Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lapinnevalla on viime aikoina tehty useita susihavaintoja. Kuvituskuvassa niin sanottu Lauhanvuoren susilauma.
Vesa Raiskio
Yhtiön toimitilat sijaitsevat Karviassa Alkkiantien varressa. Kuva on vuodelta 2021.
Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Laura Jokisalo
Niina Kivioja
Kristillisdemokraattien Mauri Lielahti (oik.) arvoi osan ihmisistä jäävän sukupolvien välisen kuilun väärälle puolelle, jos viranhaltijat tavoittaa vain sähköisillä välineillä. Puoluetoveri Tapio Järvensivu taas totesi etätyön mahdollistavan hänelle työskentelyn Parkanossa.
Heikki Pettinen
Kihniön kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan tuloveroprosentin yksimielisesti, mutta kiinteistöverosta jouduttiin äänestämään.
Jussi Rantala
Tekniselle lautakunnalle on perusteltu Teboililla tankkaamisen jatkamista sillä, että Nesteen kortteja on jouduttu odottamaan.
Heikki Pettinen
Laura Jokisalo
Pirhan talousjohtaja Pasi Virtanen.
Liimatainen Sanna
Jose Ylisalo torjui PK 83:n maalilla 41 kertaa. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Viime kaudella aluevaltuutetut Kauko Turunen ja Klaus Myllymäki toimivat myös kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Nyt he ovat näistä velvoitteista vapaat, joskin Myllymäki on kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja.
Heikki Pettinen
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta päätti, ettei omakotirakentajilta peritä rakennusluvasta maksua vuosina 2026-2028.
Heikki Pettinen
Mari Kallio
Hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi (kuvassa) uskoo yhdessä kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren kanssa, että talouden sopeutuksen toimenpiteet purevat.
Heikki Pettinen
Aluevaltuutettu Klaus Myllymäki (kesk) epäili, että Pirhan ICT-hankinnat sisältävät päällekkäisyyksiä.
Tuukka Olli
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Karvian kirkko. Kuvituskuva.
Arto Papunen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Kivioja
Automekaanikot Daniil Shelkovskyi ja Vladyslav Kalachevskyi löysivät Parkanosta autokorjaamolleen tilat, jossa on vuosikymmeniä rassattu menopelejä ja käyty myös autokauppaa.
Maarit Lehto-Alatalo
Gravel on englantia ja tarkoittaa soraa. Kysymys on siis maastoon ja sorateille suunniteltavasta pyöräilyreitistöstä.
Laura Jokisalo
Keskustan Petra Schulze Steinen jätti eriävän mielipiteen koskien Pohjois-Pirkanmaan sote-kilpailutusta.
Jukka Mykkänen
Parkanon Puntin punttikoululaiset Kasper Mäkipää, Jooa Törmä ja Otso Koivunen nostivat kaikki 56 kilon sarjassa, kun pienempiä painoluokkia ei ollut.
Miiro Kuusikko
Oskari Mäkiviinikka aloitti PK 83:n edustusjoukkueessa syksyllä 2020. 300 tehopisteen raja meni rikki lauantaina Kangasalla.
Emil Kuivanen
Marko Huhta
Parkanon seurakunta etsii uutta omistajaa Raiskion talolle. Kirkon läheisyydessä oleva hirsirunkoinen talo on rakennettu tiettävästi vuonna 1950.
Maarit Lehto-Alatalo
Pitkän uran muusikkona tehnyt Seppo Heikkilä toteaa Kihniön kirkon akustiikan olevan hyvä, mutta kovin tarkka.
Mari Kallio
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.