Maarit Lehto-Alatalo
Päivi Suominen löysi hiljattain pitkään tauolla olleen harrastuksen, villasukkien kutomisen. Jatkossa hänellä on aikaa myös kuntosalille, jonne ohjelma on jo valmiina.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Karvian kunnanhallitus päätti yhteensä 61 000 euron luottotappioiden kirjaamisesta.
Marko Huhta
Parkano hakee hankerahaa maastopyöräilyreittien kehittämiseen geoparkissa liikkuville. Arkistokuva on vuodelta 2022, jolloin Jenni Hautaluoma ja Margit Hellgrén kokeilivat sähköavusteisia fatbikeja Pyhäniemessä.
Tarja Manner arvioi, että jotkut voivat pitää häntä "hankalana akkana". Hän on tottunut kyseenalaistamaan ja keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Maarit Lehto-Alatalo
Antero Alkkiomäki laati valokuvakirjan alun perin itseään varten, mutta päätti sitten tarjota sitä myös Kihniön kirjastolle.
Laura Jokisalo
PK 83:n Elias Heinonen iski pudotuspeliavauksessa kaksi maalia. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Kirjoittaja on UutisOivan toimittaja, joka toimii UutisOivan, Ylä-Satakunnan, Kangasalan Sanomien, Urjalan Sanomien sekä Ruovesi-lehden yhteisenä sote-kirjeenvaihtajana Pirkanmaalla.
Kuvituskuva.
Heikki Pettinen
Henri Tapala tuuletti ajamansa parkanolaisen Kömin Luonnon ensimmäistä voittoa Porin raveissa sunnuntaina.
Porin ravit
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuuston seminaarissa käsiteltiin paljon puhuttua ikäihmisten päivätoimintaa.
Anne Salminen
Esko Hautakorven ja Tuire Huhdanmäen lapset Jenna ja Jyri liikkuvat monipuolisesti. Heidän lajeistaan löytynee harrastuksia myös pikkuveljelle.
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Niina Kivioja
Janna-Sofia Kuusinen
Uudelta rivitalolta avautuu näkymä yli Viinikanjoen.
Pirkanmaan kokoomus asetti Pinja Liukun aluevaaliehdokkaaksi kokoomusnuorten esityksestä.
Heikki Pettinen
PK 83:n Oskari Mäkiviinikka (2+1) oli tehokkain lauantaisella Kangasalan reissulla.
Emil Kuivanen
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Takaa-ajettu auto löytyi poltettuna Hakalantieltä.
Lukijan kuva
Karvialainen Pii Lepola (vas.) jatkaa Kankaanpään kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana. Uudelle toimikaudelle tulivat valituiksi myös kirkkovaltuuston puheenjohtaja Päivi Tammisto ja varapuheenjohtaja Kari Saimala. Kuva toukokuun 2023 kirkkovaltuuston kokouksen yhteydestä.
Maarit Lehto-Alatalo
Marko Huhta
Piritta Lumous laulaa jazzia Roamin` Street Bandissa. Hän sanoo nauttivansa, kun saa vetää bluesia täysillä.
Maarit Lehto-Alatalo
Tohtori Eero Laesterä.
Saattoliikenteen kaista rakennetaan entisen lukion päädyn viereen. Sen alta kaadetaan männyt. Kuvassa etualalla näkyvä liittymä koulukeskuksen pihana poistetaan.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija.
Salibandyjoukkue SBT PaPo on mukana yhdessä nuortensarja Räjähdysherkän toisen tuotantokauden jaksossa. Kuvassa sarjan päähenkilö Kristian (Pyry Rautiainen) ja Emil (Aron Syrjä).
Jaakko Kahilaniemi
Terassikahvila Kosken Helmi on palvellut kesäisin väkeä Parkanossa jo useana kesänä. Kaupunki ei ole solminut kiinteistöstä vuokrasopimusta vielä tulevaksi kesäksi.
Kalle Kyösti
Parkanon tarkastuslautakunnan muodostavat Satu Kallioniemi (kd, vas. ylhäällä), Mira Sälkänmäki (ps, vpj.), Juha Tuominen (kok, pj.), Jyrki Uotila (sd) ja Tuomo Kemppainen (kesk.).
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.