Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta varoittaa arseeniriskistä pohjavesille Lylyharjun tuulivoimaloiden perustuksia tehtäessä. Arkistokuva on Karvian Jäkäläkankaan tuulivoimatyömaalta.
Maarit Lehto-Alatalo
Pirkanmaan Jätehuolto
Ely penäsi puuttuvia selvityksiä Karvialta – tietoa siitä ei ole, tyhjennetäänkö kaikki lietesäiliöt asianmukaisesti
Ari ja Maija Vataja sekä latvialainen kylmäverinen Unto, joka on yksi Vatajan tallin hevosista. Toiminta tallilla käynnistyy toukokuun puolivälissä, kun avajaiset on vietetty helatorstaina.
Maarit Lehto-Alatalo
Vatajan tallin toiminta käynnistyy toukokuussa – isäntäparilla omat roolinsa tilalla
Yksi Kihniön kunnan harvennushakkuukohteista sijaitsee lähellä Reunatien rivitaloja. Tekninen johtaja Reijo Väliharju kertoo, että sekä tällaisista pihoihin että tielle näkyvistä paikoista korjataan myös hakkuutähteet pois maisemaa rumentamasta.
Niina Kivioja
Kihniön kunta harventaa metsäalueitaan keskustassa ja järvien rannoilla – Pystyyn jätetään isompia puita kuin hakkuissa yleensä
MTK Karvian puheenjohtaja Juha Sarviluoma toivoo, että autoilijat huomioivat keväällä liikenteeseen ilmestyvät maatalousajoneuvot. Vaaratilanteita syntyy hänen mukaansa useimmiten peltoliittymiin hidastettaessa.
Aino Tuohiluoma
Korkeat kustannukset kurittavat myös Karvian tiloja – "Tämä voi tehdä alkutuotantoon rumaa jälkeä"
Vielä ei ole tiedossa, miten Pihlajalinnan irtisanomiset ja uudet työpaikat kohdentuvat Parkanoon tai Kihniöön.
Emil Kuivanen
Pihlajalinnan muutosneuvottelut ohi – potkut uhkaavat vähintään 78 sote-työntekijää Pohjois-Pirkanmaalla
Maarit Lehto-Alatalo
Parkano jakoi kolmen talven aurausurakat – neljästä urakasta vain yksi tarjous
Tapio Järvensivu (kd) kannatti puoluetoverinsa Mauri Lielahden (oik.) palautusesitykstä, ja hänellä olisi ollut tuulivoimastrategiasta paljonkin sanottavaa.
Heikki Pettinen
Kaupunginvaltuusto haluaa tuulivoimastrategian ja nopeasti – kaupunginhallituksen enemmistökin äänesti esitystään vastaan
Minna Lautamäki
Henkilöauto törmäsi hirveen Pohjois-Parkanossa – samassa kohdassa sattunut hirvikolareita aiemminkin
Olavi Laiho
In memoriam | Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon tutkimusaseman pitkäaikainen johtaja Olavi Laiho
Kaikkosella on asiaa | Datakeskushype
Vuoden parkanolaiseksi valittu Tapani Rakennus toimii aktiivisesti Eläkeliiton Parkanon yhdistyksessä. Hän myös laulaa yhdistyksen Kaukopartio-kuorossa, joka esiintyy vanhusten palvelulaitoksissa sekä erilaisissa tilaisuuksissa.
Maarit Lehto-Alatalo
Eläkeliiton pitkäaikainen puuhamies Tapani Rakennus on Vuoden parkanolainen
50 vuotta sitten | Aitonevan teollisuusrakennus paloi
Laura Jokisalo
vauvat
Niina Kivioja
Mitä kouluruokaa tarjotaan 4.–8.5.?
Kari Paulasalon entisöimä vuoden 1948 Chevrolet Stylemaster 4d Sport Sedan huristeli 1960-luvulla taksina Parkanon teitä.
Jussi Rantala
Ruosteesta rekisteriin – Chevroletin pitkä matka uuteen elämään
Havainnekuvassa lukion ja virastotalon sienimöiden iloinen työntekijä keräämässä päivän tuotosta.
