Rakennusvalvonta puuttui jälleen Parkanon vanhan virastotalon kuntoon. Yksi syy huoleen on, että vaaralliseen kuntoon päästetty rakennus on koulun vieressä ja lasten koulumatkan varrella.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunnan vaalikoneeseen vastanneista huomattava osa olisi valmis avaamaan niin kunnanhallituksien kuin lautakuntien kokouksia julkisiksi. Kuva Kihniön kunnanvaltuustosta. Valtuuston kokoukset ovat julkisia.
Laura Jokisalo
Kihniön Essi Tarsian (kuvassa vasemmalla, kesk), Karvian Tuire Huhdanmäen (kok) ja Parkanon Marketta Koskisen (kesk) vaalikonevastaukset vastaavat parhaiten suuren yleisön vastauksia.
Rantakoto on yksi sote-kiinteistöistä, joita Parkanon kaupunki vuokraa Pirhalle, mutta kaupunki ei omista sitä.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan vs. kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Nuorten vaali olisi tuonut kristillisille jopa 8 paikkaa Kihniön valtuustossa, mutta ehdokkaita on vain 4. Kuvassa kristillisistä eniten ääniä kerännyt Matti Sillanpää.
Pumptrack-rataa pitää vielä odottaa. Leikkosensillan alitse rakennettu ponttonisilta ja rantapolku olivat Parkanon suurin uusinvestointi viime vuonna. Leo Toikka testasi reittiä jälkikasvunsa kanssa.
Niina Kivioja
Janna-Sofia Kuusinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Leppäkoski Group harjoittaa muun muassa sähkön siirtoa ja sähköverkkojen ylläpitoa. Niistä vastaa tytäryhtiö Leppäkosken Sähkö Oy.
Minna Lautamäki
Saskyn yt-neuvottelut käytiin 5.2.–19.3. Yhtymähallitus käsitteli yt:iden päättämisen 1.4. olleessa kokouksessa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Parkanon lukion abiturienttien rooliasuissa oli monenlaisia hahmoja vuonna 2024.
Janna-Sofia Kuusinen
Leena Ojala.
Jukka Huikko
Niina Kivioja
Auli Mäntynen kaupitteli arpalipukkeita, kun marttoja kokoontui valtakunnallisen tempauksen äärelle Teams-yhteydellä. Martat siivosivat käyttöönsä Puolen kuution kopin, jossa he saavat kokoontua huhtikuun loppuun asti.
Maarit Lehto-Alatalo
Suutari Hanna Hietaniemi arvelee, että luvassa on erityisesti jalkineiden korjaamista. Hänellä on pajaliikkeessään erikoiskoneita, joita tarpeen mukaan hankkii lisää.
Maarit Lehto-Alatalo
Veljekset Alpo (Pentti Pentinmäki) ja Antero (Ilkka Viitala) ovat pää painuksissa, kun Silja (Tea Laaksonen) läksyttää heitä toimettomuudesta.
Arto Papunen
PaPon Markus Rantaviita teki lauantain reissulla neljä maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Maarit Lehto-Alatalo
T10-sarjan seitsemän parasta palkintojenjaossa.
Yksi monista tilanteista S-Kiekon maalilla, johon Nokian Pyry ampui viime lauantain pelissä kahdeksan kertaa. S-Kiekko sai tyytyä yhteen maaliin.
Niina Kivioja
Vanhempi konstaapeli Mervi Äärilä Kankaanpään poliisiasemalta oli esittelemässä Karvian yhtenäiskoulussa poliisin kalustoa. Arkistokuva on vuodelta 2020.
Aino Tuohiluoma
Kari Varis aloittaa Satakunnan Yrittäjät ry:n johdossa huhtikuun alussa.
Vesa Saivo
Niina Kivioja
Autoja kiinteistöllä Toivola viime heinäkuussa.
Heikki Pettinen
Jenni Laakso (vas.) iski Tampereen reissulla peräti neljä maalia. Vasemmalla Elmi Haapamäki. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Kirjailija kävi kirjoittamisprosessin aikana Isojoella tutkimassa tapahtumapaikkoja työtovereidensa Pekka Jokisalon (vas,) ja Ilkka Heinosen (oik.) kanssa. Metallinpaljastimen avulla löytyi kivääri samasta mutakuopasta, johon Kyllikki Saaren polkupyörä oli piilotettu. Kivääriä pitelee oppaana toiminut Vesa Ristiharju.
Jukka Kyösti
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan vs. kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Vasemmistoliitto poisti Hannu Tiaisen ehdokkuudet alue- ja kuntavaaleissa aiemmin tänä vuonna. Nyt miehellä on uusia suunnitelmia.
Niina Kivioja
Kirsi Kaunisharjun oma mökki sijaitsee Ojajärven rannalla. Jos Haitinkankaan tuulivoimahanke toteutuu, tähän näkymään nousee järven vastarannalle jopa 16 tuulivoimalaa.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.