa ei saatu lupaa kuvata eikä sinne ole ulkopuolisissa lupaa mennä.
Mari Kallio
Kannattaako eläkeläisen mennä töihin, vai viekö verottaja tienestit?
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Eemil Oksasen Oksan Uistin vakuutti tuomariston.
Laura Jokisalo
Varakansanedustaja Kauko Turunen (kd) on mukana parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa.
Jukka Huikko
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Yksityisen sosiaalialan työehtosopimusneuvottelujen jumiutuminen toi lakonuhan Rauhalan palvelukeskuksen ja Rantakodon ylle.
Minna Lautamäki
Piirinmestaruuskilpailut toivat Parkanon urheilutalon lavalle 10 nuorta painonnostajaa.
Miiro Kuusikko
Karvianjoen yläosan valuma-alueiden kunnostushanke saa 60 prosentin avustuksen.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.