Niina Kivioja, Copilot
Vihoviimeiset uutiset | Lukio ja virastotalo sienimöiksi
Hippu happu, ny on Wappu, ja jatkobilepailut alussa! Kiitos Parkano, hauskaa tätä vappua kaikille kuuluvuusalueella!
Iso-Ahjo ja Halla-Vei
Iso-Ahjo ja Halla-Vei | Simasuuna ja -päänä
Olavi Laiho
In memoriam | Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon tutkimusaseman pitkäaikainen johtaja Olavi Laiho
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Muistilehtiön reunasta | Vaatteet tekevät osan muusikosta
Kaikkosella on asiaa | Datakeskushype
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Päätoimittajalta | Klasulta odotettu ilmoitus – eduskuntavaalien suhteen tulee jo kohta kiire
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
1. pääkirjoitus | Datakeskushype kaipaa yhteiskunnan ohjausta – maksumies on muuten selvillä
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
2. pääkirjoitus | Aurinkovoima myötätuulessa – nopealle kehittämiselle löytyi alueita
Näpyjen suositusmitta on enintään 200 merkkiä. Kirjoittajan nimi ja yhteystiedot tulee saattaa toimituksen tietoon. Näpyn voit lähettää 044 704 4600 (Whatsapp tai tekstiviesti) tai toimittajat@ylasatakunta.fi.
Näpyt
Ari Suominen.
Niina Kivioja
Lukijalta | Parkanon lions-toiminnan vuosi
Lukijalta | Kamiinoita, aggregaatteja ja ambulansseja Ukrainaan
Minna Lautamäki
Henkilöauto törmäsi hirveen Pohjois-Parkanossa – samassa kohdassa sattunut hirvikolareita aiemminkin
Arkistokuvassa poliiseja Shellin pysäköintialueella vuonna 2022.
Mari Kallio
Poliisioperaatio Parkanossa olikin liikennevalvontaa – Kolmostiellä useita ylinopeuksia
Karviassa paloi viisi hehtaaria maastoa – palon aiheutti todennäköisesti joutsen
Parkanon rautatieasemalle pysäköidyistä autoista on varastettu viime aikoina katalysaattoreita.
Marko Huhta
Parkanon rautatieasemalla varastettu useista autoista katalysaattori – poliisi opastaa, mihin kannattaa pysäköidä
Heikki Pettinen
Hietasentien maastopalo sammutettiin nopeasti
Kaarnassa helmikuussa tapahtunut oppilaiden välinen konfliktitilanne on edelleen poliisin tutkinnassa.
Emil Kuivanen
Yhtenäiskoulun pahoinpitelyepäilyn tutkinta jatkuu – osa kuulusteluista vielä tekemättä
Kuuma tuhka sytytti maastopalon Karviassa – asukas sai palon sammumaan
Laura Jokisalo
Sauna, traktori ja hehtaari maastoa paloivat Aitonevalla
Marko Huhta
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen – Kihniön Kirkonkylän vanhan kansakoulun purkamislupa säilyy voimassa
Vilhelmina Niemelä on mukana Suomen kokoonpanossa U19-naisten MM-kisoissa.
Riku Hämäläinen
Vilhelmina Niemelä MM-jahtiin Italiaan – tänä keväänä jo kahdet mitalijuhlat takana
Nea Kirjonen arkistokuvassa.
Mari Kallio
Nea Kirjosen Classicille SM-pronssia
Näin tasaista oli Lappeen Hopeadivisioonan maalissa. Häijymies (8) jäi Vänrikille (9), mutta kukisti Siirin Veetin.
Lappeen ravien maalikamera
Häijymies ennätyksellään niukka kakkonen
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Tulospörssi | Juoksu
Nea Kirjonen ja Peppi Kortesoja harjoittelevat lähes päivittäin.
