Intercity-vuorolla Parkanosta pääsee Kemin ja Tornion tasalle nykyisin nopeimmillaan viiteen ja puoleen tuntiin. Yön pikajunalla aikaa menee reilut kahdeksan tuntia.
Jukka Huikko
Maanteiden nopeusrajoituksia aiotaan laskea – Kolmostieltäkin osuuksia tarkasteltavana
Kolmostiellä on vanhoja keskikaiteettomia ohituskaistaosuuksia, jotka kaikki on nostettu tarkasteltavaksi.
Laura Jokisalo
Rautatieaseman lastauspaikkaa koskevasta selvityksestä ei ole kuulunut mitään
Väylävirasto kertoi elokuussa 2023 tehdä selvityksiä Parkanon rautatieaseman puunlastausta koskien.
Maarit Lehto-Alatalo
Rautatievaihteen uusiminen Kuivasjärvellä venähti 16 tunnilla – yöjunat odottivat radan aukaisua
Kuivasjärven liikennepaikan vaihteiden uusiminen kesti suunniteltua kauemmin. Arkistokuva
Arto Papunen
Vahojärven uusi sivuraide sujuvoittaa henkilö- ja tavaraliikennettä – suunnitelma ulottuu yksityisten maille
Väylävirasto suunnitelmaluonnos Vahojärven liikennepaikan toisesta sivuraiteesta valmistui. Nykyvaatimukset täyttävä lisäraide mahdollistaa jopa 900 metriä pitkien tavarajunien liikennöinnin.
Heikki Pettinen
Lisää puuta Parkanon asemalta tehtaille?
Väylävirasto selvittää puun lastauksen lisäämisen mahdollisuuksia Parkanon asemalla.
Heikki Pettinen
1. pääkirjoitus | Mustaa Pekkaa rautatieasemilla
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
2. pääkirjoitus | Kansallisvarallisuus turmeltuu
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Päällystystyöt vähissä kautta maan
Alkkiantie on saanut kuvanoton jälkeen uuden päällysteen, mutta huonokuntoisten teiden määrä lisääntyy. Ensi kesänä päällystetään noin 1500 tiekilometriä, kun tarve olisi 4000 kilometriä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Arto Papunen
Kuolonkolarin onnettomuustutkinnasta parannusehdotuksia Alaskylän-osuudelle
Tutkittu onnettomuus sattui heinäkuussa 2020.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Miten on? | Rata Niinisaloon aurattiin jo helmikuussa
Mietityttääkö jokin asia, jolla saattaisi olla yleistä merkitystä tai kiinnostusta? Lähetä kysymyksesi Ylä-Satakunnan toimitukselle toimittajat@ylasatakunta.fi ja otamme selvää.
Uudelle tavaraterminaalille etsitään paikkaa Parkanon rautatieasemalta
Kontteja lastattiin tavarajunaan Parkanon aseman vanhassa tavaraterminaalissa marraskuussa 2008. Lastaustoiminta hiipui käytännössä kaksi vuotta myöhemmin ja terminaali purettiin vuonna 2015.
Ylä-Satakunnan arkisto / Lea Luodetlahti
Rataremontti on edennyt aikataulussa – lauantaikatkot jatkuvat vielä viikolle 49 saakka
Tampereen ja Seinäjoen välillä on uusittu turvalaitejärjestelmää vuodesta 2020 alkaen. Työt päättyvät vuoden loppuun mennessä. Uutta järjestelmää testataan talvella ja se otetaan keväällä käyttöön.
Jukka Huikko
Parkano moittii Väyläviraston investointisuunnitelmaa puutteelliseksi
Vahojärven liikennepaikan parantaminen on mukana Väyläviraston investointiohjelmassa. Se on Parkanon kaupungin mielestä aivan liian vähän, kun päärata pitäisi saada kaksiraiteiseksi Tampereen ja Seinäjoen välillä.
Heikki Pettinen
Soratiet ehtivät kuivua pahasti
Pitkä kuivuus on aiheuttanut ongelmia myös sorateiden ylläpidolle. Arkistokuva.
Maarit Lehto


