Vahojärvellä on nyt yksi 750 metriä pitkä sivuraide. Se on tarkoitus pidentää 950-metriseksi ja tehdä toinen samanlainen radan itäpuolelle eli kuvassa vasemmalle.
Heikki Pettinen
Uutismedian liiton uusi avoimuutta ja asioiden julkisuutta koskeva opas jaetaan kaikille kuntien ja hyvinvointialuiden päättäjille sekä johtaville viranhaltijoille. Kuvituskuva Karvian valtuustosta.
Mari Kallio
Kirjoittaja on taloustieteen maisteriopiskelija, jonka mielenkiinto herää yhteiskunnallisista keskusteluista. Vapaa-ajallaan harrastaa jääkiekkoa sekä pelikentällä että seuratyön parissa.
Entiset Allegro-junat on muutettu Pendolino Plus -konseptin mukaisiksi.
VR
Taksiyrittäjä Mikko Kantola hankki hiljattain Parkanon ensimmäisen sähkötaksin.
Jussi Rantala
Puheenjohtaja Jyrki Uotilan (sd) mukaan tarkastuslautakunta antoi syyskuun loppuun saakka aikaa jättää viimeiset seitsemän puuttuvaa sidonnaisuusilmoitusta.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.

Paikalla Parkanon Elokankaalla oli perjantaina kaksi poliisipartiota ja peräkärry.
Heikki Pettinen
Kihniö hakee tänäkin vuonna harkinnanvaraista valtionavun korotusta.
Marko Huhta
Apteekkari Tiia Alajoutsi siirtyy Karviasta Raumalle.
Kaikki yleisurheilussa heitettävät välineet sopivat Riki Honkasen käteen. Uudenkaupungin moniottelussa lensivät kuulan ja kiekon lisäksi paino, moukari ja keihäs.
Kalle Kyösti
Laura Jokisalo
Jukka Huikko
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.