Kirjoittaja on UutisOivan toimittaja, joka toimii UutisOivan, Ylä-Satakunnan, Kangasalan Sanomien, Urjalan Sanomien sekä Ruovesi-lehden yhteisenä sote-kirjeenvaihtajana Pirkanmaalla.
Maanantain aluevaltuuston kokous kesti lähes kahdeksan tuntia. Puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi (sd) joutui moneen otteeseen puuttumaan puheenvuorojen kestoon.
Tuukka Olli
Teivon maalikamera näyttää, että Winetto oli maalilinjalla niukasti edellä kihniöläistä Häijymiestä. Kolmanneksi ehti Humu-Liisa.
Teivon ravirata
Paljonko toivottiin joululahjoja?
Veli-Matti Heinisuo
Satakunnan aluevaltuuston keskustaryhmän puheenjohtaja Jari Lepistön esitys siitä, ettei pelastustoimen palvelutason heikennystä toteuteta
Arto Papunen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön kunnan tilatyöryhmä pääsee pohtimaan sote-tilojen käyttöä kunnan toiminnassa, kun Pirha ensi vuoden alussa ilmoittaa jatkosuunnitelmansa.
Laura Jokisalo
Karvialainen Pirkko Hakola on valittu Satakunnan hyvinvointialueen asiakasraatiin.
Kihniön kunnanvaltuutettu Jari Alkkiomäki (kok) patisteli vauhtia valmisteluun, jotta uusi ympäristöterveydenhuollon sopimus saadaan solmittua. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Kihniön pappila. Arkistokuva.
Maarit Lehto-Alatalo
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk) ei hyväksy Pirhan päivätoimintaa koskevia suunnitelmia.
Jukka Huikko
Heikki Pettinen
PK 83 sijoittui lauantaina päättyneessä alkusarjassa sijalle 10.
Emil Kuivanen
Parkanolaislähtöisen lavastajan Marjatta Kuivaston mukaan teatteri on ollut kiehtova työympäristö.
Laura Jokisalo
Heikki Pettinen
Karvian vapaa-ajanlautakunta jakoi avustuksia kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopuolen avustuksia.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Paljasjalkainen karvialaiskoira Masa on ollut Niina Rautiaisella pennusta alkaen. Kodin huomion keskipiste täytti syyskuussa 11 vuotta.
Maarit Lehto-Alatalo
Tuusulan vesillä viime vuodet seilannut maisemalautta Vesipääsky huutokaupattiin lauantaina.
Jussi Rantala
Sami Salomaa aloitti Karviassa kanttorina alkuvuodesta 2022. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Kankaanpään kanttoriksi seurakuntaliitoksen johdosta.
Oskari Rinne
Arto Jokela on pyörittänyt Hotelli Pestiä vuodesta 2005 lähtien.
Jussi Rantala
Matti-Tapio Rissanen Kihniön kyntöpelloksikin kutsutulla urheilukentällä toukokuussa 1979. Valtionosuus kentän kunnostamiseksi myönnettiin viimein vuonna 1981.
Ylä-Satakunnan arkisto
Hannu Mars kuvattuna aikanaan Parkanossa.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Parkanolaistaustainen Tommi Häkkinen kertoo olevansa omalla alueellaan ohjaajana ja tuottajana.
Laura Jokisalo
Sanni Virta ei ole valmis jättämään Parkanoa, vaikka työmatka Poriin on pitkä.
Mari Kallio
Kalliokiven louhinta- ja murskauslupia ei ole noudatettu Kihniössä. Tekninen lautakunta panee vuosikausia roikkuneisiin asioihin vauhtia uhkasakoilla.
Jukka Huikko
Parkanon Betoni on jättänyt uuden lupahakemuksen koskien Soraharjun tilaa ja toimintaa siellä.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Jussi Rantala
Karvian kunnanvaltuusto vaikeni. Kukaan valtuutetuista ei pyytänyt puheenvuoroa käsiteltäessä kunnanhallituksen antamia vastauksia tarkastuslautakunnan laatimasta arviointikertomuksesta.
Mari Kallio
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.