Olen usein miet­ti­nyt min­kä ta­kia Hir­vi­pe­rän kan­ta­ti­lan Hir­vi­mä­en en­sim­mäi­set asuk­kaat vuon­na 1805 va­lit­si­vat ta­lon­sa pai­kak­si tuon mah­dot­to­man ki­vi­sen ja soi­sen alu­een. En ole mis­sään muu­al­la kuin Hir­vi­mä­en ja sii­tä ero­te­tun syn­ty­mä­ko­ti­ni Hir­vi­a­hon mail­la näh­nyt niin pal­jon pel­lon ja met­sien reu­noil­la iso­ja ja pit­kiä ki­vi­ai­to­ja sekä ki­vi­ka­so­ja. On sii­nä ol­lut val­ta­va työ­maa siir­rel­lä iso­ja ki­viä he­vo­sil­la pit­ki­ä­kin mat­ko­ja. Ja vie­lä ky­hä­tä niis­tä ki­vi­ai­to­ja, -pol­ku­ja ja -ka­so­ja. Sii­tä huo­li­mat­ta pel­lot oli­vat niin ki­vi­siä, et­tei nii­tä pys­ty­nyt kun­nol­la muok­kaa­maan edes he­vos­pe­lil­lä.