Janna-Sofia Kuusinen
Muuttoliike vei asukkaita niin Parkanosta, Karviasta kuin Kihniöstä vuonna 2024.
Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki
Kuvituskuva Karvian Kanttin tuulivoimapuistosta.
Marko Huhta
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Heikki Pettinen
Voitto Raita-aho Satakunnan aluevaltuustossa joulukuussa 2024.
Arto Papunen
Vastaamon tietomurron uhrit ovat saaneet valtiolta korvauksia.
Arto Papunen
Pirkanmaan pelastuslaitos sai torstai-iltana hälytyksen Parkanoon Aureskosken Jalostelaitoksen pellettitehtaalle. Tulipalossa tuhoutui 2 000 neliönmetrin suuruinen varastorakennus.
Mari Kallio
Mikäli Pirhan aluehallituksen ulkoistussuunnitelmat etenevät, palvelee Virroilla sama palveluntuottaja kuin Parkanossa ja Kihniössä. Kuva Virtain terveysasemalta, jossa palveluntuottaja on nykyisin Pirhan kokonaan omistama Keiturin Sote Oy.
Mari Kallio
Heikki Pettinen
Janna-Sofia Kuusinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Tiktokin lisäksi Nella Havunen, Ella Mikkola ja Ada Rusu viihtyvät puhelimillaan Instagramissa. Rusu viihtyy lisäksi Jodelissa ja Havunen Snapchatissa.
Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon kaupunginvaltuustossa käyty keskustelu on herättänyt jälkipolemiikkia Nokian rautatieasemaviittauksia koskien. Arkistokuva Parkanon asemalta.
Jukka Huikko
Niina Kivioja
Kihniön Kansakoulu ry pyytää Kihniön kunnalta lupaa tehdä vanhassa kansakoulussa rakenteita avaavia tutkimuksia. Arkistokuvassa yhdistyksen aktiivi Jussi Hellgrén seisoo yhdessä alakerran luokkatiloista, jotka kirjeen mukaan olisivat tutkimusten kohteina.
Maarit Lehto-Alatalo
MTK-Karvian puheenjohtaja Arto Ylilammi, historiikin laatija Marjaana Perttula ja MTK-Karvian sihteeri Reetta Ruhkala etsivät viime vuoden elokuussa Ylä-Satakunnan arkistoista tietoja kirjaa varten. Historiikki valmistui tänä kesänä.
Mari Kallio
Kihniön tekninen lautakunta velvoittaa ränsistyneen talon omistajan purkamaan vaaralliseksi määritellyn rakennuksen viipymättä ja toisella kiinteistöllä sijaitsevan talousrakennuksen omistajan joko kunnostus- tai purkutöihin. Arkistokuvan autiotalo ei liity tapauksiin.
Maarit Lehto-Alatalo
Perttu Kovesjärvi ehdottaa Kaarnaan koulunkäyntiä kahdessa vuorossa tilanahtauden helpottamiseksi. Arkistokuva on vuodelta 2019, kun oppilaita toivotettiin tervetulleiksi uuteen kouluun.
Arkistokuva on 2023 toukokuulta, jolloin Nuutti Mansukoski teki yhteistuloksen Suomen ennätyksen.
Janne Ylimys
Kuvassa joukkueen kapteeni Oskari Impponen joka teki lauantaina ainoan maalin.
YlaSatakunta
Ohjaamo siirtyy kaupungintalosta uuteen osoitteeseen ensi vuoden alusta. Paikalla marraskuun ensimmäisessä tapaamisessa olivat etsivä nuorisotyöntekijä Annika Mäntylä, oma-valmentaja Hanna Kianen, uraohjaaja Tuomas Walden ja nuorten starttiohjaaja Tiina Männistö.
Emil Kuivanen
Jyrki Uotila olisi halunnut työllisyyspalveluihin 4 virkaa, kun valtio on luvannut niihin rahat. Anne Santoo oli samalla kannalla, Antero Pihlajamäki ei ollut.
Emil Kuivanen
Rakennus- ja ympäristölautakunnan edustajat kävivät lokakuussa luetteloimassa Sammatin kiinteistöllä olevat autot. Lautakunta kehotti purkamaan kiinteistöllä olevan, osittain romahtaneen rakennuksen. Tämä kuva ei ole lokakuulta vaan viime kesältä.
Heikki Pettinen
Tuovi Maijala ja Tuulikki Kalliokoski luopuivat Parkanon Kelloliikkeestä elämäntilanteiden vuoksi. Vanha liiketila on tällä hetkellä tyhjillään. Kalliokoski työskenteli liikkeessä vielä uuden omistajan aikana.
Mari Kallio
Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi toi kaupungin taloudesta hyviä uutisia valtuustolle.
Emil Kuivanen
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija.
Jetro Kärkkäinen ja Joona Kirvesniemi varustautuvat joulun aikaan tekemällä havukransseja ja muita koristeita. Joulukuussa he pitävät kotonaan Kihniön Linnankylässä suositun Joulupiha-tapahtuman.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.