Maarit Lehto-Alatalo
Hannu Tyrkkö oli myönteisesti yllättynyt valinnastaan. Hänestä työ sotaveteraanien hyväksi on kaikkien kuntalaisten velvollisuus. Hän sanoikin jakavansa palkinnon kaikkien parkanolaisten kanssa.
Vesiensuojelu on hauskaa. Siltä ainakin näyttää, kun Daniel Alardtin ja Pentti Keskitalon heittämä ranka pärskähtää Kovesjärveen.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan Parkanosta aikanaan Tampereelle muuttanut kolumnisti, joka toimii nykyisin media-asiantuntija ja jolla on toimittajataustaa useammasta lehdestä.
Arto Papunen
Aatos Myllyniemi (edessä) ja Onni Rusila ottivat tuntumaa maatilan traktorikalustoon.
Jussi Rantala
Karvian kivisilloista Satakunnan rakennusperintö 2005 -kohteiden joukkoon pääsivät aikanaan Otavan silta ja Tuulenkylän silta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Palavassa kasassa on puolentuhatta rengasta.
Arto Papunen
Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi viime syyskuussa Parkanon kaupunginvaltuuston päätöksen asemakaavamuutoksesta, jolla vanhan lukion suojelumerkintä olisi poistettu.
Marko Huhta
Jenni Alppi ja Perttu Kovesjärvi hakevat Parkanon kaupunginjohtajan viransijaisuutta 8 muun lisäksi.
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa, kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Siliäkankaalle voi tulla 8–10 turbiinia.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Mika Korkiakoski on Kihniön Yrittäjien nykyinen puheenjohtaja. Pesti alkoi toukokuussa.
Kristillisdemokraattien Kauko Turusesta tulee kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Näytelmässä elämä mökkinaapureiden kesken ei ole aina helppoa ja kaikenlaisia ristiriitoja löytyy.
Arto Papunen
Ruisrääkän laulu ei ole aivan rääkkymistä, mutta karkeaa narinaa kuitenkin.
Aino Uski
Hallinto-oikeus katsoi, että turpeennoston laajentaminen Kangaslamminnevalla vaarantaisi Kovesjoen taimenkannan. Tämä yksilö nostettiin mitattavaksi ja punnittavaksi koekalastuksessa vuonna 2015.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Martikainen
Serkukset Juhani Haveri (vas.) sekä Anja Francis tapasivat, kun Englannissa asuvat Anja ja Bob Francis pääsivät pitkästä aikaa käymään Parkanon Vahojärvellä.
Annika Piilola
Olivia Perälä ja Nelli Yli-Kärkelä ovat kesätöissä Kihniön Marttojen museokahviossa.
Esinemuseolla opastamisen ohella Henna Nurmela tekee digitointia.
Parkanon kaupungin kunnossapitoavustusta saaneiden yksityisteiden varsilla asui viime vuonna vakituisesti 351 kotitaloutta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Mari Kallio
Paloturvallisuuteen liittyvät asiat kannattaa huomioida mökeillä etenkin nyt, kun korona-ajan jäljiltä vapaa-ajanasuntoja on saatettu käyttää tavanomaista enemmän. Kuvassa nuohooja Jarkko Keljo.
Annika Piilola
Kolumnisti on karvialaistaustainen toimittaja, joka on asunut Turkissa vuosina 2016-2018. Nykyisin hän toimii STT:n ulkomaantoimittajana.
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.