On­ko ai­van asi­al­lis­ta, et­tä ikäih­mis­tä rie­po­tel­laan pai­kas­ta toi­seen ter­vey­den­huol­los­sa?

88-vuo­ti­as isä­ni jou­tui am­bu­lans­sil­la me­ne­mään lää­kä­riin ja osas­tol­le saa­maan nes­tey­tys­tä ai­ka­na, jol­loin lä­hin eli Par­ka­non päi­vys­tys oli kiin­ni.

Hä­net vie­tiin am­bu­lans­sil­la Vir­roil­le. Il­lal­la soit­te­lin hä­nen pu­he­li­meen­sa ja pu­huin sa­mal­la hoi­ta­jan kans­sa. Sii­nä kuu­lin, et­tä Vir­roil­la ei ole­kaan ti­laa ja et­tä isä vie­dään siel­tä Ta­y­siin. Jos en oli­si soit­ta­nut ja pu­hu­nut hoi­ta­jan kans­sa, en oli­si edes siir­ros­ta tien­nyt.

Aa­mul­la soi­tin isän pu­he­li­meen, joka ei enää yh­dis­tä­nyt. La­tu­ri ei ol­lut mu­ka­na, kos­ka edel­li­sel­lä am­bu­lans­si­reis­sul­la se ka­to­si jon­ne­kin ja ar­vel­tiin, et­tä la­tu­rei­ta on saa­ta­vil­la osas­tol­la ei­kä isän tar­vit­se ol­la kau­aa siel­lä muu­ten­kaan. Nes­tey­tys on kui­ten­kin pe­rus­jut­tu.

Soi­tin Ta­y­siin ja siel­tä kuu­lin­kin, et­tä isä oli siir­ret­ty Val­ke­a­kos­kel­le! Ku­kaan ei taas­kaan aja­tel­lut asi­as­ta huo­les­tu­nut­ta omais­ta in­for­moi­da. Sain on­nek­si pu­he­lin­nu­me­ron Val­ke­a­kos­kel­le. Siel­lä sit­ten oli­kin pal­ve­lu erit­täin se­ka­vaa ja huo­noa.

Kaik­ki lu­pa­si­vat kat­soa, et­tä isän pu­he­lin toi­mi­si, mut­ta sa­nois­ta ei seu­ran­nut te­ko­ja. Lä­hin­nä oli­vat kiuk­kui­sen oloi­sia sii­tä, et­tä edes ky­se­lin isän voin­tia. Osa hoi­ta­jis­ta sa­noi, et­tei tie­dä mikä voin­ti hä­nel­lä on, kos­ka joko oli juu­ri tul­lut vuo­roon tai ei ole hä­nen hoi­ta­jan­sa.

Isä siis oli siel­lä usei­ta päi­viä kuu­le­mat­ta mi­nus­ta mi­tään, kun nor­maa­lis­ti soi­tel­laan ja näh­dään päi­vit­täin. Lo­pul­ta löy­tyi sym­paat­ti­nen hoi­ta­ja. Hän löy­si la­tu­rin pu­he­li­meen ja sain pu­hua isän kans­sa. Isä sa­noi­kin et­tä ajat­te­li et­tä kyl­lä minä ky­se­len ja pi­dän hä­nen hoi­dos­ta huol­ta.

Hän on siel­lä osas­tol­la yhä tätä kir­joit­ta­es­sa­ni, toi­vot­ta­vas­ti nyt ot­ta­vat siel­lä huo­mi­oon hä­net ja kuun­te­le­vat. Li­sä­pei­ton isä sai vas­ta kun minä vaa­din sitä hä­nel­le. Isäl­le oli­vat vain sa­no­neet, et­tei tääl­lä kyl­mä ole.

On­ko oi­kein, et­tä 88-vuo­ti­as­ta huo­no­muis­tis­ta ih­mis­tä vie­dään puo­len vuo­ro­kau­den ai­ka­na Par­ka­no–Vir­rat–Tays–Val­ke­a­kos­ki-mat­kal­le? Mitä täl­lai­nen re­tuu­tus te­kee mie­lel­le ja fy­sii­kal­le? Mikä on tä­män tar­koi­tus, tuo­ko se muka jo­tain sääs­tö­jä? Se tuo pelk­kää kär­si­mys­tä.

Ei­kö Suo­mes­sa pi­täi­si päät­tä­jien huo­leh­tia ihan suo­ma­lai­sis­ta ikäih­mi­sis­tä ei­kä muis­ta mais­ta vie­ra­his­ta. Kä­sit­tääk­se­ni se on hei­dän työn­sä, jos­ta nos­ta­vat isoa palk­kaa. Se oli­si vä­hän sama kuin me­ni­si fir­maan töi­hin ja te­ki­si työ­tä kui­ten­kin koko ajan toi­sen fir­man hy­väk­si. Nor­maa­lis­ti täl­lai­ses­ta toi­min­nas­ta seu­raus oli­si pot­kut.

Tääl­lä edus­kun­nas­sa ko­rot­ta­vat vain omia palk­ko­jaan.

Olen an­ta­nut pa­lau­tet­ta Pir­hal­le suo­raan­kin, mut­ta se nyt tus­kin aut­taa, kun ei ole aut­ta­nut ai­em­min­kaan. Isä on sai­ras­tut­tu­aan kyl­lä ko­ke­nut ko­via muu­ta­man vuo­den ai­ka­na.

Sari Si­lo­mä­ki