Suomen Lähijunat Oy osti VR:ltä kaikkiaan 11 kappaletta kuvan Sm2-junia. Junat kunnostetaan. Yhtiö aikoo aloittaa lähijunaliikennettä ympäri Suomea.
Arto Papunen
Suomen Lähijunat Oy:llä on kiinnostus aloittaa aluejunapalvelu Parkanon ja Tampereen välillä. Yhtiö julkisti viime viikolla ostaneensa lähijunaliikenteeseen soveltuvaa kalustoa VR:ltä.
Parkanon keskustaajaman länsipuolelle kaavaillaan nyt jopa 20 tuulivoimalan rakentamista. Kuva Karvian Jäkäläkankaalta, jossa uudet tuulivoimalat tuottavat jo sähköä.
Arto Papunen
Parkanon keskustaajaman länsipuolelle Lapinnevalle kaavaillaan jopa 20 tuulivoimalaa sekä aurinkovoimapuistoa.
Jaana Saintrond kerää vanhoja huonekaluja ja esineitä. Suurin osa vierastalon huonekaluista on tuotu Ranskasta, josta on peräisin myös alakerran tapetit. Kattokruunu on talon edellisen omistajan hankinta.
Maarit Lehto-Alatalo
Karvian Sarvelasta kotoisin oleva Jaana Saintrond (o.s. Rahkomaa) arvostaa vanhoja rakennuksia. Hänellä on synnyinpitäjässään meneillään remonttiprojekteja, jotka etenevät kiireettä. Viimeisimpänä remontti valmistui kotikylässä, kun kyläkaupan toisella puolen sijaitseva Vierastalo Holokko otettiin käyttöön heinäkuussa.
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Vaikka korona jyllää yhä, se ei enää juurikaan saa aikaan samanlaista vakavaa sairastumista kuin pandemian alkuaikana muutama vuosi sitten. Monille toki riesaksi ensimmäisen vaiheen tartunnasta jäi arkea hankaloittava pitkäkestoinen jälkioire, niin sanottu long covid.
Jouko Lamminmäki esitteli alkukesästä Ylä-Satakunnalle Alkkian kauneimmat kohteet. Tämän levähdyspaikan saavuttaakseen on poikettava pois polulta Iso-Kouran rantaan.
Mari Kallio
Karvia ja Parkano ovat päässeet sopuun Metsähallituksen kanssa Alkkian uusista luontoreiteistä. Keväällä rakennettava reitistö yhdistää Neva-Lylyn ja Alkkianvuoren. Sopimuspaperi on Karvian kunnanhallituksen pöytäkirjan liitteissä karttoineen.
Uusi apteekkari Severi Yläjärvi työskenteli ennen Kihniöön tuloaan kymmenen vuotta Mäntän apteekissa.
Niina Kivioja
Kihniö sai uuden apteekkarin marraskuun alkupuolella Mänttä-Vilppulasta. Mäntän apteekissa ensin kaksi vuotta farmaseuttina ja sitten kahdeksan vuotta proviisorina työskennellyt Severi Yläjärvi aloitti yrittäjänä ensimmäisessä omassa apteekissaan.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Parkanossa on käynnissä mielenkiintoiset ajat, sillä valtaa jaetaan nyt uudelleen. Monessa mukana oleva, kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa istuva Jari Sammatti on ilmoittanut jättäytyvänsä pois yhdistyksien vetovastuista.
Jymy-yllätyksen erityisesti parkanolaisille järjestivät maamme suurimpiin teollisuuskonserneihin kuuluva Rauma Repola Oy ja Osuuspankkien Keskuspankki. Solmitun kaupan perusteella Parkanon Oy:n osakekanta yli 90 prosenttisesti siirtyi Rauma Repola Oy:lle. Tämä merkitsee sitä, että Parkanon tehtaitten asioista suuntii ja päättää viimeksimainittu eikä rahalaitos.
Parkanon keskustaajaman länsipuolelle kaavaillaan nyt jopa 20 tuulivoimalan rakentamista. Kuva Karvian Jäkäläkankaalta, jossa uudet tuulivoimalat tuottavat jo sähköä.
Arto Papunen
Jaana Saintrond kerää vanhoja huonekaluja ja esineitä. Suurin osa vierastalon huonekaluista on tuotu Ranskasta, josta on peräisin myös alakerran tapetit. Kattokruunu on talon edellisen omistajan hankinta.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Jouko Lamminmäki esitteli alkukesästä Ylä-Satakunnalle Alkkian kauneimmat kohteet. Tämän levähdyspaikan saavuttaakseen on poikettava pois polulta Iso-Kouran rantaan.
Mari Kallio
Uusi apteekkari Severi Yläjärvi työskenteli ennen Kihniöön tuloaan kymmenen vuotta Mäntän apteekissa.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Juhani Koivisto
Tapani Rakennus
Ritva Koivisto on Kihniön kausi- ja omakotiasukkaiden uusi puheenjohtaja. Hänen edeltäjänsä Pentti Torkko siirtyy varapuheenjohtajaksi.
Jussi Rantala
Sote-kustannuksista syntyi sopimus Kihniön ja Parkanon välillä.
Heikki Pettinen
Atro Kuusista (vas.) on Parkanon Perussuomalaiset ry:n uusi puheenjohtaja. Väistyvä puheenjohtaja Jari Sammatti on ilmoittanut jättävänsä yhdistyskentän puheenjohtajavastuut vielä kuluvan vuoden aikana.
Joni Kuronen
Suomen Lakitilitoimisto yrityskauppojen asiantuntijana.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.