Mustanpuhuvan nokikanan tuntee valkoisesta otsakilvestä.
Aino Uski
Haastepyöräilykilometrejä voi kirjata mobiilisovelluksella sekä kuntakohtaisesti laatikko- ja pyöräilypassimerkkauksina.
Harrasterallien järjestäjänä tunnettu muuramelaismies sai käräjätuomion kunnianloukkauksesta. Vyyhti liittyy Parkanossa järjestettyyn ralliin. Kuva ei liity tapaukseen.
Jukka Huikko
Karvian viime vuoden suurin investointi oli kunnantalon vanhan osan remontointi päiväkodiksi. Kuva on päiväkodin ruokailutiloista.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Pirkanmaan aluehallitus perusti 17 virkaa, joista vain pelastusjohtajan virka pannaan avoimeen hakuun. Muita voivat hakea Pirkanmaan kunnista hyvinvointialueen palvelukseen siirtyvät henkilöt.
Laura Jokisalo
Parkanolaiset Jani Kallioniemi, Janne Keskinen ja Tuukka Turunen lähtivät viime kesänä petokalakisoihin ja jäivät uuteen kisaamiseen heti koukkuun. Kolmikko perusti harrastusyhdistyksen ja vaihtoi tänä keväänä veneensä uudempaan malliin.
Niina Kivioja
Aarteenetsintä päättyi kirjaimellisesti aarrearkun avaamiseen.
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, ja tutkijaesiupseeri Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.
Kihniön nykyinen kivääriampumarata tarvitsee ympäristöluvan.
Arto Papunen
Olena Kyslytsa (vas.) ja Andreii Kyslytsa (oik.) asuvat tällä hetkellä Pahkalassa. He tapaavat usein Olga ja Pentti Viljamaata, jotka kutsuivat heidät turvaan Harkovasta Parkanoon.
Tämänhetkisten ennusteiden mukaan veden pinta pysyy Karviassa korkealla vielä pitkään.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Raiskionpuiston leikkikenttä Keskuskadun varressa on uusittu sekä laitteiltaan että pohjamateriaaliltaan. Kentälle on nyt levitetty puupohjainen turvahake.
Niina Kivioja
Jätevesisopimuksen irtisanomisaika on 5 vuotta.
Ylä-Satakunnan arkisto
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Karvian vanha terveystalo tontteineen myydään Saintrond Property Oy:lle. Yritys aikoo kunnostaa talon ja laittaa asunnot vuokralle.
Arto Papunen
Valtuustokauden viimeisessä kokouksessa jaettiin pois jääville valtuutetuille muistolahja. Jakamassa kunnajohtaja Tarja Hosiasluoma ja valtuuston puheenjohtaja Päivi Suominen, edessä lahjan saanut Jorma Niskala.
Niina Kivioja
Haastepyöräilyn aikana Parkanossa, Karviassa ja Kihniössä poljettiin yhteensä yli 115 000 kilometriä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Lämmin sää on suosinut sinilevää. Tämä kuva on heinäkuulta 2007.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Miten on -palstalla toimitus kysyy ja selvittää lukijoiden vinkkaamia asioita. Lähetä oma kysymyksesi os. toimittajat@ylasatakunta.fi.
Sivistysjohtaja Jenni Alpin mukaan uudistus edistää yhdenvertaisuutta, kun keneltäkään ei jää toisen asteen tutkinto suorittamatta ainakaan rahan takia.
Jussi Rantala
Uusi omistaja aikoo kunnostaa Urhon rakennukset. Niiden tuleva käyttö on vielä mietinnässä.
Ylä-Satakunnan arkisto
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Parkanossa kaikki 16 vuotta täyttäneet ja vanhemmat sekä riskiryhmiin lukeutuvat 12 vuotta täyttäneet ja vanhemmat voivat nyt varata ajan koronarokotukseen. Johtava lääkäri Lasse Korpi muistuttaa rokotteen ottamisen tärkeydestä.
Niina Kivioja
Karviassa rokotusprosentti on noussut jo liki 60:een kun huomioidaan vähintään yhden rokotuksen saaneet.
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Riki Honkanen heittämässä kiekkoa Seinäjoella.
Tanja Honkanen
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.