Visurissa on suljettu kaksi ampumarataa, Parkanon Ampujien ja Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen radat. Rakennus- ja ympäristölautakunta muistuttaa ratojen jälkihoidosta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Teemu Kuusijoensuu
Eija Suvio
Pirha kertoo käyneensä hautausaikojen pidentymisestä keskustelua myös seurakuntien kanssa.
Maarit Lehto-Alatalo
Johanna Koskiniemen uusin levytys rockyhtye MATD:n kanssa on Uuden musiikin kilpailussakin käynyt Angels Of Rock. Artistin päällä oleva nahkatakki nähtiin myös kappaleen kansikuvassa ja muissa julkaisuissa.
Niina Kivioja
Seurakunnan talouspäällikkö Tiina Ahonen pystyy lomailemaan vain viikon kerrallaan, koska hänellä ei ole sijaista. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Taru Myllymäki totesi tilanteen olevan kestämätön.
Maarit Lehto-Alatalo
Rakennusjärjestysehdotus ottaa huomioon myös lepakot. Rakennuksen purkajan on tarvittaessa selvitettävä, soveltuuko rakennus lepakoiden päväpiiloksi. Kuva on Parkanon yhteiskoulun purkamisesta vuodelta 2016.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen

Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Mies perui Turun hovioikeuteen tekemänsä valituksen. Pirkanmaan käräjäoikeuden antama tuomio jää näin pysyväksi.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Soile Ala-Kantti (kesk).
Mari Kallio
Parkanon terveyskeskuksen kiinteistö on siirtymässä Parkanon Hyte-Kiinteistöt Oy:n omistukseen. Tähän asti Pirkanmaan hyvinvointialue on vuokrannut kiinteistöä suoraan Parkanon kaupungilta.
Marko Huhta
Kirjoittaja on historian dosentti ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.