Uivelokoiraan juhlapuvussa vuorottelevat valkea, musta ja harmaan sävyt.
Aino Uski
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon Halpa-Hallin myymäläpäällikkö Petri Aittoniemen mukaan remontoidut tilat helpottavat liikkeessä asiointia.
Jussi Rantala
Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy:n yhtiökokouksessa muistettiin korona-aikana hallitustyöstä pois jääneitä. Kuvassa vasemmalta entiset hallituksen jäsenet Aki Hirvikoski, Eija Ojanen, Tuula Heiniluoma, Päivi Ala-Kauhaluoma sekä Juho Kotila. Oikealla hallituksen nykyinen puheenjohtaja Aki Haapaniemi.
Jukka Huikko
Kihniön kunta esittää ryhmityskaisojen rakentamista Järvisuomentien ja Kihniöntien risteykseen.
Kiinnostaako kasvattaa itse omat porkkanat ja valkosipulit?
Heikki Pettinen
Parkanon Yrittäjät on kumppaneineen hankkinut erän polkuautoja. Nyt Parkanoon puuhataan niille liikennepuistoa.
Jukka Huikko
Suomenlammaspässi Kikkura tuli Vahojärvelle Johanna Kaiposen lammastilalle muutama viikko sitten. Kiltti ja ystävällinen pässi on aina valmis ottamaan vastaan rapsutuksia. Kaiposen puolivuotias Joonas-poika on jo pienestä pitäen kiinnostunut eläimistä.
Niina Kivioja
Vainiontien varrella Viinikassa vesi on pulputtanut tien penkereeltä jo tovin.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan bloggaaja, jolla on taustaa muun muassa koulumaailmasta, nuorisoseuroista sekä monipuolisesti kulttuurin saralta.
Juha Miedon kanssa sai kävellä Pyhäniemen kärkeen ja takaisin joko sauvoilla tai ilman.
Kiinteistöselvittäjät katsastivat Aureen viime marraskuussa. Suunnittelija Sini Mäkeläinen FCG:stä, Parkanon kaupungin kartoittaja Vyacheslav Kostromin ja johtava asiantuntija Teijo Salmi FCG:stä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Kuiva ja vähäsateinen kesä ei enää näy vesitilastoissa, koska elokuu oli tavanomaista sateisempi.
Mari Kallio
Kyselyssä tiedustellaan satakuntalaisten mielipiteitä päihteistä, tupakka- ja nikotiinituotteista sekä rahapeleistä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Kekkilän Parkanon tehtaan tuotantomäärä kasvaa tänä syksynä, kun käyttöön saadaan uusi pakkauslinja. Kun pakkauksia viime vuonna lähti tehtaalta 8 miljoonaa, nyt määrä nousee miljoonalla.
Niina Kivioja
Parkanon Urheilukalastajat kunnostivat taustalla näkyvää lampea ja kivikkoja elo-syyskuun vaihteessa Viinikanjoella. Projekti jatkuu vielä ensi vuonna niin sanotun Raskun lammen parissa. Kuvassa Urheilukalastajien puheenjohtaja Timo Ojalainen.
Jukka Huikko
Karvian kunta jätti viime hetkillä anomuksen valtionosuuden harkinnanvaraisesta korotuksesta.
Niina Martikainen
Tänä vuonna syntynyt harmaalokki on väriltään harmaanruskea.
Aino Uski
Diakonissa Taru Myllymäki, diakoni Tuija Haukkaluoma ja lähetyssihteeri Merja Kivelä pappilan portailla. Puukyltin logon on suunnitellut Klaus Myllymäki ja toteuttanut Seppo Isoaho.
Maarit Lehto
Kolumnisti on karvialaistaustainen toimittaja, joka on asunut Turkissa vuosina 2016-2018. Nykyisin hän toimii STT:n ulkomaantoimittajana.
Alkkianvuori oli noin 8900 -7200 eaa yksinäinen saari, jota ympäröi Ancylusjärvi. Rantakivikolla ajasta kertovan taulun vierellä Hannu Latvajärvi ja Juha-Matti Palmi.
Hannu Tiainen (vas), Petri Vahosalmi (vas), Jaana Männikkö (sd) ja Tapio Ristamäki (sd) lähtevät ehdolle hyvinvointialueen vaaleihin.
Heikki Pettinen, Niina Kivioja
Vt. kaupunginsihteeri Maria Niiranen perehdyttää Risto Uotilaa kaupunginsihteerin tehtäviin ennen kuin tämä ottaa ne hoitaakseen 15. syyskuuta.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
SBT PaPon naisten joukkue joutuu alkavalla kaudella kovaan testiin ykkösdivisioonassa. Kuvassa PaPon Laura Heinonen (musta peliasu) ja maalivahti Vilhelmiina Niemelä Suomen Cupin ottelussa SBT Wirmo Akatemiaa vastaan.
Jussi Rantala
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.