Jorma Piilola asuu edelleen lapsuusmaisemissaan Parkanon Kovesjoella. Vaaria ilahduttavat lapset ja 13 lastenlasta, joista osa asuu naapurissa.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jolla on taustaa muun muassa koulumaailmasta ja nuorisoseuroista. Todellinen kulttuurin moniottelija.
Parkanon Urheilijoiden Riki Honkanen voitti M17-sarjan kiekon ja kuulan Parkano Games -kilpailuissa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Kalle Kyösti
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Kankaanpään kutsutaksi toi 15. tammikuuta pari matkustajaa Parkanon rautatieasemalle.
Jukka Huikko
Tämän vuoden erämessuille on tulossa noin 200 näytteilleasettajaa. Kuva vuoden 2023 messuilta urheilutalon salista.
Niina Kivioja
Kihniön vt. tekninen johtaja Reijo Väliharju kunnanvaltuuston kokouksessa 26. toukokuuta. Hänen ensimmäinen työpäivänsä oli tasan viikkoa aiemmin.
Laura Jokisalo
Leppäkosken lämpölaitokselle rakennetaan kaksi sähkökattilaa. Lämpölaitos ja Parkanon Vesi Oy:n jätevedenpuhdistamo ilmakuvassa.
Marko Huhta
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Poliisilla oli usean partion tehtävä Kihniössä terveyskeskuksessa perjantaina iltapäivällä.
Laura Jokisalo
Kaisa Pirisen tamma Lauren on 17-vuotias, täysin terve ja hyvässä kunnossa. Lauren on ykköshevonen, mutta Pirinen kilpailee muillakin hevosilla myös tällä kaudella. Arkistokuva.
Niina Kivioja
Ääniharava Jari Lepistön ero hallintojohtajan sijaisuudesta merkattiin tiedoksi Karvian kunnanhallituksessa.
Arto Papunen
Parkanon rautatieasema ja Seitsemisen kansallispuisto ovat myös tänä kesänä mukana VR:n Junalla luontoon -konseptissa.
Jukka Huikko
Lumilapio-palkintoa olivat vastaanottamassa Ylä-Satakunnan toimitussihteeri Heikki Pettinen (vas.), UutisOivan päätoimittaja Katri Linnikko sekä vapaa toimittaja Outi Salovaara. Oikealla tunnustuksen myöntäneen Tutkivan journalismin yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Minna Palkoaho.
Mikko Virta
Jukka Huikko
Tampereen rataremontti vaikuttaa kevään aikana Parkanon junaliikenteeseen.
Jukka Huikko
Heikki Pettinen
Kihniön tekninen johtaja Henna Romppainen irtisanoutui aiemmin tänä vuonna. Nyt hänelle haetaan seuraajaa.
Jukka Huikko
Rehtori Kimmo Vesanto on jäämässä tänä vuonna eläkkeelle.
Mari Kallio
Kaupunginhallituksen ovi ei auennut vanhus- ja vammaisneuvoston edustajalle. Sen sijaan kaupunginhallitus päätti lähettää neuvoston kokouksiin oman edustajansa. Kuvan ovi ei liity tapaukseen.
Heikki Pettinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Kivioja
Yrityskummit Jouko Suokas ja Olli Kierikka mentoroivat Harmonia Keitaan yrittäjää Annika Rajalaa.
Heikki Pettinen
Leijonapuiston minigolfrata-alue tulee olla auki viikoittain ainakin Kosken Helmen aukioloaikojen mukaisesti.
Peippokoiraan päälaki on harmaa eikä punainen, kuten eräässä television vaalimainoksessa oli.
Aino Uski
Paikoin Rumpuluoman uoman tuntumassa metsät ovat märkiä korpia. Kasvillisuus on rehevää. Saniaisten lisäksi soistumissa kasvaa monia suokasveja kuten rahkasammalia ja saroja. Rahkasammal työntää voimakkaampana karhunsammalet ja seinäsammalet tieltään pois.
Jarmo Vacklin
Satakunnan aluevaltuuston keskustaryhmän puheenjohtajan Jari Lepistön mielestä myös muidenkin Satakunnan pienten kuntien pitää saada lääkäripalvelut takaisin Merikarvian tavoin.
Arto Papunen
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.