Mari Kallio
Oikaisu | Nea Kirjonen salibandyn pronssiotteluun
Janne Kylä-Utsuri valmentaa ja Melissa Koskela ohjastaa 10-vuotiasta shetlanninponi Niemenpellon Jämäkkää.
Maarit Lehto-Alatalo
Melissa Koskela on kisannut yli 100 ravit – tärkeintä on yhdessäolo ponien kanssa
Parkanon Pontevalla oli pitkästä aikaa kaksi miesten joukkuetta salibandyn sarjatoiminnassa.
Anu Turunen
PaPon kakkosjoukkueelle hankalasta kaudesta arvokasta kokemusta – katseet käännetty jo ensi syksyyn
Parkanon Urheilijain kevään ensimmäiset katujuoksut käytiin 40 osanottajan voimin tiistaina 14. huhtikuuta.
Kimmo Kyösti
Tulospörssi | Katujuoksu
Tautvile "Tito" Bucmyte sai 12-vuotiaiden tyttöjen hopeaa Tawastia Open -karatekilpailuista.
Klaus Myllymäki
Tautvile Bucmytelle hopeaa Tawastia Openista
Sukupolvelta toiselle periytyvää pelimannikulttuuria edusti kaksirivisillä melodista taiteilua esittänyt Marko Välimäki.
Arto Papunen
Karvia lauloi ja soi viikon ajan
Jalallisen keramiikkakulhon reunoilla toisiaan silmäilivät mummo ja vaari.
Mari Kallio
Petäjä-opiston kevätnäyttelyn työpajat innostivat koululaisia taiteen pariin – esillä jälleen laaja kattaus kädentaitajien töitä
Pelimannipäivän suurin kokoonpano oli Amyrit Kankaanpäästä. Amyrit saa saa nimensä johtajansa Anna-Maija Yrjänän mukaan. Yrjänä soittaa haitaria etuoikealla. Yleisö löysi pelimannipäivän vuosien tauon jälkeen hienosti huhtikuisena sunnuntaina.
Arto Papunen
Konsertissa | Kyrönkankaan pelimannipäivä pitkästä aikaa
Kyrönkankaan Pelimannipäivä järjestettiin Karviassa viimeksi vuonna 2020. Tuolloin esiintynyt kansanmusiikkiyhtye 5/5 tarjosi kuulijoille modernia kansanmusiikkia.
Aino Tuohiluoma
Kuuden vuoden tauko ohi – Kyrönkankaan pelimannipäivä tekee paluun Karviassa
Virpi Keränen, tarinanimeltään Fanni Keränen, ja Seppo Myllyviita julkistavat pian yhteisen valokuvaa ja runoa yhdistävän kirjansa Aarnituuli.
Niina Kivioja
Luontokuva ja runo joka kuukaudelle – valokuvaaja ja tarinankertoja synnyttivät yhteisen kirjan
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Muistilehtiön reunasta | Mitä tahansa, kunhan ei tylsää viisua
Välillä Alpon (Pentti Pentinmäki) ja Anteron (Ilkka Viitala) olohuoneessa koetaan kireääkin tunnelmaa, kun työttömyys ja sinkkuus iskevät vasten kasvoja.
Arto Papunen
Teatterissa | Läsnäolon taidetta – musiikkikomedia pitää sisällään myös vakavia teemoja
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen sytyttävät yleisön liekkeihin Liekkiyössä 22. elokuuta Parkanon torilla.
Niko Hirvimäki
Liekinheitin roihuaa Parkanon torilla – Linda Lampenius ja Pete Parkkonen huipentavat Liekkiyön
Uusi gospelkuoro harjoittelee joka toinen maanantai Parkanon seurakuntatalolla. Pianon ääressä kuoronjohtaja Tuiki Järvensivu.
Niina Kivioja
Gospel kaikuu kristittyjen yhteisin äänin – uusi parkanolaiskuoro alkoi laulaa tammikuussa
Vielä ei ole tiedossa, miten Pihlajalinnan irtisanomiset ja uudet työpaikat kohdentuvat Parkanoon tai Kihniöön.
