Parkano Defence -markkinointikoalition perustaneet Janne Holma (Supersteel), Petri Niinimäki (XO Metal) ja Tommi Laurinaho (LCT Group) toivovat yhteistyötä muidenkin alueen yritysten kanssa.
Jussi Rantala
Kolme parkanolaista teollisuusalan yritystä, XO Metal, Supersteel ja LCT Group, ovat vastikään perustaneet yhteisen markkinointikoalition.
Parkano Defence -nimeä kantava kumppaniverkosto tähyää nimensä mukaisesti puolustusteollisuuden markkinoille, vaikka siviilipuolen asiakkaitakaan ei tietenkään suljeta pois.
Maailmanpoliittinen tilanne on viime vuosina vilkastuttanut kuitenkin erityisesti puolustusteollisuutta, joten se on kolmikon erityisessä tähtäimessä.
– Tällä hetkellä nimenomaan puolustusteollisuudella on se tilanne, että ostajat ovat kiireisiä ja kapasiteettien kanssa on haasteita. Siksi juuri nyt oli hyvä sauma lähteä kehittämään tätä hanketta, kertoo Supersteel Oy:n toimitusjohtaja Janne Holma.
Kolmella parkanolaisyrityksellä on yhdessä käytössään 186 ammattimaista työntekijää, yli 50 työstökonetta ja tuotantotilaa yhteensä 29 000 neliötä. Ideana onkin saada hyödynnettyä jokaisen yrityksen erityisosaaminen yhteiseen käyttöön.
– Maailma on muuttunut siten, että asiakkaat hakevat nykyään isompia kokonaisuuksia toimittajilta. Yhdessä saamme tarjottua juuri sellaisia, kun täydennämme toistemme tarjontaa ja erikoisosaamista, Holma sanoo.
Parkano Defence tarjoaa mahdollisille asiakkailleen erityisesti tuotantokapasiteettia, eli käytännössä kyse on alihankinnasta. Muitakin palveluja on kuitenkin mahdollista saada.
– Jos asiakkaalla on idea, johon se tarvitsee suunnittelua, niin esimerkiksi siinä pystytään myös usein auttamaan, samoin kaikenlaisessa tuotantoon liittyvässä ongelmanratkaisussa, kertoo XO Metal Oy:n toimitusjohtaja Petri Niinimäki.
Yhteistyömallia on suunniteltu jo muutamia vuosia, mutta tämänhetkinen kova veto puolustusteollisuudessa antoi hyvän sauman aloittaa projekti konkreettisesti juuri nyt.
– Tietysti kasvua haetaan ja samalla työllistävää vaikutusta Parkanoon. Prosessit ovat kuitenkin pitkiä, aikanaan sitten nähdään miten asiat etenevät, sanoo LCT Group Oy:n toimitusjohtaja Tommi Laurinaho.
Paikallisella tasolla kolmikko mainitsee mahdollisten työpaikkojen lisäksi myös yhteistyömahdollisuudet muiden alueen yritysten kanssa.
Kuten he itse toteavat, kyseessä on starttiporukka, mutta verkosto voi jatkossa kasvaa, jos sopivia kumppaneita löytyy. Tätä jopa toivotaan.
– Jos muillakin toimijoilla on kiinnostusta ja pakettiin sopivaa lisäkapasiteettia, niin uudet yhteistyökumppanit ovat tervetulleita, toteaa Holma.
Puolustusteollisuuden tuotteiden suhteen kolmikko näkee asiakaskunnakseen erityisesti puolustusvoimien niin sanotut hovitoimittajat ja muut isot alan toimijat, joilla on oma tuote ja tarvetta isoille valmistusmäärille.
Tavoitteena on siis pääsy mukaan puolustusalan valmistusketjuihin, vaikka muitakaan asiakkaita ei tietenkään suljeta pois.
– Nyt pyrimme tuomaan esiin potentiaalisille asiakkaille, että tässä on mahdollisuus erinomaiseen diiliin, jossa asiakas pääsee helpommalla. Yhdestä kylästä löytää ison kokonaisuuden, Holma mainitsee.
Jussi Rantala
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.