Mari Kallio
Leppäkosken lämpölaitos ja Parkanon Vesi Oy:n jätevedenpuhdistamo sijaitsevat Parkanossa toistensa naapureina.
Marko Huhta
Pirkanmaan hyvinvointialue ei näe jatkossa tarvetta kaikki kolmosluokkalaiset kattaville hammastarkastuksille.
Janna-Sofia Kuusinen
Sonja Salminen, Lumia Nevala, Jolanda Mustasilta ja Marilin Kass tulivat Parkanon lukion avoimiin oviin Karviasta.
Emil Kuivanen
Varhaiskasvatuksen tilakysymykset puhuttavat Parkanon poliitikkoja. Kuva entiseltä keskustan koululta, jossa toimii Lystinmäen yksikkö.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jolla on taustaa muun muassa koulumaailmasta ja nuorisoseuroista. Todellinen kulttuurin moniottelija.
Merja Välimäki, Siiri Tyrkkö ja Timo Rikala tutustuivat Marianna Kuusikon (toinen vas.) opastuksella Parkanon senioritalon kuntosalin laitteisiin.
Niina Kivioja
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoman mukaan säästöjä etsitään ensi vuonna Karviassa etenkin kiinteistöpuolelta, jotta talousarvion osoittama alijäämä saadaan käännettyä plussan puolelle.
Mari Kallio
Lassi Tuominen johtaa Parkanon nykyistä nuorisovaltuustoa, jonka toimikausi päättyy vuoden lopussa.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Petri Liukku valittiin Kihniön kunnanjohtajaksi marraskuussa 2006.
Niina Kivioja
Oma Säästöpankin ylimääräinen yhtiökokous valitsi peräti viisi uutta jäsentä hallitukseen. Pankilla on konttori Parkanossa. Parkanon Säästöpankkisäätiö on puolestaan yksi pankin suurista omistajista.
Jukka Huikko
Joko tilanne olisi kypsä Pappilanpolun senioritalon liittämiselle osaksi Parkanon Vuokrakodit Oy:tä, kysyi Perttu Kovesjärvi valtuustossa.
Ylä-Satakunnan arkisto
Kihniön kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Koivistoinen (ps) vakuuttaa, että yhteistoimintaneuvotteluissa pohditaan kaikenlaisia vaihtoehtoja irtisanomisten vaihtoehtona. Arkistokuva.
Niina Kivioja
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunnalla riittää puuhaa romupihojen parissa.
Heikki Pettinen
Heikki Pettinen
Supersteelin toimitusjohtaja Janne Holma (vas.) kiitteli erityisesti osaavia työntekijöitään, kun yrityksen valmistama ydinpolttoainekapselien siirto- ja asennusajoneuvo lastattiin toimitettavaksi tilaajalleen.
Jussi Rantala
Isokokoinen koira hyökkäsi Vatajankylällä pyöräilijän kimppuun perjantaina 20. syyskuuta.
Parkanolainen Melissa Koskela on ajanut valmentamallaan Valkeeojan Duracellilla tänä vuonna kuusi voittoa
Elisa Vaaramaa
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa tai kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Karvian kunnan tarkastuslautakunta antaa tekniselle osastolle moitteita useasta asiasta.
Marko Huhta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Karvian kunnantalossa toimivan päiväkodin remontti oli kunnan isoin investointi vuonna 2020. Ruokailutilasta avautuu näkymä Kylä-Karviantielle.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Niina Kivioja
Kihniön kunnanhallituksessa nähtiin tiukka äänestys siitä, mitä valtuuston kooksi esitetään. Eija Silvennoinen (kesk) esitti 17 paikkaa ja Janne Ojala (oikealla, ps) 15 paikkaa. Ojalan puoluetoverin, eli puheenjohtaja Hannu Koivistoisen (ps) ääni ratkaisi lopulta.
Jukka Huikko
Aluevaltuuston lähetekeskustelussa Kihniön terveysaseman muuttamista liikkuviksi palveluiksi ei nimenomaisesti vastustettu.
Laura Jokisalo
SBT PaPon naiset juhlivat sunnuntain pelissä Gunnersia vastaan kaikkiaan neljää maalia.
Niina Kivioja
PK:n miesten edustusjoukkueen uusi valmentaja Mika Mäntysalo kertoo, että joukkue lähtee uuteen kauteen innokkaasti. Arkistokuva juhlaottelusta marraskuulta 2023.
Janna-Sofia Kuusinen
Vammaisneuvosto syynäsi Kaarnan kierroksellaan muun muassa auditoriona toimivan Wrede-salin.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.