Emil Kuivanen
Pihlajalinnan muutosneuvottelut ohi – potkut uhkaavat vähintään 78 sote-työntekijää Pohjois-Pirkanmaalla
Maarit Lehto-Alatalo
Pirhan yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä – muutoksia on tulossa yli 1300 työehtoihin
Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Lukijalta | Pelko on kova hoiva-alan palveluiden tulevaisuudesta
Janna-Sofia Kuusinen
Pirhalle huomautus Acutan ruuhkautumisesta – Vuodeosastoilla ei ole riittävästi paikkoja
Lääkäripalveluiden jatkuminen Karvian sote-pisteessä on epävarmaa, sillä lääkärin kanssa solmittu sopimus jatkuu vain syksyyn.
Marko Huhta
Karvian sote-pisteen lääkäripalvelulle jatkosopimus – epävarmuus palvelun säilymisestä jatkuu
Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Lukijalta | 88-vuotiasta potilasta kyydittiin paikasta toiseen
Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Lukijalta | Hyvinvointialue ja tuottavuus
Tehy-lehden tietojen mukaan Pihlajalinnan suurimmat henkilöstömuutokset koskisivat Parkanoa ja Virtoja.
Emil Kuivanen
Tehy-lehti: Suurimmat henkilöstövähennykset kohdistuvat Parkanoon ja Virroille
Aino Tuohiluoma
Jarno Valtanen valittiin Sata-alueen korkeaan virkaan
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta varoittaa arseeniriskistä pohjavesille Lylyharjun tuulivoimaloiden perustuksia tehtäessä. Arkistokuva on Karvian Jäkäläkankaan tuulivoimatyömaalta.
Maarit Lehto-Alatalo
Haitinkankaan ja Lylyharjun tuulivoimakaavoille kritiikkiä Parkanosta
Pirkanmaan Jätehuolto
Ely penäsi puuttuvia selvityksiä Karvialta – tietoa siitä ei ole, tyhjennetäänkö kaikki lietesäiliöt asianmukaisesti
Yksi Kihniön kunnan harvennushakkuukohteista sijaitsee lähellä Reunatien rivitaloja. Tekninen johtaja Reijo Väliharju kertoo, että sekä tällaisista pihoihin että tielle näkyvistä paikoista korjataan myös hakkuutähteet pois maisemaa rumentamasta.
Niina Kivioja
Kihniön kunta harventaa metsäalueitaan keskustassa ja järvien rannoilla – Pystyyn jätetään isompia puita kuin hakkuissa yleensä
Maarit Lehto-Alatalo
Parkano jakoi kolmen talven aurausurakat – neljästä urakasta vain yksi tarjous
Tapio Järvensivu (kd) kannatti puoluetoverinsa Mauri Lielahden (oik.) palautusesitykstä, ja hänellä olisi ollut tuulivoimastrategiasta paljonkin sanottavaa.
Heikki Pettinen
Kaupunginvaltuusto haluaa tuulivoimastrategian ja nopeasti – kaupunginhallituksen enemmistökin äänesti esitystään vastaan
Parkanon sivistysjohtaja Ville Paldanius on valittu kahden opinahjon rehtoriksi Kankaanpäähän.
Emil Kuivanen
Kankaanpää valitsi Paldaniuksen
Marketta Koskinen on keskustan uusi varsinainen valtuutettu ja Erkki Kallio (oik.) tuore valtuuston 1. varapuheenjohtaja. Juho Kaupin asema keskustan ryhmässä säilyi ennallaan.
Heikki Pettinen
Erkki Kalliosta kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja
Kunnallispolitiikassa vaikuttava Joni Lentovaara (ps) on yrityksensä kautta yksi palveluntuottaja, jota Karvian tekninen toimi voi käyttää jatkossa rakennushommissa.
Jussi Rantala
Karvia kilpailutti puitesopimukset – nämä yritykset ovat listalla
Klaus Myllymäki (kesk) ei lähde tavoittelemaan paikkaa eduskunnassa.
Heikki Pettinen


