TikTok on sosiaalisen median kiinalainen palvelu, joka on suosittu erityisesti nuorison keskuudessa.
Jäkäläkankaan tuulivoimaloiden siivet ulottuvat 230 metrin korkeuteen.
Arto Papunen
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
Varhaiskasvatus toimii entisen koulurakennuksen pohjoispäässä, niin sanotussa C-siivessä. Nykyiseltä nimeltään se on Lystinmäen toimintakeskus.
Janna-Sofia Kuusinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Elinvoimalautakunta esittää parannuksia Kulttuurikeskus Skantziin.
Pirkanmaan hyvinvointialue laatii nyt hammashoitoloiden ja neuvoloiden karsintaohjelmaa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Valituksen käsittely kesti noin vuoden ja yhdeksän kuukautta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Karvia-Päivien toritapahtuma keräsi mukavasti väkeä viime elokuussa.
Arto Papunen
Läntisen Pirkanmaan työllisyysalue.
Parkanon talouden sopeutusryhmän 11 jäsenestä seitsemän on poliitikkoja, jotka kaikki ovat miehiä. Puheenjohtajana toimii Klaus Myllymäki (kuvassa keskellä, kesk), Kauko Turunen (vasemmalla ylhäällä, kd), Tapio Ristamäki (sd), Antero Pihlajamäki (vas), Perttu Kovesjärvi (oikealla ylhäällä, avoimuus), Jari Sammatti (ps) ja Heikki Mettomäki (kok).
Kihniön kunnanjohtaja Petri Liukku esitteli kunannvaltuusto kokouksessa Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen perustamissuunnitelmia.
Niina Kivioja
Heikki Pettinen
Kottaraisen juhlapuku on kiiltävän musta ja valkopilkkuinen.
Aino Uski
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta suosittelee Tevaniemeen 3-4 kilometrin etäisyyttä tuulivoimaloiden ja asutuksen väliin, koska kaavaesitys mahdollistaa jopa 280 metrin voimalat. Kuvassa olevien Karvian Kanttin voimaloiden napakorkeus on 144 metriä.
Marko Huhta
Kari Santikko kukitettiin tekniseksi johtajaksi reilu kuukausi sitten. Hänen vanhaan virkaansa ei ole haettu vielä täyttölupaa.
Heikki Pettinen
Tapio Järvinen: Puistotie Turussa.
Maarit Lehto-Alatalo
Merja Martiskainen työskentelee seuraavat 2,5 kuukautta sairaanhoitajana Saksassa. Hän aikoo jatkaa vapaa-aikoinaan pyöräilyharrastustaan myös Baijerin vuoristomaisemissa.
Niina Kivioja
Paavo Mäkelä (kesk) liittyi Kankarin Metsästysseuran jäseneksi vuonna 2001. Sitä ennen hän oli 40 vuotta Kihniön Eränkävijöissä. Pentti Törmä (oik) oli seuran puheenjohtaja yli 20 vuotta. Jouni Kemppisellä on menossa kuudes vuosi vetotehtävässä.
Mari Kallio
Lauantaina iltapäivällä Water Tower Festissä oli odottava tunnelma, kun osallistujia oli paikalla vasta kourallinen.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
Georgia Dunn
Parkanossa Perheiden talon ulkopuolelle kertyi monen kymmenen metrin jono ennen ruokakassijaon alkamista. Maiju Kompsi ja Hanna Toivo ojensivat Sanna ja Salla Tervahaudalle ruokakassit.
Mari Kallio
Eläkeliitot ovat muistuttaneet, että noin 40 prosenttia yli 65-vuotiaista ei pysty asioimaan sähköisesti.
Betonijäte on viety pois.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Karvialainen Maria Viitaniemi opiskeli aikanaan kätilöksi, sillä hän halusi työn, jossa voi käyttää sekä kädentaitoja että teoriaosaamista.
Niina Kivioja
Rikokseen viittaavaa ei ole ilmennyt sen enempää Kaviokujan kuin Siparilan tulipaloissa.
Bettina Pentti kokosi omia, perheen ja tuttujen vaatteita, kenkiä, asusteita ja laukkuja kierrätykseen. Putiikin valikoimasta löytyy erilaisia tyylejä ja monia kokoja.
Maarit Lehto-Alatalo
Seppo Markkula kävi Carbon Combolla (5) kovan lopputaiston Heikki Hietasen Feeling Boldin kanssa.
Seinäjoen ravikeskus / Kirsi Ka
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.