Tääl­lä pu­huu se help­po lap­si. Se, jos­ta ei kos­kaan tar­vin­nut ol­la huo­lis­saan. Se, joka hoi­ti ai­na hom­man­sa ko­tiin.

Tääl­lä pu­huu se hyvä ys­tä­vä. Se, joka pak­kas­päi­vä­nä an­toi la­pa­sen­sa ka­ve­ril­leen, joka oli unoh­ta­nut oman­sa ko­tiin. Se, jol­la ei ol­lut mie­li­pi­det­tä kah­den eh­do­tuk­sen vä­lil­lä, kos­ka hä­nel­le sopi tun­ne­tus­ti kaik­ki.

Tääl­lä pu­huu se tun­nol­li­nen opis­ke­li­ja. Se, joka var­mis­ti, et­tä kou­lu­teh­tä­vät tuli hoi­de­tuk­si ajal­laan. Joka lai­tet­tiin ai­na en­sim­mäi­se­nä uu­den op­pi­laan kans­sa so­si­aa­lis­tu­maan. Joka lu­pa­si teh­dä lo­put ryh­mä­työs­tä.

Mi­nun elä­mäs­sä­ni kil­tin ty­tön synd­roo­ma on tar­koit­ta­nut yl­ti­ö­po­si­tii­vi­sia koh­taa­mi­sia ih­mis­ten kes­ken. Sitä, et­tä olen ai­na ol­lut ta­voi­tet­ta­vis­sa ja käy­tet­tä­vis­sä. Se on tar­koit­ta­nut sään­tö­jen ja nor­mien pil­kun­tark­kaa nou­dat­ta­mis­ta ja sitä, et­tä hil­lit­see it­sen­sä oi­kei­na het­ki­nä tai an­taa kaik­ken­sa sil­loin, kun sitä tar­vi­taan.

Ei­kä se tar­koi­ta, et­tä esit­täi­sin jo­tain, mitä en ole. Ei se tar­koi­ta, et­ten­kö oli­si oi­ke­as­ti iloi­nen aut­ta­es­sa­ni mui­ta tai et­tä ha­lu­ai­sin sy­väl­lä si­sim­mäs­sä­ni ol­la jat­ku­vas­ti ka­pi­noi­mas­sa jo­ta­kin vas­taan.

Ky­sy­mys kuu­luu­kin, mik­si minä koen olo­ni ar­vos­te­tuk­si ja koh­da­tuk­si sil­loin, kun toi­min niin kuin mi­nul­ta ole­te­taan? Kos­ka kil­tin ty­tön synd­roo­ma kul­kee käsi kä­des­sä hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen pe­lon kans­sa. Luit oi­kein. Kilt­ti tyt­tö voi käyt­täy­tyä tie­tyl­lä ta­val­la, kos­ka hän pel­kää tul­la tor­ju­tuk­si, jä­te­tyk­si tai ar­vos­tel­luk­si.

Toi­min­ta­mal­lis­sa va­hin­goit­ta­vaa on­kin, et­tä yleen­sä kilt­ti tyt­tö joko pie­nen­tää tai suu­ren­taa it­se­ään mui­den täh­den – re­pe­ää kaik­kiin suun­tiin, ei osaa sa­noa ei, jät­tää omat tar­peen­sa taka-alal­le tai ajat­te­lee, et­tä ei sil­lä ole niin vä­liä, mitä it­se tun­tee, kun­han toi­sel­la on hyvä ol­la.

Ei­kä tämä suin­kaan ole vain yh­teen tiet­tyyn su­ku­puo­leen ra­joit­tu­nut il­miö, vaik­ka pu­hun­kin ai­hees­ta ylei­sem­min käy­te­tyn kil­tin ty­tön kä­sit­teen kaut­ta. Toi­saal­ta asi­aa voi­daan myös tar­kas­tel­la ni­me­no­maan su­ku­puo­len nä­kö­kul­mas­ta, jol­loin saa­te­taan huo­ma­ta, et­tä esi­mer­kik­si nai­seu­teen lii­te­tään yhä tie­tyn­lai­sia ole­tuk­sia myös kil­tin tyt­töy­den mää­ri­tel­män va­los­sa.

Ha­lu­an aja­tel­la, et­tä avain pe­lon voit­ta­mi­seen on rik­koa suo­ja­kuo­ri ja ko­keil­la. Kat­soa, mitä sit­ten ta­pah­tuu. Sil­lä kaik­ki me tääl­lä eläm­me en­si­si­jai­ses­ti it­se­äm­me var­ten.

Voin ol­la kilt­ti tyt­tö, joka ha­kee kak­si­kymp­pi­se­nä ne­nä­lä­vis­tyk­sen ja jän­nit­tää, mitä sa­no­mis­ta sii­tä tu­lee. Joka unoh­taa vas­ta­ta ys­tä­vän­sä vies­tiin ja ko­kee tun­non­tus­kia raa­pus­ta­es­saan sa­to­ja sa­no­ja an­teek­si­pyyn­tö­teks­tiä.

Joka jo­na­kin yö­nä nu­kah­taa kou­lu­teh­tä­vien kes­kel­le läp­pä­ri sy­lis­sään ja suut­tuu sii­tä aa­mul­la it­sel­leen, kos­ka ei eh­ti­nyt te­ke­mään teh­tä­väs­tä niin hy­vää kuin oli­si toi­vo­nut.

Voin teh­dä vir­hei­tä ja pe­lä­tä ja ol­la oma it­se­ni, mut­ta ol­la sil­ti kilt­ti sy­dä­mel­tä­ni. Sil­lä eh­kä kai­kis­ta kil­tein teko, jon­ka it­sel­leen voi suo­da, on ky­syä: mitä minä ha­lu­ai­sin juu­ri nyt, jos mi­nun ei tar­vit­si­si pe­lä­tä?

Me­li­na Hir­vi­nie­mi