Suomen lämmin kesä tarjoaa kirjosiepolle ehtymättömän ruokapöydän.
Aino Uski
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Lakeland Wild Oy:n Emma Perkiö ja Ville Syngelmä panostavat yrityksessään jatkossa kansainvälisiin matkailun kehittämisprojekteihin. Samalla yritys luopuu Käenkulman ravintolatoiminnasta.
Jussi Rantala
Karvian Kirin lentopallon D-tytöt toivat seuralle menestystä sijoittumalla tiikerisarjassa neljänsiksi 36:n joukkueen joukossa. Treeneissä vasemmalla Milla Aittokallio, verkolla Sonja Salminen, takana Mariika Riga ja palloa ottamassa haltuun Merlin Kass.
Eerika Markkulan ja Saana Uusi-Luomalahden hymy ei hyydy, vaikka sää oli kolea ja sukatkin kastuivat frisbeegolfradalla.
Mari Kallio
Kalaliemeen lisätään nippu tillinvarsia ja laakerinlehtiä.
Jani Suomilammi kertoo, että työ vie hänet vain harvoin paikan päälle arvokisoihin. Tässä tilastomies on yleisurheilun Euroopan mestaruuskisoissa Berliinin olympiastadionilla elokuussa 2018.
Jani Suomilammin albumi
Noora ja Jani Mäkinen ovat tehneet valtavan työn pihan raivaamisessa. Vanhat puut ja marjapensaat on säästetty. Pihatöitäkin valvoo Museovirasto.
Urhon kestikievarista oli juttu Parkanon Joulussa 1994, josta oheinen kuva kievarin päiväkirjasta.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Lähikuva kihniöläisistä avaruusolioista.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Kuntohoitaja Satu Valli veti tuolijumppaa Väistön ryhmäkodeissa. Jumppaamassa Anja Tuomisto (vas.), Arvo Kuusisto, Seppo Piilola ja Enni Pekkala.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Retkeilyajoon lauantaina osallistuneet Uolevi Kekko Jyväskylästä huoltaa autoaan ja Hannu Asunta Muuramesta on lähdössä jo jatkamaan matkaa.
Arto Papunen
Crosskart-sarjan 125 cc palkintojenjako 21. elokuuta. Ykköspallilla Joonatan Ylilammi Karvian UA/MK:sta, toisena Joona Ojala AL-Härmästä ja Miko Vähälummukka AL-Härmästä.
Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark sai Unescon virallisen statuksen vuosi sitten. Nyt statusta juhlistetaan torstaina Skantzissa.
Heikki Pettinen
Nuutti Mansukoski (oikealla) haki Ylitorniosta voimanoston avoimen luokan SM-pronssin. Kisassa voiton vei Jari Saario, ja hopea meni Robert Gleisnerille.
Kirkkoherra Seppo Myyryläinen nikkaroi kastepuun kahden muun Petäjä-Opiston puutyökurssilaisen kanssa. Työssä on käytetty kirkosta remontissa poistettua karvialaista mäntylankkua.
Käsityökoulu Näppärässä lapset ja nuoret oppivat käyttämään ja yhdistämään monia tekniikoita ja materiaaleja.
Paula Laurila (vas.) laittoi yhdessä miehensä Veikko Laurilan kanssa omistamansa liiketilan lyhytaikaiseen vuokraukseen. Ensimmäisenä pop up -myymälää tilassa piti kankaanpääläinen Raija Tuominen.
Parkanon Urheilijoiden Riki Honkanen voitti jälleen moukarinheiton. Porissa kisatussa aluehuipentumassa hopeaa sai Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Joonas Heinonen ja pronssia Noormarkun Nopsan Aapo Manner.
Tanja Honkanen
Ylä-Satakunnan arkisto / Veli-Matti Heinisuo
Kaudella 2021–2025 Kihniön kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimii Juha-Matti Markkola (kesk) ja kunnanhallituksen puheenjohtajana Hannu Koivistoinen (ps).
Kauko Turunen (kd.) valittiin sovitusti Parkanon kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi alkavaksi kaksivuotiskaudeksi. Vasemmalla kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki ja oikealla kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma.
Jukka Huikko
Kaksi erillistä vikaa aiheutti junavuorojen myöhästymisiä ja peruuntumisia sunnuntaina ja maanantaina.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.