Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Parkanossa on viime kuukausina puhuttu rahasta, rakennuksista ja ennen kaikkea tunteista. Kaupunkilaisten arjessa nämä eivät ole erillisiä asioita, vaan kietoutuvat toisiinsa kuin vanhan koulun käytävillä leijunut liitupöly ja nuoruuden muistot.
Kun keskustellaan vanhasta lukiosta – alun perin kansakoulusta – ja rautatieasemasta, puhutaan samalla identiteetistä ja siitä, mihin suuntaan Parkano haluaa kulkea.
Monelle vanha lukio on enemmän kuin rakennus. Se on paikka, jossa koettiin ystävyyksiä, jännitettiin ylioppilaskirjoituksia ja katsottiin tulevaisuuteen. Siksi tieto purkamisesta, sisäilmaongelmista ja 11 miljoonan euron korjausarviosta ei ole vain tekninen tai taloudellinen kysymys, vaan myös tunteisiin käyvä.
Kuntalaiset ovat jakautuneet. Toiset näkevät rakennuksen kulttuurihistoriallisena aarteena, joka pitäisi pelastaa lähes hinnalla millä hyvänsä. Toiset katsovat numeroita ja kysyvät, voiko pieni kaupunki kantaa näin raskasta taakkaa.
Sisäilmaongelmat ja purkupäätös eivät kuitenkaan ole mielipidekysymyksiä, vaan tosiasioita, jotka ovat vieneet rakennuksen pois alkuperäisestä käytöstään. Järkevää uusiokäyttöä ei ole löytynyt, mutta tunneside elää edelleen – adressien riveissä ja ohikulkijan hiljaisessa huokauksessa.
Samaan aikaan kaupunki on ostanut rautatieaseman. Historiallisesti arvokkaasta rakennuksesta ei ole kyse, mutta taloudellisesti se on ollut toistaiseksi vain menoerä.
Hankintahinta ja kunnostukset noin 100 000 euroa. Varaukset tulevalle vuodelle 80 000 euroa. Tulot 0 euroa.
Asema ei tuota, eikä sen ympäristö – erityisesti parkkipaikat – ole saanut kaivattua kunnostusta. Juuri parkkipaikat ovat alueen sydän, joka ohjaa matkustajavirtoja kiskoille. Kaupunkilaiset kysyvätkin, miksi rahaa löytyy rakennukseen, joka ei palvele arkea, mutta ei löydy vanhan lukion pelastamiseen, joka on monelle sydämen asia.
Parkanon päätöksissä näkyy ristiriita, joka ei ole ainutlaatuinen, mutta nyt erityisen näkyvä. Edes samassa kerroksessa työskentelevät viranhaltijat eivät löytäneet toisiaan purkulupaa etsiessään.
Vanha kansakoulu symboloi menneisyyttä, yhteisöllisyyttä ja muistoja. Rautatieasema taas symboloi tulevaisuuden mahdollisuuksia – ainakin teoriassa. Kehittäminen on kesken: VR saa hyödyt, kaupunki kulut.
Kun toinen rakennus vaatii 11 miljoonaa ja toinen nielee rahaa tuottamatta mitään takaisin, kuntalaiset kokevat turhautumista. He toivovat päätöksiin sekä järkeä että sydäntä.
Kysymys ei lopulta ole vain rakennuksista, vaan siitä, millaista Parkanoa halutaan rakentaa tuleville sukupolville. Päättäjien on pohdittava, haluaako kaupunki vaalia historiaansa, investoida tulevaan vai yrittää tehdä molempia yhtä aikaa – ja samalla riskeerata sen, että kustannukset alkavat ohjata päätöksiä enemmän kuin arvot.
Parkanon tarina ei ole valmis. Vanha lukio ja rautatieasema ovat vain kaksi lukua, mutta ne kertovat paljon siitä, miten kaupunki suhtautuu itseensä. Tunteet ja tuoksut eivät katoa, vaikka rakennukset muuttuvat. Päätöksillä on kuitenkin seurauksia – taloudellisia, kulttuurisia ja inhimillisiä.
Siksi tärkein kysymys on tämä: miten Parkano voi tehdä päätöksiä hyväksyttävästi, ilman jatkuvia valitusprosesseja? Tekemällä ne oikein ja perustelemalla ne ymmärrettävästi. Väärin tehdyt päätökset voidaan itseoikaista – ei tunteisiin ja tuoksuihin vedoten, vaan lakiin ja faktoihin.
Jari Sammatti
Kaupunginvaltuutettu (ps)
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.