Parkanolainen aluevaltuutettu Klaus Myllymäki (kesk) halusi tietää, mitä digitaalisia palveluita ensi vuonna tulee käyttöön.
Tuukka Olli
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen ensi vuoden budjetin. Sen alijäämä on tässä vaiheessa 66,3 miljoonaa euroa.
Alaskylän mutkissa on nyt seitsemänkympin nopeusrajoitus siihen saakka, kunnes tie parannetaan. Tämä vaatii puolestaan eduskunnalta rahoituspäätöksen.
Janna-Sofia Kuusinen
Kolmostiellä Parkanon taajaman eteläpuoliset niin sanotut Alaskylän mutkat ovat saaneet äskettäin uuden seitsemänkympin nopeusrajoituksen.
Ylä-Satakuntaan yhteyttä ottanut seniorikansalainen valittelee, että puhelinasioinnin valinnat tuottavat hankaluuksia.
Niina Kivioja
Muuan seniorikansalainen kertoo, että on yrittänyt saada Parkanossa yhteyttä puhelimitse terveyskeskuksen ajanvaraukseen (03-443 3400).
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
"Monien mahdollisuuksien talo." Näin kehutaan lukuisia myynnissä olevia rakennuksia verkon syövereissä.
Oskari Impponen (2+1) oli PK:n tehokkain lauantaina. Kuvassa Impponen onnistuu voittolaukauskisassa, jossa VaPS vei ottelun nimiinsä.
Marko Huhta
Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkue kärsi kolmannen peräkkäisen tappion jääkiekon III-divisioonassa lauantaina.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Suurilla Lehtipäivillä esiteltiin marraskuussa tutkimusyhtiö Innolinkin tuoreita tuloksia. Paikallislehtien vastaajista peräti 71 prosenttia oli kokenut informaatiovaikuttamista.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Jos Kihniön ja Parkanon väliset kiistat ovatkin aina silloin tällöin tuntuneet ikuisilta, niin viimeistään nyt on kyynisimpienkin nähdä uusien aikojen koittaneen.
Tasavallan presidentti on ylentänyt Antti Pihlajamaan majurin sotilasarvoon.
Itsenäisyyspäivänä julkistetaan perinteisesti ylennyksiä. Ylä-Satakunnan levikkialueeseen liittyviä ylennyksiä on tiedossa toistaiseksi seuraavasti:
Alaskylän mutkissa on nyt seitsemänkympin nopeusrajoitus siihen saakka, kunnes tie parannetaan. Tämä vaatii puolestaan eduskunnalta rahoituspäätöksen.
Janna-Sofia Kuusinen
Ylä-Satakuntaan yhteyttä ottanut seniorikansalainen valittelee, että puhelinasioinnin valinnat tuottavat hankaluuksia.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Oskari Impponen (2+1) oli PK:n tehokkain lauantaina. Kuvassa Impponen onnistuu voittolaukauskisassa, jossa VaPS vei ottelun nimiinsä.
Marko Huhta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Tasavallan presidentti on ylentänyt Antti Pihlajamaan majurin sotilasarvoon.
Johtava asiantuntija Hannamaria Potila on yksi ansioituneista Suomen kansalaisista, jotka palkittiin itsenäisyyspäiväksi kunniamerkillä.
Maarit Lehto-Alatalo
Niina Kivioja
Parkanon joulunavaus järjestettiin perjantaina.
Janna-Sofia Kuusinen
Suomen Lakitilitoimisto yrityskauppojen asiantuntijana.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.