Maarit Lehto-Alatalo
Elsi Hietaranta otti Parkanon ympäristötarkastajan viran vastaan syyskuun alussa.
Heikki Pettinen
Siliäkankaan tuulivoimapuiston vastustajat kokoontuivat Marjasuon kylätalolle toukokuun lopussa.
Niina Kivioja
Kihniön Sotaveteraanit ry:n syyskokouksessa yhdistyksen hallitus eli Tapani Risku, Irene Katara, Marjut Rahkola, Jari Alkkiomäki (takana oik.), Heikki Rantanen ja Kosti Kuusisto päättivät yhdistyksen lakkauttamisesta. Matti Erkkilä (takana vas.) oli paikalla Lions Club Kihniön edustajana.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Kihniön Yrittäjien valitsema Vuoden yrittäjä Henri Nevanperä juhlii lauantaina titteliä ennen kuin laittaa aurauskaluston valmiuteen odotettavissa olevaa lumimyräkkää varten. Tosin ennusteet ovat olleet vaihtelevat.
Maarit Lehto-Alatalo
Oliver Salkoharju (vas.), Jonne Rasku, Oona Kuronen ja Miska Niemenmaa viettivät taannoin alkuiltaa yhdessä Viinikan puistossa.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Mari Kallio
Kuudesluokkalaiset Joona Valli, Elias Seppälä ja Ilpo Koskela valmistivat neljästä ainesosasta laavalampun Kaarnan kemianluokassa järjestettävässä Tiedekerhossa. Kerho alkoi uutena tänä syksynä ja on yksi Parkanossa järjestettävistä Harrastamisen Suomen mallin -kerhoista.
Mari Kallio
Tynnyrisauna on palvellut retkeilijöitä Neva-Lylyssä muutaman vuoden ajan. Nyt elinvoimalautakunta esittää uutta investointia.
Ylä-Satakunta
Laura Jokisalo
Karvia saa uuden maakuntajohtaja Kristiina Salosen vierailulle elokuussa.
Teemu Kuusijoensuu
Aino Uski
Maanantaina koolla olleen kaupunginvaltuuston esityslistan painavin ja ainut varsinainen päätöspykälä oli uuden sivistysjohtajan valinta.
Jukka Huikko
Anniina Mattila nähdään estradilla kuuden vuoden tauon jälkeen. Kulttuurikeskus Skantzin katsomo on hänelle tuttu, mutta näyttämölle hän nousee siellä ensimmäistä kertaa.
Maarit Lehto-Alatalo
2-vuotias Eeva ja pian 4 vuotta täyttävä Paavo pääsevät kavereineen nauttimaan koko perheen tapahtumasta, jonka heidän äitinsä Anna-Maria Erola ja Maaret Paulamäki ideoivat vesitornin kupeeseen Parkanon urheilutalolle.
Maarit Lehto-Alatalo
Aitonevalla kentällä palloilevat Huru-Ukoissa Sasa Hautamäki, Ville Pusa ja Mikko Vuollet.
Maarit Lehto-Alatalo
Arkistokuva vuoden 2022 Liekkiyöstä.
Jukka Huikko
Punaisen Ristin Kihniö-Parkanon osasto järjesti tilaisuuden tulipalossa kotinsa menettäneille Parkano–Ukraina-talolla jo perjantai-iltana.
Jukka Huikko
Kissankello on vähään tyytyväinen.
Laura Jokisalo
Kihniön uudelle maastoliikuntareitille rakennetaan pitkospuuosuuksia kaikkiaan kolmelle eri osuudelle. Kuva pitkospolusta Seitsemisessä.
Jussi Rantala
Jukka Mansikka ja Ulla Ylijoki tapasivat toisensa tanssikurssilla. He perustivat nettiin tanssijengi-sivuston, jossa on yli 1 300 osallistujaa.
Aulis Alatalo
Joni Rintalan mukaan moni ylämaankarjan naudoista on hyvin seurallisia ja uteliaita, ja fiksuina eläiminä ne voivat keksiä myös kepposia isäntäväelle.
Niina Kivioja
Maija Konttinen viihtyy puutarhatöissä. Se on myös Maija ja Ilpo Konttisen yhteinen harrastus.
Mari Kallio
Irja Leppänen ja Marja Ala-Rämi kokosivat kirjanurkkauksen Rauni Virtasen kotikirjastosta. Teokset ovat esillä teemoittain. Osa kirjoista on vielä laatikoissa.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Georgia Dunn
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.