Janna-Sofia Kuusinen
Karvia ja Kihniö saavat harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen.
Niina Kivioja
Jos Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmat toteutetaan, annetaan osa ikäihmisten päivätoiminnasta etänä atk-laitteiden välityksellä.
Emil Kuivanen
Kihniöläinen Heikki Hoffren sanoi, ettei Häijymies ole antanut vielä kaikkia vauhtejaan kilpailuissa ulos.
Kuopion ravirata
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Alkkiantie saa ensi vuonna uutta pintaa Karvian puoleiselle osuudelleen. Parkanon puoleinen osuus päällystettiin kesällä 2022.
Ylä-Satakunnan arkisto / Arto Papunen
Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi arvioi, että jos kaupungin menojen kasvu saadaan pidettyä hieman alle 2 prosentin vuosivauhdissa, niin menot ja tulot voisivat olla tasapainossa vuonna 2028 tai 2029. Pöydän takana kaupunginsihteeri Anne Ranta, valtuuston puheenjohtaja Kauko Turunen, kaupunginjohtaja Aki Viitasaari ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Klaus Myllymäki.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Heidi Ala-Salomäki
Heikki Pettinen
Niina Kivioja
Iida Piirtola oli SBT PaPon tehokkain Tampereella. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Kihniön vuoden 2025 talousarvio tuli hyväksytyksi maanantaiehtoon kokouksessa.
Jukka Huikko
Heikki Pettinen
Palo syttyi Viinikanrinne 1:n A-rapun ensimmäisen kerroksen asunnossa. Savuvahinkojen vuoksi A-rapun kaikki asukkaat ovat nyt evakossa.
Heikki Pettinen
Karvian kunta sai vuonna 2020 valtionosuuden harkinnanvaraista korotusta 300 000 euroa.
Marko Huhta
Leppäkosken lippu Leppäkoski Group
Heikki Pettinen
Niina Kivioja
Ravintola Wanhan Brankkarin vuokrasopimusta puidaan keskiviikkona teknisessä lautakunnassa. Kuvassa vasemmalla tekninen johtaja Kari Santikko ja oikealla lautakunnan varapuheenjohtaja Perttu Kovesjärvi (a).
Viinikanrinteen tulipalon myötä paikalla oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pitkälti toistakymmentä viranomaisyksikköä.
Lukijan kuva
Amerikkalaista sotaväkeä arkistokuvassa.
Arto Papunen
Jousikvartetti VivaPlay esiintyi perjantaina ravintola Wanhassa Brankkarissa.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija.
Maarit Lehto-Alatalo
Hannu Tiainen (vasemmalla, vas), Pasi Viitasalo (kok), Jaana Männikkö (sd) ja Janne Ojala (ps) ovat Pirkanmaan hyvinvointialueen jaosto- ja valiokuntatason vaikuttajia.
Perussuomalaiset nimesi odotetusti Kihniön Janne Ojalan ehdokkaaksi aluevaaleihin.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Karvian pankkikentässä tapahtui kesän aikana muutoksia. POP Pankki Isojoki avasi konttorinsa, ja Satapirkan Osuuspankin sulki omansa.
Marko Huhta
Aloittaessaan alkuvuodesta 2022 Parkanon vt. kanttorina Samuli Niiles iloitsi päästessään työskentelemään aktiiviseen seurakuntaan. Tänä vuonna hän irtisanoutui elokuun lopusta lukien.
Myös pietaryrtillä on nimikkoruno Aune Mäkynen-Schouwvliegerin uudessa teoksessa.
Niina Kivioja
Parkanon kaupungin ja Kihniön kunnan elinkeinoyhtiön Kehitys-Parkki Oy:n tulee vähentää yksi työntekijä.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.